Taas Tallinnassa Rahvusooperin ja Rahvusballettin esityksiä katsomassa. Tänne on helppoa tulla ja täällä olla, ja kanattaa tulla, sillä esitykset ovat hyviä – ainoa hankala puoli on, että monet kiinnostavat ravintolat ovat auki vain iltaisin, samaan aikaan esitysten kanssa. No, onneksi blogikriteerit kirkkaasti täyttävä hotellin oma ravintola Cru on auki myös päiväsaikaan. Sinne siis laskeuduin (40 porrasaskelmaa…) myöhäiselle lounaalle/aikaiselle illalliselle.

Vähän yllättävästi menu oli sama kuin viimeksi, mutta eipä huolta, oli siinä vielä kiinnostavia ruokalajeja maistelematta.

Alkuun talon samppanjaa: Deutz Classic Brut, oikein mainiota kuplajuomaa. Aikainen kun oli ajankohta, ja reissun pääohjelma illalla vielä edessä, piti säilyttää mieli terävänä, joten sniiduilin viinien kanssa: alkuruoka meni alkumaljan kera ja jälkiruoka ilman viintä. Vähän surkeata, joo, mutta joskus oitää olla järkeväkin, kunhan ei kovin usein.

Alkuruoaksi otin Nordstrean-nimisen annoksen suolasiikaa ja hapankermakastiketta. Se oli rakennettu hauskasti kauniiksi kakkaraksi, jossa oli kerroksina ainakin perunaa, porkkanaa, siikaa ja siian mätiä, kyljessä pehmeäksi keitetty viiriäisenmuna. Kakkara vähän mössääntyi syödessä puuromaiseksi rakenteeltaan, mutta kokonaismaku oli erittäin hyvä. Samppanja oli tälle oikein hyvä kaveri – no, niinhän se on melkein mille vain.

Pääruoka oli nimeltään Bonfire, grillattua naudanlihaa,  jonka kanssa au poivre -kastiketta, sienitäytteisiä pieniä sipuleita ja nappuloiksi muotoiltua perunapyreetä. Liha oli erinomaista – sopivan punaista, sopivan mureaa ja maussa sopivan vahvasti grillin maku. Myös täytetyt sipulit olivat herkullisia, eikä toki hauskasti papanamallisessa perunamuusissakaan mitään vikaa ollut. Viiniksi valikoitui parista suosituksesta espanjalainen Coto De Hayas Garnacha Centenaria (2013), joka toimi varsinkin lihan hiilekkään pintamaun kanssa erittäin hyvin.

Jälkkärin päätin ottaa, alussa mainitusta syystä, viinittä, joten paras vaihtoehto oli Pale Ale Friend eli olut- creme brûlée, jonka keralla tarjottiin macadamia- eli australianpähkinöitä – kaikki aseteltuina kauniisti pieneen puulaariin, jonka pohjalle oli sijattu mallaspeti. Oluen ystävähän en ole, mutta näin makeankermaisen brûléen mausteena se oli ihan mainiota; pähkinät toimivat myös makumaailmassa oikein näppärästi. Maltaitakin maistelin, vaikka koristeita olivatkin – pohdin, olisivatko ulkonäöltään huolimatta jotain kaakao-nibsejä tms., kunnes tarjoilija ystävällisesti valisti.

Espresson kera maistui vielä viina (joku kohtuus sniiduillussakin..) Tarjolla oli pariakin Zacapa-rommia, ja otin XO:ta, hurmaavaa ruokojuomaa nenän ja suun kautta nautiskeltavaksi!

Ei siis taaskaan Cru pettänyt. Nyt on tosin jo kolme kertaa tullut syötyä samalta menulta – toivottavasti seuraavalla kerralla olisi jo menu vaihtunut. Tai sitten pitää aloittaa uudelleen alusta 🙂

(Käyty: 28.9.2015)