Tällä kertaa Tallinnan-reissun ajankohtaa ohjasi Kratt, viikko sitten Eesti Rahvusballettissa ensi-iltansa saanut uusi tuotanto vuonna 1943 kantaesitetystä Eduard Tubinin baletista, jota myös ensimmäiseksi virolaiseksi baletiksi mainitaan. Rahvusballettin ja Rahvusooperin syksyn ohjelmaa tutkiessa tuli tunne, että tämä pitäisi nähdä, niinpä etsin viikonlopun, jolloin samalla näkisi jotain muutakin mahdollisesti kiinnostavaa.

Kratt on virolaisessa tarustossa maaginen otus, vähemmän hyvätapainen peikko, tonttu tai menninkäinen, jonka saattoi saada avukseen antamalla pirulle kolme pisaraa vertaan ja sielunsa. Kauppa ei saattanut kannattaa, koka Kratt ei välttämättä ollut hyvätapainen palvelija vaan lopulta vähintään ilkikurinen tai jopa pahantahtoinen olio. Tästä baletin tarinassakin on kyse: isäntä (alun perin kai maatalon isäntä, tässä versiossa pisnesmies) tekee diilin pirun kanssa ja saa avukseen Krattin, joka auttaa häntä kerryttämään rahaa ja omaisuutta. Isäntä ei kuitenkaan pidä Krattia kurissa, niinpä tämä lopulta tuikkaa isännän tilukset (tehtaan) tuleen. Virkistävästi erilaisen balettitarinan päälle on liimattu myös tyttären ja apupojan välinen romanssi (jonka Tubin lisäsi tarinaan jälkikäteen), jolle isäntä ei ole myötämielinen. Lopuksi, kun piru perii pelivelat ja lunastaa Isännän sielunvelan, saavat rakastavaisetkin toisensa ja tehtaan työläiset vapautuvat haalareistaan (!)

Monista tarustoista tuttu ”deal with a devil” -teema siis: kun lähdet pahan kelkkaan, voi se ensin tuntua kannattavalta, mutta huonostihan siinä lopulta käy (vrt. vaikka Faust, Pieni merenneito, Dorian Graykin tavallaan). Eli kun itsekkäisiin, tai vaikka hyviltäkin tuntuviin, päämääriin pyritään väärin, pahoin keinoin, on haitta lopulta suurempi kuin hyöty. Paha saa palkkansa, ahneella on paskainen loppu, (jokin) on hyvä renki mutta huono isäntä, joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu, karma is a bitch. Teema on yleismaailmallinen ja sovelletavissa vaikka mille yksityisen ja yhteiskunnallisen elämän alueelle.

Marina Keslerin uusi versio toi tarinan, kuten mainittua, nykypäivään, liike-elämään. Myös lavastus (Madis Nurms) oli hyvin nykyaikainen: keskeisenä elementtinä viitteellinen rykelmä pystyjä pitkulaisia suorakulmaisia särmiöitä, jotka toimivat taustalla myös tärkeässä osassa oleville valaistukselle (Karmen Tellisaar) ja varsinkin projisoinneille (Argo Valdmaa, Joanita Janson). Puvustus (Andrea Haame/Gerly Tinn) oli monin paikoin scifi- tai fantasiahenkistä: esim. Krattilla oli teräsvillalta näyttävä jöröjukkatukka ja tiukka vartalosukka, jossa oli metallinhohtoista ”panssaria”. Kaiken kaikkiaan teoksen visuaalinen puoli oli rohkeaa, näyttävää ja vaikuttavaa. Visuaalinen ylöspano ja liike toimivat monissa kohdin hienosti yhteen, mm. sielun pirulle myyminen ja Krattin syntymä ”koneen” sisältä olivat tällaisia upeita kokonaiskohtauksia.

Keskeisissä tanssirooleissa olivat luonnollisesti isäntä (Denis Klimuk) ja Kratt (Jonathan Hanks), joilla oli sekä hienoja sooloja että keskinäisiä duettoja – liike oli monin paikoin maskuliinisen suurta, sähäkän nopeaa ja räväkkää, mihin varsinkin Klimukin ulottuvaisuus ja molempien tekninen osaaminen sopi mainiosti. Perinteisempää kaksintanssia oli taas tyttären (Marika Muiste) ja apupojan (Jevgeni Grib) välillä. Itseäni vähemmän puhuttelevia kansantanssillisia aineksia oli paikoin jonkin verran, muttei ihan häiritseväksi asti. Jotain outojakin oli, kuten toisen näytöksen alun irralliselta tuntunut kuorolaulukohtaus – ehkä se olisi avautunut, jos olisi ymmärtänyt, mitä vironkielinen teksti piti sisällään. Sen sijaan erittäin hienoja joukkokohtauksia olivat mm. 10 miehen saunominen ja loppupuolen intensiivinen työläisten kohtaus tehtaan palaessa. En onneksi osaa lokeroida liikekieltä, joten en yritäkään – näin siinä ainakin vahvasti klassista pohjaa mimiikoineen kaikkineen mutta runsaasti myös vapaampaa nykykieltä.

Sekä taiteellisesti vaikuttava että myös viihdyttävä teos – hyvinkin kannatti tehdä reissu ”etelään” Krattin vuoksi!

(Nähty: 26.9.2015, Eesti Rahvysballett, Tallinna)