Paul Hindemithin Cardillac on kiinnostava ooppera jo siksi, että se ei juoneltaan ole tavallista kauniitjarohkeat-huttua (tyyliin ”tenori yrittää kaataa sopraanon sänkyyn ja baritoni lyö kapuloita rattaisiin”) vaan rikostarina.

Cardillac (Rauno Elp) on armoitettu taiteilija, kultaseppä, jonka koruja arvostetaan ja halutaan. Hän kuitenkin suhtautuu teoksiinsa intohimoisesti, ja myy niitä vain kovin vastentahoisesti – ja katumapäälle tultuaan myöhemmin murhaa ja ryöstää takaisin korut, joista rakentelee mammuttimaista mekaanista hahmoa, josta vain koura mahtuu näyttämölle. Kaupungin väki ei havaitse kaavaa; sen sijaan kultakauppias (Mart Laur) pääsee Cardillacin jäljille, mutta joutuukin itse syytetyksi, kun nuori upseeri (Jyrki Anttila (Soome Rahvusooper)) puolustaa Cardillacia sokaistuneena rakkaudesta tämän tyttäreen (Helen Lepalaan). Lopulta kuitenkin totuus selviää ja kaupungin (nähtävästi alati humalainen) väki surmaa Cardillacin.

Rahvusooper Estonian keväällä ensi-iltansa saaneen produktion on ohjannut Vilppu Kiljunen ja visuaalisesta suunnittelusta on vastannut Kimmo Viskari. Tallinnan pienehkölle näyttämölle on saatu hienosti aseteltua surreaalisen oloinen suurelta osin täysin punainen keinomaisema, jossa väkeä välillä kuikistelee myös lattian ja seinän luukuista. Värimaailma on tiukasti hallittu: punaista, valkoista, mustaa ja kultaa. Puvustuksessa on mielenkiintoisesti yhdistelty liioiteltua hovimeininkiä ja jonkinlaista rap-estetiikkaa valkoisine varsilenkkareineen ja liioiteltuine kaulakoruineen (ks. esim. kuva alla).

Cardillac: Sergiu Saplacan (kavaljeeri) (c) Rahvusooper Estonia

Musiikista ja laulamisesta en osaa mitään analyyttisen älykästä (vieläkään) sanoa, joten fiilispohjalta on todettava, että vaikken tästä oikein mitään vavahduttavan tai humalluttavat huippukokemuksia saanutkaan, niin otteesaan oopperan piti mainiosti, ajatukset eivät juurikaan harhailleet, mikä on aina hyvä merkki. Visuaalisen ilmeen hallittu yksinkertaisuus viehätti erityisesti, vaikka takavuosien nuorisomuotiestetiikka keski-ikäisten oopperalaulajien päällä välillä vähän herättikin kevyttä hilpeyttä.

Ei siis lainkaan huonosti käytetty 2-tuntinen (sis. väliajan) sunnuntain alkuillassa.

(Nähty: 27.9.2015, Rahvusooper Estonia, Tallinna)