Viime kerralla Baltic Queen -paatin à la carte -ravintola Gourmet Baltic Queen järkytti positiivisesti, joten tälläkin kertaa sommittelin matkasuunnitelman siten, että on mahdollisuus nautiskella ravintolan antimia.

Talon/laivan viinit olivat vaihtuneet sitten viime kerran, joten alkusamppanjaksi tuli Pannier Sélection Brut, tuttu ja maukas kuplaliemi. Kovin pitkää valmista menua ei ollut tarjolla, ja kun aamiaisestakaan ei ollut järin pitkä aika, päädyin vain viiden ruokalajin valmiiseen Nordic-menuun.

Amusena tarjoiltiin kätevästi lusikallinen kuningasrapuvaahtoa leipätikkupalasen kera – sopivan suuntäyteinen ja vahvasti rapuisa ruokahalunherättäjä.

Alkukeittona oli maa-artisokkakeittoa ja tryffelileipätikku. Keitto oli – joskin yllätyksetöntä – mukavan kermaisaa ja maukasta. Viinivalinnassa pelattiin ehkä hiukan varman päälle: ranskalainen kuohuviini, Gustave Lorentz Crémant d’Alsace, olisi toimiva paritus monellekin ruoalle, mutta kuplajuoma etenkin kermaisen keiton kanssa toimi toki hyvin.

Mereneläviä sai edustaa nieriä kaverinaan piparjuurta ja vesikrassia. Kala oli graavattuna mukavan suolaista ja piparjuurimajoneesin kanssa peräti pistämätön yhdistelmä. Ei suuri annos, mutta pieniä nieriä-piparjuuri-suupaloja riitti kuitenkin mukavasti mutusteltaviksi ja makusteltaviksi. Sellaisenaan pliisuhko bordeaux’lainen Clarence Dillon Winesin Clarendelle (2013) oli ihan käypäinen paritus ruoalle, kun malttoi lipaista sitä vain hiukan kielenpäälle.

Liharuokana eteeni kannettiin peuraa, persiljanjuurta, salottisipulia ja geneveriä, jonka tosin arvelen olleen ihan katajanmarjaa mausteena niin kastikkeessa kuin perunapyreessä. Tässä olivat maut taivaallisessa tällingissä: yrttipintainen rakenteeltaan ja maultaan täydellinen liha soi suussa sinfoniaa sopivan hennon katajanmarjan kanssa. Upeasta katajanmarjasta saa ruokaan helposti kitkerän sivumaun, josta tässä ei ollut aavistustakaan, pelkästään jalo aromi. Tätäkin tuli tiperrettyä pieni nokare kerrallaan, jotta makunautinto säilyisi pitkään. Lasissa chileläinen Don Melchor Cabernet Sauvignon (2010) komppasi erittäin hyvin ruoan omaperäisiä makuja.

Juustona oli siipale vuohenmaito-gruyèreä ja pari puolikasta paahdettua saksanpähkinää. Askeettisen näköinen annos, mutta oivallisesti yhteensopivat herkät maut. Viintä ei ollut tämän kera menuun suunniteltu, mutta eipä sitä kaivattukaan.

Jälkiruokana oli suklaata ja appelsiinia, appelsiini sorbettina ja marmelaatimaisena kiilteenä, suklaa puolestaan crumblena ja namelakan kaltaisena tiiviinä moussena. Kukin komponentti erikseen ja kaikki yhdessä olivat erittäinkin mainioita makunautintoja. Etenkin suklaaseen sopi parahultaisesti Tommasi Recioto della Valpolicella Fiorato (2011), mukavan makea punainen venetolainen.

Meininki oli käsittämättömän nopeaa: em. kulinaariepistolaan oli saatu kulumaan vasta 1 h 20 min, joten vielä kahvia ja viinaa. Lisäksi menussa oli mainittu petits fours. Kahviksi otin espresson ja viinavalinnalla yllätin itseni: viskiä! Piti maistaa listalta löytynyt Laphroaig PX, Pedro Ximenes kun on makean sherryn rypäle. Suuresti ei ollut tässä makeutta, mutta mukavan tuttua aromia oli havaittavissa savun seasta. Petits foursit olivat pökerryttävän hyviä: kuulemma omassa keittiössä valmistettuja suklaa-tryffeli-mitä-lie juttuja, joissa oikein vahva kermainen tumma suklaisuus ja hento vihje jalosta juomasta maausteena. Ensi kerralla pitää ottaa näitä useampi annos!

Taas olivat kyllä ruoat paremmasta päästä, eikä juomatkaan hullumpia. Palvelussakaan ei moitteen sijaa, mutta vähän ehkä vähäveristä – vähäpuheista, juurikaan ei annoksia tai viinejä laajemmin esitelty (olihan menukortti pöydällä..) eikä muutenkaan oikein ollut persoonaa pelissä. Mutta asiallista ja moitteetonta kylläkin, joten ei valittamista.

(Koettu: 28.9.2015)