Teatterimatkalla Lahdessa mahtui aikatauluun onnekkaasti käynti Roux’ssa, joka viime kerralla vei hurmioon. Silloin jäi listalta mieleen monta kiinnostavan kuuloista annosta, joita silloin ei maistelumenuun ollut mahtunut, joten odotukset olivat korkealla.

Alkuun maistui tällä kertaa vähän makeampi, ravintolan nimikkojuoma Roux Royal: lakkalikööriä ja kuohuviiniä (Cava Aliguer Brut Reserva).

Amusena tuli kivilaatalla tanakka viipale grillattua porkkanaa, sen kanssa mustatorvisienellä maustettua jogurttia. Suhteeni porkkanaan on vähän kompleksinen, kuten tuon tuosta näissä jaarituksissani vaikeroin, mutta suupalana muiden makujen kanssa tämä toimi kyllä hyvin. Ja kauniskin oli!

Leivät on mainittava taas: speltti-rosmariinileipä oli edelleen erinomaista ja ruisleipä samoin maukasta. Voi oli kuulemma käsin kirnuttua.

Koostin viiden ruokalajin kokonaisuuden à la carte -listalta ihan omin päin. Viimeksi maistelumenulla oli savumuikkumousseline, joka oli niin huikean hyvää, että päätin ottaa sitä nytkin. Kun annos tuli, tajusin riemukseni, että nythän nämä olivat täysia annoksia, eikä maistelumenuun pienemmäksi sovitettuja! Nyt sitten oli runsain mitoin savumuikkumousselinea, muikunmätiä, kukkakaali-bavaroisea, mallasleipää ja mallasjogurttia. Kaunis annos tämäkin, ja maut lähes syntisen nautinnollisia savumuikku etunenässä, ja keskenään hallitussa tasapainossa. Sama viini kuin viimeksi toimi edelleen hyvin, Riojasta sekoitus viuraa (90 %) ja malvasiaa (10 %), Muga Barrel Fermented White (2014).

Yksi listan houkuttavista annoksista, joka viime kerralla jäi houkuttamaan, oli ankan kivipiiratartaletti ja linnunmaksamoussea, briossia ja cumberlandinkastiketta, mukana myös rapeaa palsternakkaa sekä tuoretta viikunaa ja isoa kaprista. Kivipiiraa eli lihasmahaa olen syönyt ehkä vain 3-4 kertaa aiemmin, ja aina olen pitänyt. Kyseessähän on etenkin lintujen ruoansulatuselimistöön kuuluva osa, joka on enemmänkin lihas kuin sisäelin: sen tehtävä on pienentää popsittua ruokaa, linnuilla kun ei liene suussa isommin hampaita. Möyhentäminen tapahtuu mekaanisesti elimen vahvoilla lihaksilla, ja sinne päätyneillä linnun nielemillä pikkukivillä. Nämä vahvat lihakset siis ovat sitä herkkua. Sileästä rakenteesta tulee (ainakin syötynä) mieleen enemmänkin hienosyinen sydän tai kieli kuin pihviliha.

Tartaletissa oli ilahduttavan runsaasti tätä pehmeää, tummaa, todella herkullista lihaa. Linnunmaksamousse ja lisukkeet kantoivat ansiokkaasti kortensa kekoon osana kokonaismakuelämystä, kuten myös lasiin kaadettu aromaattisen makean tuntuinen italialainen gewürztraminer, Girolamo Dorigo Traminer (2011).

Myös pääruoaksi valitsin siivekästä: viime kerralta listalta kaihertamaan jääneen annoksen: haudutettua sorsaa, mustaherukkakastiketta, punakaalia, timjami-peruna-fondantia ja päärynää. Taisi olla rintafile ja sen alle jemmattuna muutakin lihaa. Erittäin mureaa ja mahdottoman herkullista – iso annos tämäkin, ja hiukan alkoi oman kapasiteetin riittävyys huolettaa, joten saatoin osan kasviksista, etenkin kaalista, jättää syömättä. Sorsa-kastike-peruna-päärynä-yhdistelmä oli suurta nautintoa, jota ei ainakaan vähentänyt mainio luomuviini Bordeaux’sta, Château Tourbadon (2011).

Runsaiden annosten jälkeen olin iloinen, että tuli tähän väliin tilattua vain yksi pala juustoa lisukkeineen. Juuston identiteetti meni tyystin ohi, kun häkellyin ravintoloitsijan käydessä tervehtimässä, mutta hyvää oli, ja viikunat ja pähkinät taas mainio makukaveri, kuten myös Burmesterin 10-vuotis-tawny.

Viimeisenä vielä suklaatrilogia: suklaa-fondant, suklaamarkiisia ja valkosuklaamoussea, mukana myös mokkakinuskia ja mansikkaa. Fondant oli asianmukaisen lämmin, valuvasydäminen ja herkullinen – perinteisen jäätelön puuttumisen korvasi ansiokkaasti valkosuklaamousse. Vaikken tumman suklaan ja suolan yhdistelmästä yleensä innostukaan, markiisin makeuteen ja rasvaisuuteen suolakiteet sopivat hyvin. Vanha tuttu suklaan pari Mas Amielin Maury Vintage (2011) oli erityisen suosiollinen varsinkin fondantille.

Kahvi ja outo viina vielä maistui, aikaakin kun vielä oli. Espresson kaveriksi osui yllättäen taas konjakki, kuten täällä viimeksikin – mutta ei nytkään mikään peruskonu vaan Léopold Raffin Sauternes Cask Finish XO, pehmeä viettelys, jossa hento makeuden aavistus – tämä erittäin jalo juoma on ainakin kymmenen vuotta tammessa kypsyttyään muhinut vielä 8 kk tynnyreissä, joissa on aiemmin kypsytetty makeita sauternes-viinejä.

Juusto ja jälkkäri olivat erittäin hyviä, mutta kala ja linnut tyystin erinomaisia, juuri sellaisia arjen tuolle puolen kohottavia nautintoja, jollaisten vuoksi tämä vähä blogi on perustettu. Juomat oli taiten valittu kaikille ja linnuille vielä erityisen oivallisesti. Palvelu oli osaavaa, ystävällistä ja persoonallista. Enpä tästä nyt oikein mitään nillittämistä keksi – paitsi ehkä sen, että ravintola on olevinaan kovin kaukana, jopa (alle) tunnin junamatkan päässä…

(Koettu: 3.10.2015)