Aleksanterin teatterin Aleksanteri tanssii -kokonaisuudessa oli tarjolla norjalaisen Jo Strømgren Kompanin teos A Dance Tribute to the Art of Football, jonka kohdalla piti pohtia ainakin kahteen kertaan, menenkö vai en, potkupallo kun ei kiinnosta niin pätkääkään. Vierailua oli tuottamassa myös Tero Saarinen Company, jonka takaukseen luottaen otin kuitenkin riskin. Kannatti: esitys oli kevyt, reipas, hauska ja taidokas – ja vieläpä sopivan mittainen (n. 50 min), joten urheiluteema ei päässyt liiemmälti häiritsemään. Tribuutteja on monenlaisia; tässä oli ehkä kuitenkin kyse ainakin jossain määrin pariodiallisesta kunnianosoituksesta ko. lajia/taitoa/taidetta kohtaan.

Lavalla oli neljä miestä (Mikkel Are Olsenlund, Sverre Magnus Heidenberg, Caisa Strømmen Røstad, Mikael Rønne), joista yksi tosin ”paljastui” naiseksi ”loppusuihkussa” kelteisillään . Meno oli myös hyvin maskuliinista: fyysistä uhoa, väkivaltaa, karjumista, räkimistä – mutta kieli syvällä poskessa. Lajiin vihkiytyneet varmastikin saivat jalkapalloviitteistä enemmän riemua irti, mutta toki uutiskuvaston perusteella urheilu-ummikkokin tunnisti jotain, kuten peliä edeltäviä rituaaleja, vartaloposeerauksia (Olsenlund nännikoruineen), loukkantumisten filmaamista, pelipaitojen vaihtoa, jne. – useimmiten oivaltavasti kärjistettyinä ad absurdum.

Jo Strømgren Kompani: A Dance Tribute to the Art of Football (kuva: Knut Bry)

Hienointa – ja hauskinta – antia olivat taidokkaat liikehidastukset, joissa etenkin ilmeisiin oli panostettu, tässä varsinkin Sverre Magnus Heidenberg kunnostautui. Riemukas oli myös pysäytyskuvagalleria: pimeyden jälkeen valot paljastivat hetkeksi tilannekuvan naturalistisine ilmeineen ja asentoineen, ja pimeän hetken jälkeen taas uusi tilannekuva.

Äänimaailmassa oli paljon maskuliinista rytinää ja jalkapalloon liittyvää äänimaailmaa. Mutta yllättäen mukana oli myös kokonainen bel canto -aaria – jos bongasin oikein, kyse taisi olla Una furtiva lagrima Donizettin Lemmenjuomasta (käsiohjelmassa tosin ei muistettu Donizettia tästä ”lainasta” kreditoida). Siinähän maalaispoika laulaa sydän pakahtuen, kun havaitsee (yhdestä peitellystä kyyneleestä), että rakastamansa tyttö rakastaa myös häntä. Liekö tämä sitten koreografi Strømgrenin rakkaudentunnustus jalkapallolle – luultavasti, sillä varsin hellän hyväntahtoisen huumorin keinoin tämä parodiatribuutti aihetta käsitteli.

(Nähty: 23.10.2015, Aleksanterin teatteri)