Das Ria monena

Minna Koskelan käsikirjoittama ja ohjaama Das Ria – diivan kuolema Teatteri Jurkassa on mielenkiintoinen ja vähän hämmentäväkin näytelmä – ja hämmentävyyshän on aina hyvä juttu!

Tarina sijoittuu Androgyne Films -elokuvayhtiön kuvauksiin. Sen keskushenkilönä on Alli (Ria Kataja), parikymppinen muonitusta hoitava harjoittelija, joka yllättäen saa pestin elokuvan tähden, seitsemänkymppisen diivan Ritva Kajonkosken (Ria Kataja) avustajana. Mukana on myös mm. Allin exä, tuotantoassistentti Janne (Ria Kataja), unelmien kohde Kasa eli näyttelijä Kari-Sakari Koski (Ria Kataja) sekä joukko pienempiä rooleja (Ria Kataja). Jurkan yleisö seuraa tapahtumia toisaalta toimittajina lehdistötilaisuudessa, toisaalta perinteisemmin neljännen seinän läpi – mutta etenkin myös kärpäsenä katossa, kun Alli avautuu päivän tapahtumista vlogiinsa eli verkkovideopäiväkirjaansa.

Das Ria on näytelmä yhdelle näyttelijälle, Ria Katajalle. Näyttelijä solahtaakin sujuvasti roolista toiseen pienin visuaalisin vihjein, kuten Allin pipo, Kasan viikset tai Ritvan silmälasit, joiden myötä Katajan olemus ääntä, ilmeitä ja eleitä myöten muuttuu silmänräpäyksessä. Varsinkin Allin lepattavan epävarma hahmo tuntuu aidon oloisena hyvin rakennetulta, kun taas Ritva ja Kasa ovat ehkä stereotyyppisempiä, vaikkakin mainioita hahmoja. Kataja pääsee loistamaan myös komediennenä: Koskelan tekstissä on kosolti hilpeyttä herättävää tilannekomiikkaa, jolle mm. Allin liian suuret saappaat ja Ritvan väljähtäneet viisaudet tarjoavat materiaalia.

Alli vloggaa. Kuvassa Ria Kataja. Kuva: Marko Mäkinen.

Alli vloggaa. Kuvassa Ria Kataja. Kuva: Marko Mäkinen.

Näyttelijäntyön keskeisyyttä korostavat esityksen karut puitteet: Jurkan pikkuruista lavaa ei ole täytetty lavastuksella ja puvustukseksikin riittävät farkut, tennarit ja t-paita (”Beautiful things will happen”). Tilannekuvia tuetaan lähinnä viitteellisellä tarpeistolla kuten mikkiständillä ja läppärillä.

Tarinaa siis seurataan pääosin Allin näkökulmasta ja kertomana. Mutta onko tarina totta? Ainakin Allin vlogi-juttujen ote totuudesta taitaa välillä kirvota, faktaan sekoittuu fiktiota. Mutta mikä ylipäätään on totuus? Kaikissa kohtaamisissa  luomme itsestämme kuvaa – esitämme itseämme, niin kuin sosiaalipsykologiassa taidetaan sanoa. Vaikka esitys, rooli, on erilainen eri ihmisten seurassa, sen ei tarvitse olla valheellinen vaan se on yksi puoli ihmisestä. Sosiaalisessa mediassa tilanne on paljolti sama: itsestä rakennetaan ja esitetään kuva, jota enemmän tai vähemmän tietoisesti viilataan johonkin suuntaan. Pahimmillaan esittäminen voi kuitenkin lähteä lapasesta – kuten Allille taisi käydä vlogissaan.

Kepeänvakava teos, jossa Ria Kataja pääsee näyttämään kykyjään monipuolisesti – ja jota voi halutessaan lukea hyvinkin ajankohtaisesti: some-maailman ja (oletetun) reaalimaailman välisenä kohtaamisena.

(Nähty: 17.11.2015 (ennakko), Teatteri Jurkka)

PS. Pitää vielä mainita aiheeseen liittyvä ajankohtainen väitös, Suvi Uski: Profile work for authenticity: Self-presentation in social network services