Copas y Tapas

Nimeltään, viineiltään ja osin ruoaltaankin espanjalaishenkinen Copas y Tapas Kluuvin kulmilla on aina välillä unohtuva raaka timantti: siellä on tullut käytyä muutamiakin kertoja, mutta blogiin se ei ole aiemmin ”päässyt” – ei laadun puutteen vuoksi vaan siksi, että olen nauttinut siellä vain paria ruokalajia, kun täyteen blogi-juttuun pitäisi olla ainakin kolme. No, nyt tulee sekin puute korjattua.

Päivän menuun kuuluu kolme tapasta, pääruoka ja jälkiruoka, ja sillä mentiin. Itselleni maistui myös viinit sopivasti paritettuna, seuralle olisi riittäyt vesi, mutta lisäksi ehdotettiin Torresin alkoholitonta rose-viintä, joka olikin yllättävän hyvää, viini- eikä mehumaista eikä ollenkaan pahaa kuten alkoholittomat ”viinit” usein. Itsekin sain tapaksien kanssa uutta tuttavuutta: Hiruzta Berezia baskimaalta, hondarrabi zuri -rypäleestä tehty txakoli-viini. Nevö hööd, mutta perin mainiosti toimi tapasten erilaisten makujen kanssa.

Mutta pääasiaan! Nopean ”ensin uhat sitten mahdollisuudet” -arvion perusteella aloitin vasemmalta: jokiravun pyrstöllä ja tonnikallalla täytettyä paprikaa – vesieläinmousse oli maukasta ja melko mietoa, vaikka hiukan pelkäsin jotain poltetta, jota onneksi ei ollut. Seuraavaksi juurisellerikeitto pikku kupista, lähes vaahtomainen kermainen hennosti sellerinen keitto – herkullista, mutta omaan makuuni selleri olisi voinut maistua rohkeamminkin. Paras viimeiseksi: ilmakuivattua hirveä, marinoitua sipulia, yrttimajoneesia, sienimysliä ja puolukoita. Erinomaiset maut! Todella hyvää hirveä, ja sitä ihan täydellisesti tukevat sipuli, sieni – ja puolukka, kun malttoi ottaa sitä vain hitusen (ettei se dominoi liikaa, kuten tapansa on). Varsin hauska yhdistelmä välimerellisiä ja suomalaisia makuja samalla lautasella sulassa sovussa.

2015-11-21 14-41 IMG_4670.JPG

Pääruoaksi oli valittavissa kalaa tai lihaa, lihana possua. ”Pigs are friends, not food” väitti seurani, joka otti kalaa, mutta päätin silti porsastella ibérico-possulla – ne sentään käsittääkseni kasvavat melko vapaasti ja popsivat tammenterhoja ym. Ibéricon secreto oli hyvinkin lievästi huonon omantunnon arvoista: unelmaisen maukasta sopivan rasvaista lihaa, ilmeisesti Josperilla valmistettu, varovainen hiiliuunin aromi kun tuntui pinnassa. Secreto on ilmeisesti hyvin marmoroitunut erityinen osa jemmassa jossain possun anatomian syövereissä. Herkun seurana oli herkkutattimoussea, sellerinoppia, omena-chutneya ja olikohan sherrykastiketta. Juureskuutioissa oli pariakin eri  kypsyysastetta, mutta muuten lisukkeet tukivat tässäkin pääosan esittäjän makuja peräti oivallisesti. Samoin juoma solahti ruoan makumaailmaan kuin hansikas käteen: Torres Perpetual (2012) sopisi hyvin myös lipittelyviiniksi.

2015-11-21 15-05 IMG_4690.JPG

Ja nähtävästi myös juustoviiniksi: Perpetualia oli vielä lasissa hiukan jäljellä, ja kun pohdin juustoja ennen jälkkäriä, tarjoilija ehdotti, että voisi tuoda jotain viinille sopivaa. Mikä ettei! Sain sopivat palaset kahta juustoa: 12-kuukautista manchegoa, joka on sekä tuttua ja jo lähes tavallista että aina erittäin herkullista; lisäksi Reblochonia Ranskasta, oikeinkin nautinnollisen pehmeää lehmänmaitojuustoa. Myös rapeassa näkkärissä (olikohan rukiista ja emmer-vehnästä) oli hyvät maut.

2015-11-21 15-27 IMG_4713.JPG

Jälkkärinä oli pannacotta paahdetusta tammesta, no ei ihan tammesta tehty, mutta tammilastuja oli kuulemma lilluteltu maidossa, ja siitä oli pannacotta saanut hennot arominsa, mm. vaniljaa. Sen päällä oli spelttimysliä ja marjoja (tyrniä ja karpaloa) ja herukkavaahtoa (vähän kuin sifonin läpi pöläytettyä marjapuuroa). Marjameininkikoristeet olivat oikein hyviä, ja pisteet siitä, etteivät olleet niitä normaaleja vähän väsähtäneitä herukoita, pensasmustikoita, ym. vaan jotain selvästi omaperäisempää. Mutta ne piti kuitenkin napostella ensin päältä pois, jotta pääsi nautiskelemaan sellaisenaan herkän aistillisesta pannacotasta, joka, kuten aina, loppui hiukan kesken. Viinin speksit menivät vähän ohi, mutta näin jälkikäteen muistikuvia googlaillen arvelen, että kyeessä olisi ollut katalonialainen Josefina Piñol Sweet White – joka tapauksessa sokerisenkin viinin ystävälle riittävän makea, ja kermaiselle pannacotalle mukavasti pärjäävä viini.

2015-11-21 15-42 IMG_4764.JPG

Pöydästä oli suora sihti tiskille ja sen takana siintävälle tislehyllylle, joten espresso ja jotain sieltä hyllyltä piti vielä saada. Kun kysyin jotain mielenkiintoista juomaa, ranskalaistaustainen tarjoilija ehdottikin kotimaansa juomaa, joka ei olisi itselleni tullut täällä ensimmäiseksi mieleen. Kyse oli kuitenkin kokonaan luomuomenoista tehty Cinq Autelsin calvados, joten sitä piti maistaa, ja eritäin pätevää juomaa olikin, vahvan omenaista ja alkoholisuudeltaan hienostunutta. Seura otti teetä pienessä pussiteen pelossa, mutta turha pelko – ja läpötilakin oli tee-hifistelijälle kelvollinen. 

Oikein hyvä menu ja hyvät juomat. Ja palvelu samaa tasoa: sujuvaa, välitöntä, huomaavaista, persoonallista ja jopa intoutuneen oloista; ruokanörttinä arvostan etenkin sitä, että ruoista ja juomista kerrottiin yksityiskohtaisesti ja vielä niin, että se selvästi perustui salihenkilön omaan osaamiseen eikä keittiöstä annettujen nuottien ulkoaopetteluun. Hienoa nähdä, että tällainen perheen omistama ja pyörittämä laadukas ravintola tuntuu pärjäävän: joskus männävuosina muistan syöneeni paljon vajaammassa salissa, nyt oli reippaasti porukkaa jo näin lauantai-iltapäivällä, ja ilta ilmeisesi suurin piirtein täysi.

(Hurahdin myös ostamaan ravintolan keittokirjan, joka näkyy kuvan vasemmassa alanurkassa.)

2015-11-21 15-39 IMG_4719.JPG

(Käyty: 21.11.2015)