Natalia Makarovan Bajadeeri (Petipan, 1877, mukaan) on pyörinyt Kansallisbaletissa jo yli 18 vuotta, mutta nytpä näin sen vasta ensimmäisen kerran, produktion 72. esityksen. Ylipäätään ekan Bajadeerini näin vasta puolisentoista vuotta sitten Tallinnassa, Toomas Edurin tuoreen ja uudistetun version – siitä jäi vahva kiinnostus nähdä lisää, ehkä juuri klassisempiakin näkemyksiä, jollainen tämä Makarovan alun perin vuonna 1980 American Ballet Theatrelle tekemä versio epäilemättä on.

Tarina on tässä versiossa lyhentämätön: Temppelitanssija (bajadeeri) Nikiyaan ovat iskeneet silmänsä sekä soturi Solor että ylibramiini. Nikiya preferoi Soloria, mistä ylibramiini kovin sydämistyy ja haluaa radzan, hallitsijan, tapattavan Solorin, mutta radza päättääkin surmauttaa Nikiyan ja naittaa Solorille tyttärensä Gamzattin. Häilyväinen Solor vaihtaa Nikiyan kepeästi Gamzattiin, mutta jää silti huumehouruissaan haikailemaan tanssijan perään eikä nai Gamzattia, kun lopulta jumalat romahduttavat temppelin hääväen niskaan. (Huomattavasti hurmeisempi loppu kuin Edurin versiossa, siis.)

Varjojen valtakuntaa (kuva © 2009 Sakari Viika/Suomen kansallisbaletti)

Makarovan versio tuntuu kovasti naisten baletilta: teoksessa on kaksi vahvaa naissolistiroolia, Nikiya ja Gamzatti, sekä monia hienoja naisten joukkokohtauksia (temppelitanssia, varjojen valtakunta, kynttilätanssi, …) Kunnon miessolistirooleja läpi koko teoksen on vain yksi, Solor – pari muuta tanssillisempaa miesroolia eli pronssijumala ja pääfakiiri ovat kyllä taidokkaan näyttäviä mutta melko hetkellisiä; muutoin miesten roolit ovat enemmälti patsastelua ja vähemmälti värähdyttävää liikettä. Sikälikin siis ilmeisen perinteistä klassista balettia.

Mutta naiset tanssivat toki upeasti: sekä Eun-Ji Han (Nikiya) että Linda Haakanan (Gamzatti) soolot ja duetot Solorin kanssa olivat perin nautinnollista ihasteltavaa, samoin varsinkin toisen näytöksen varjojen valtakunta oli juuri niin silmiä hivelevä kuin mitä siltä odottikin ja enimmäkseen hienosti yhtäaikainen, mikä ei varmasti ole helppoa suuren tanssijamäärän koordinaatiossa (kuten lopun kynttilätanssissa nähtiin). Miehistä Frans Valkaman uljas Solor oli hienoa katsottavaa, kuten myös Xiaoyu Hen vikkelä pronssijumala sekä matalat sähäkät fakiirit Ilja Bolotovin johdolla. Ennen tätä esitysjaksoa itse Makarova oli ollut harjoittamassa tanssijoita kai noin viikon verran, mikä kuuluu olleen pelottavakin kokemus.

Linda Haakana, Frans Valkama, Eun-Ji Ha ja Sari Ikonen esityksen jälkeen Heidi Almin haastetltavina

Pier Luigi Samaritanin lavastus oli kaunis, varsinkin upeat taustakuvat. Myös lopun maanjäristys romahtavine temppeleineen oli näyttävä, tosin pari hurjasti killumaan jäänyttä vaijeria vähän veivät huomiota apoteoosin visuaalisuudelta. Ludvig Minkusin musiikki Kansallisoopperan orkesterin soittamana Philip Ellisin johdolla oli luonnollisesti yhtä kaunista kuin ennenkin.

Varsin hieno Bajadeeri! Makarovan ja Edurin versiot nähtyäni alan tosin ehkä vähitellen ymmärtää, miksi klassikoita voi olla joskus hyvä hiukan uudistaakin..

(Nähty: 21.1.2016, Suomen kansallisbaletti)