La Maison Helsingin Tehtaankadulla on ollut ”listallani” siitä lähtien, kun se avattiin viime elokuussa, mutta nyt vasta puolisen vuotta myöhemmin tuli siellä käytyä. Ainakin ruokakonsepti lienee tänä aikana ehtinyt muuttua jo ainakin kerran, samoin keittiömestari.

Oltiin neljän hengen porukalla liikkeellä synttärihengessä, joten alkuun samppanjaa (ikään kuin siihen olisi syytä tarvittu): sommelierilla oli ehdolla kaksikin eri luomusamppanjaa, kokonaan chardonnaysta tehty Jacques Lassaigne Le Cotet ja pinot noir -voittoinen Olivier Horiot Métisse Extra Brut. Otettiin vähän sekä että, molemmat perin mainioita – itselleni osui Lassaigne, mutta vieruskaverin lasista maistettu Horiot oli ehkä vielä maukkaampi.

Päivän lista kannettiin pöydän viereen liitutaululla, tarjolla oli kolmen tai viiden ruokalajin menu. Alku-, pää- ja jälkiruoissa oli 2-3 vaihtoehtoa kussakin, väleihin keitto ja juustot. Vaikka määrällisesti valikoima ei ollut laaja, löysi nirsoista, allergikoista ja muuten hankalista tapauksista koostuva seurueemme hyvinkin listalta syötävää, kolme viiden ruokalajin ja yksi kolmen verran.

Oma alkuruokani oli ankanmaksamoussea ja kirsikkaa, mukana viinirypälettä ja pähkinää sekä ankanmaksaa myös paistettuna. Ranskalaista ankanmaksaa pitäisi eettisistä syistä vältellä, mutta joskus sitä sortuu kiusaukseen; ”henki tosin on altis, mutta liha on heikko” niin kuin pyhemmissäkin teksteissä tunnustetaan. Syntisen hyvää tämä olikin: mousse pehmeän kermaista ja hennon makeansävyisesti linnunmaksaista, ja paistettu maksa huikeaa. Makeat lisät, marinoidut kirsikat ja rypäleet, toimivat kavereina erinomaisesti. Viiniksi suositeltu loirelainen Le Rocher des Violettes’n Sauvignon (2013) sen sijaan ei oikein osunut – hyvä viini sinänsä, ja tuli sitä lipiteltyä erikseen, mutta tämän annoksen makujen kanssa ei suussani toiminut juurikaan yhteen.

Porkkana on ikiaikainen inhokkini, mutta näin juhlahumupäissäni antauduin syleilemään kohtuutonta riskiä ja maistamaan väliruokana tarjolla ollutta karamellisoitua porkkanakeittoa ja hauen mätiä. Pöytään kannettiin kipot, joissa oli muutama siivu porkkanaa, mätiä ja rakuunavaahtoa, ja kannusta kaadettiin päälle kauniinväristä keittoa. Inha raakaporkkanuus oli keitossa talttunut lähes tyystin ja antanut tilaa paahteisen lempeälle maulle, johon varsinkin hauen mäti osui upeasti. Näin hämmentävän hyvää porkkanaruokaa en ole aiemmin syönyt kuin ehkä kerran tai pari.

Pääruoaksi olin valinnut grillattua Iberico-possun secretoa, jonka kera lautasella oli paahdettua selleriä, omenapyreetä, valkosipulipyreetä, paahdettua paprikaa, liemikastiketta ja lihaa vielä myös raguuna. Secreto oli mureaa ja vahvan maukasta, samoin ilmeisen pitkään kypsytetyssä muhennoksessa oli syvät maut. Omena, valkosipuli ja paprika sopivat possun makuihin todella hyvin – ja niitä oli juuri sopiva määrä. Juomaksi ehdotettu Mas de Gourgonnier (2012) oli huikea punaviini ja täydellinen lisä annoksen makumaailmaan.

Seuraavana mielenkiintoinen juustolajitelma: Langres, Champagnen alueen oranssipintainen valkohomejuusto lehmänmaidosta; lehmänmaitoalppijuusto Vacherin (kuulemma Geneven kulmilta); baskimaalainen Ossau-Iraty lampaanmaidosta sekä lehmänmaitosinihomejuusto Bleu d’Auvergne. Ossau-Iraty on vanha kaveri, muut ihan uusia tuttavuuksia. Vacherin jakoi mileipiteitä: yksi jätti syömättä, muut ihastelivat edesmenneen Sveitsin-tädin voileipäjuustomuistumia. Langres oli hellän luonteikas ja Bleu d’Auvergne yllättävän ystävällinen sinihomejuustoksi, jolle sommelieren ehdottama Domaine de Souchin Marie Kattalin (2012) Jurançonista oli suloinen kaveri. Makea viini osui hyvin myös muille juustoille, joten hilloketta, karamellisoituja pähkinöitä tai muita perinteisiä makeita lisiä en huomannut juustoille edes kaivata.

Vielä oli vuorossa jälkkäri, joksi valitsin vadelmaa ja suklaata: jonkinlaista suklaakakkua (luulen), suklaamoussea (tai ganachea tai tryffeliä tms.) pieninä nokareina sen pinnalla sekä vadelmasorbettia ja isoja kauniita kokonaisia vadelmia. Pieni mutta ylen herkullinen kokonaisuus. Viintä ei tämän kanssa tullut, kun emme tolkuttomat sitä tajunneet pyytää – tosin hyvin maistui ilmankin.

Kahviksi espresso, jonka seuraksi oli tarjolla yllättävän hyvä lista (luomu)digestiivejä. Valintani oli huumaavan tuoksuinen ja tasapainoisen herkullisen Laurent Cazottes’n luomu- eau de vie keltaisesta Reine Claude -luumusta.

Kaikkiaan erinomainen menu: kaikki ruoat vähintään erittäin hyviä, jopa erinomaisia. Juomasuositukset olivat pääosin toimivia, ja viinit kovasti mielenkiintoisia – ja taisivat olla kaikki luomua, mistä olisi voinut hyvin pitää enemmänkin ääntä, luomukkuutta olisi tässä pöydässä osattu arvostaa. Viineihin on onnistuneesti panostettu antaumuksella – alkoholittomia vaihtoehtoja sen sijaan oli kovin niukasti.

Jos jotain kritiikkiä nostaisi esiin, niin se kohdistuu salin puolelle: jos keittiöstä tulikin vain priimaa, niin salin puolella kokemus oli vaihtelevampi; henkilöstä riippuen palvelu oli joko erittäin hyvää ja ruoista ja juomista kerrottiin vuolaan yksityiskohtaisesti – tai sitten ”suomalaisempaa” hyvin vähin sanoin tai lähes sanoitta. Aktiivisempi höpöttely kannattaisi ja voisi tuoda lisämyyntiäkin: olisimme hyvin voineet ottaa lasilliset sopivia juomia kunkin ruokalajin kanssa, mutta vähän yllättäen huomasimmekin tilanneemme pullollisen sitä Sauvignonia, jota riitti lillumaan laseihin vielä aterioinnin päätyttyäkin. Toki oma vika – olisi pitänyt itse olla skarpimpi ja pyytää viiniä esim. jälkkärin kanssa, mutta ei sitä aina kaikkea huomaa, kun muuten on mukavaa. Toinen juttu, josta olisi voinut puolin ja toisin kommunikoida enemmän, oli allergiat, joista ei kysytty eikä lievästi pähkinäallerginen itsekään muistanut sanoa ennen kuin löysi rouhetta jostain annoksesta.

Ravintolan tila on miellyttävä, puuta ja lämpimiä sävyjä ja outoja tauluja. Täytenä sali oli ehkä aika hälyisä, mikä toki sopii ruoan bistrohenkisyyteen – ja tarjolla lienee myös kabinettitila rauhallisempaan tarpeeseen.

Kaikkiaan oikein hyvä kokemus, varsinkin erinomainen ruoka ja mielenkiintoiset luomujuomat hurmasivat.

(Käyty: 6.2.2016)