Balettioppilaitos: Tanssijoiden workshop (2016)

Erittäinkin tuoreesta tanssista päästiin nauttimaan jo perinteiseksi muodostuneessa Kansallisoopperan balettioppilaitoksen Tanssijoiden workshopissa 14 lyhyen biisin verran. Suurin osa, peräti 9, oli tanssijan itselleen tekemiä sooloja, mutta mukana myös kaksi parin omaa duettoa sekä kolme teosta ryhmälle.

Genrerajoista olen vähän huonosti perillä, mutta aika (neo?)klassishenkisiltä tuntuivat ainakin Katariina Hietalan kaunis Curtain ja hymyilevän Eliisa Nenosen Oi-va. Hymystä oli jo selvästi huumorin puolelle menty kuulosuojaimin varustautuneen Tiia Lahtisen teoksessa do You misS my mind? – monipuolista liikettä ilman otsaryppyjä (liekö nimi viittaus Ozzy Osbournen väitettyyn hilpeään lausumaan ”of all the things I’ve lost I miss my mind most”). Omaperäistä otetta tarjosi myös Malla Ylöniemen Place to Hide, jossa pisti silmään mielenkiintoisella tavalla ”matala” alaspäin painottuva liike.

Fyysisiin vahvuuksiin tuntui onnistuneesti tukeutuvan Marcus Björkbomin Thinking, jossa kova ylävalo oivasti korosti energisen ja ulottuvan liikkeen kehollisuutta. Jane Sieväsen tummemman näyttämökuvan Contr/adiction tarjosi myös ulottuvaisuutta ja liikkeen nopeuden hallittua vaihtelua. Erityisen hyvin musiikkiin olivat kietoutuneet näytöksen ekan osan päättänyt Erika Vilanderin tarkka Yin sekä toisen osan aloittanut Julia Salmisen kiehtova Epoch (U2:n hienoon biisiin With or without you 2Cellos-versiona), samoin kuin Julianna Luhtalan herkkä Never Enough.

Väliaikabonuksena Alminsalin lämpiössä soitti ”Balko Not So Big Band” eli näytöksen tanssijoista koostunut bändi, joka veti paitsi covereita (mm. Dingon Levoton tuhkimo – kaikkien meidän 1980-luvun ”nuorten” iloksi..) myös heidän itsensä säveltämiään biisejä. Mitä monitaituruutta!

2016-02-18 19-34 IMG_6015.JPG

”Balko Not So Big Band”: Eliisa Nenonen (piano), Konsta Roos (rummut), Juho Suominen (basso), Aapo Kokkonen (kitara) ja Malla Ylöniemi (laulu).

Ennen väliaikaa nähtiin kuitenkin Julianna Luhtalan ja Samuel Haramon duetto Reflections of you, joka musiikin (Sarah McLachlan: Angel) synkästä teemasta poiketen tuntui yllättävänkin romanttiselta, jopa kauniin erootilliselta. Ehkä hiukan (klassiseen henkeen?) sublimoidumpi tapaus oli Katariina Hietalan ja Juho Suomisen Lobotomy, jossa liike korostui sinistä valotaustaa vasten kauniisti.

Ilta alkoi ja päättyi ryhmäesityksillä. Jessi Rädyn Clock Me in Your Arms kolmelle nais/mies-parille alkoi oivaltavasti miesten selässä makaavien naisten matkiessa kellon viisareita jaloillaan. Ryhmä-, duetto- ja solistisissakin osuuksissa oli ilahduttavan monipuolisesti liikettä niin miehille kuin naisille. Muiden esitysten ollessa lähes kokonaan ammattikoulutuksen 2. ja 3. vuoden opiskelijoiden käsialaa oli sähäkkä Approximately 6 (kor. Maija Jalonen) 1. vuoden opiskelijoiden esitys.

Illan päätti Malla Ylöniemen Sonder yhdeksälle tanssijalle – omaan makuuni yksi illan nautittavimmista esityksistä, jossa paljon näyttävää monisuuntaista liikettä niin ryhmämuodostelmissa kuin sooloina, erittäin hyvin käytetty koko lavaa, hyödynnetty valaistuselementtejä, jne. Paljon siis mielenkiintoa ylläpitävää nähtävää! Ja loppuaploditkin otettiin vastaan koreografioidusti AC/DC:n Highway to Hellin tahtiin.

Taas, jo ties monettako kertaa, hienoja esityksiä, jotka antavat ilahduttavaa lupausta kotimaisen tanssin osaajien tasosta jatkossakin. Yllättävän vähän oli kuitenkin väkeä katsomossa, vaikka tarjolla oli pilkkahintaisilla lipuilla kovasti monipuolista ja varmasti tuoretta tanssia!

(Nähty: 18.2.2016, Kansallisoopperan Alminsali)