Liikkeen legendat

Kansallisbaletin Liikkeen legendat (Masters of Movement) -nimetyssä nykytanssi-illassa nähtiin neljä teosta, kaksi nuoremman polven koreografeilta noin viiden vuoden takaa ja kaksi konkareilta, kymmenkunta vuotta sitten kantaesityksensä saanutta.

Illan aloitti Alexander Ekmanin Episode 31 – tai itse asiassa esirippuun heijastettu n. 5 minuutin hauska ”kommenttiraidalla” varustettu video, jossa tanssijat viilettivät pitkin Helsinkiä hämmentämässä väkeä. Varsinainen live-teos jätti vähän mosaiikkimaisen vaikutelman: tarinallisuuteen viittaavien komponenttien keskinäinen suhde jäi ainakin minulle arvoitukseksi: lavan ympäri hitaasti kävelevä mies (Aapo Siikala), steppaaja (Rebecca King), ballerina (Desislava Stoeva) ja parikymmentä muuta tanssijaa. No, sellaistahan elämä on, fragmentteja ja episodeja vailla suurta selitystä.

Ekman hallitsee taiten niin isot ryhmäkohtaukset kuin duetot ja soolot, liikemateriaali on monipuolista ja usein omaperäistä kietoutuen hyvin tiiviisti musiikkin ja sen rytmiin. Omaleimaisesti käytetään myös näyttämöelementtejä: alussa esiripun toistuvalla nostolla ja laskulla luodaan tuokiokuvia, välillä taas tanssijat siiretelevät mattoja pitkin näyttämöä. Luke Simcockin puvustus yhdistää iloisesti stereotyyppistä naisen ja miehen puvustoa välittämättä kantajansa sukupuolesta.

Kepeähkö, hauska ja taidokas – viihdyttävä ja nautittava, siis, muttei erityisen koskettava tai syvää jälkeä jättävä teos.

Aleksander Ekman: Episode 31. Kuvassa Aapo Siikala. Kuva: Sakari Viika/Suomen kansallisbaletti.

Aleksander Ekman: Episode 31. Kuvassa Aapo Siikala.
Kuva: Sakari Viika/Suomen kansallisbaletti.

Ekan väliajan jälkeen oli vuorossa Demis Volpin Little Monsters, duetto Elviksen tunnetuksi tekemiin kappaleisiin. Love me Tender -biisin aikana mies (Sergei Popov) enimmäkseen seisoo, ja nainen (Kailey Kaba) häärii ympärillä rajoittaen miehen liikettä pitäen kiinni selän takaa, jaloista, jne. Toisen biisin, I Want You, I Need You, I Love You, aikana taas mies on aktiivinen nostellen, kantaen ja pyöritellen naista. Kun Are you lonesome tonight soi, on suhde jo palanut loppuun ja tanssijat häärivät eri puolilla näyttämöä.

Käsiohjelman mukaan kyse on rakkaustarinasta, mutta ainakin itselleni se näyttäytyi enemmänkin hetken hurmana, valtapelinä, jossa ensin naisen, sitten miehen ehdoilla yritetään hallita suhdetta epärealististen mielikuvien pohjalta (vrt. laulujen sanat!), mutta kun yhteisyyttä ei todellisuuden tasolla synny, vain intohimolle ja omille haaveille rakentunut suhde lopulta väistämättä sammahtaa mahdottomuuteensa.

Kypsymättömästä rakkaudesta saa toki hienon lyhyen dueton! Alun staattisen oloinen asetelma on visuaalisesti hyvin viehättävä ja keskimmäisen osan vauhti ja vaaralliset tilanteet nautittavaa katsottavaa – ja loppuosassa liikkeen laannuttua huomio keskittyy Elviksen laulamien sanojen katkeraan vuodatukseen.

Tarinan tasolla vähän hassu mutta muutoin kaunis teos!

Demis Volpi: Little Monsters. Kuvassa Kailey Kaba ja Sergei Popov. Kuva: Sakari Viika/Suomen kansallisbaletti.

Demis Volpi: Little Monsters. Kuvassa Kailey Kaba ja Sergei Popov. Kuva: Sakari Viika/Suomen kansallisbaletti.

Illan kolmas teos, Carolyn Carlsonin If to leave is to remember, ei onneksi alleviivaten tuputtanut narratiivia (vaikka käsiohjelma yrittikin syöttää ajatusta eron hetkistä). Kansallisoopperan orkesterista koottu jousikvartetti soitti livenä Philip Glassin musiikkia Paul Schraderin elokuvasta Mishima – elämän neljä lukua (1985). Glass-maisen jatkuvan virtaavan musiikin kantamana myös Carlsonin liike oli paljolti jatkuvaa ja virtaavaa, hallituin pysähdyksin jäsentyvää – varsinkin ryhmäkohtauksissa, mikä on aina miellyttävää silmälle, vaikkakin ajan oloon ehkä vähän turruttavaa.

Särmää toivat ajoittain sähäkämmät kohtaukset, kuten Ruan Crightonin tanssima soolo loppupuolella. Harmoniaa rikkoivat myös ihmisten väliset suhteet, jotka tässäkin teoksessa näyttäytyivät ainakin omaan silmääni enimmäkseen perin epäharmonisina, paikoin jopa aggressiivisina – mikä toki musiikin taustalla olevaan Mishima-teemaan sinänsä sopii.

Kypsä ja tasapainoinen teos, joka yksinään olisi ehkä voinut olla vaikuttavampi kuin osana neljän hyvin erilaisen teoksen kavalkadia.

Carolyn Carlson: If to leave is to remember. Kuvassa etualalla Alfio Drago ja Sari Ikonen. Kuvaaja: Sakari Viika/Suomen kansallisbaletti.

Carolyn Carlson: If to leave is to remember. Kuvassa etualalla Alfio Drago ja Sari Ikonen.
Kuva: Sakari Viika/Suomen kansallisbaletti.

Toisen väliajan jälkeen nähtiin Jorma Uotisen Jord, musiikkina Apocalyptican soittamana Metallican The Unforgiven ja Sad But True sekä Kivilaakson ja Toppisen omia biisejä. Uotinen, Apocalyptica, juureva teema ja Kansallisbaletti – siinä kombo, joka nostaa odotukset korkealle.

Teoksen näyttämökuva on lämpimän ruskeanpunainen: Mikki Kuntun lavastus koostuu pääosin näyttämön pinnan täyttävästä punaisesta ”hiekasta” ja myös Erika Turusen suunnittelema vaatetus, kiltti-henkiset hameet, polvisuojat ja kalsarit, on punaista.

Viisi musiikkikappaletta rytmittää teoksen viiteen episodiin. Tärisyttävin niistä on toinen, jossa trio (Xiaoyu He, Hasan Topcuogly ja Frans Valkama) tanssii strobovaloissa minuutteja putkeen strobojen taajuuden vain välilä vaihdellessa; ne viipaloivat liikkeen hienosti, mikä toimii erityisen hyvin Uotisen vahvaan ja suureen liiikkeeseen. Kolmas osa puolestaan on erinomaisen kaunis: kahden parin (Ilja Bolotov & Antti Keinänen ja Tuukka Piitulainen & Samuli Poutanen) duetot tuntuvat rakentuneen juuri sen ytimen ympärille, mitä illan edellisten teosten ihmissuhteista jäi puuttumaan: ihmisten välinen elävä yhteys, tasapaino, luottamus. Vielä on mainittava Antti Keinäsen soolorooli, joka on kuin hänelle tehty.

Teoksen liike on enimmäkseen melko rauhallista, jatkuvaa, virtaavaa ja lähes kauttaaltaan maanläheistä, painopisteeltään matalaa ja maan vetovoiman hyväksyvää – toisin kuin perinteinen baletti, joka hellii keveyden ja ilmavuuden harhaa. Ylävartalon ja käsien ulottuvainen käyttö korostuu, tosin nousee jalkakin ajoittain korkealle. Hyppyjä ei taida juurikaan olla, sen sijaan esim. kuperkeikkoihin heittäydytään juoksusta, mikä katsomon köntyksestä näytti kovin uskaliaalta. Nostoja on jonkinkin verran, mutta ne ovat luontevia, orgaanisia, vailla sitä suoritus- ja näytösluonteisuutta, joka balettia usein vaivaa. Liike on kaikkiaan hyvin maskuliinista – ei äijäörinää vaan pakottomasti luontevaa kehon ja liikkeen veistoksellista estetiikkaa; ei pikkusievää näpertelyä vaan hallitusti krouvimpaa ja samalla herkän voimakasta.

Henkeäsalpaavan hieno teos, joka vieläkin, lähes vuorokausi kokemisen jälkeen, ei jätä mieltä rauhaan – kuten ei myöskään korvamatona viihtyvä The Unforgiven.

Jorma Uotinen: Jord. Kuvassa etualalla Samuli Poutanen ja Tuukka Piitulainen. Kuva: Sakari Viika/Suomen kansallisbaletti.

Jorma Uotinen: Jord. Kuvassa etualalla Samuli Poutanen ja Tuukka Piitulainen.
Kuva: Sakari Viika/Suomen kansallisbaletti.

(Koettu: 19.2.2016 (ensi-ilta), Suomen kansallisbaletti)