Turun Kaskis on herättänyt kovasti mielenkiintoa ja on ollut omallakin ”todo-listallani” jo jonkin aikaa. Se on myös ainoa Helsingin ulkopuolinen ravintola, joka on mainittu vuoden 2016 Michelin-oppaassa ja ihan ansaitusti (tosin hiukan epäilen, ovatko Michelin-ukot muissa kaupungeissa edes käyneet). Sain taannoin synttärilahjaksi lupauksen 6 ruokalajin illallisesta Kaskiksessa ja kätevästi valmiiksi tehdyn varauksenkin, joten kynnys oli matala lähteä gourmet-matkalle Turkuun.

Hyvä ateria alkaa samppanjalla, joka tällä kertaa oli Taittinger Réserve Brut, ei huono ollenkaan. Kaskiksessa on valinnat tehty helpoiksi: 4 tai 6 ruokalajia, ja tavallinen tai premium-viinipaketti. Valittiin 6 ja tavallinen.

Ennen varsinaisia ruokia kokkipoika kiikutti pöytään keittiön tervehdyksinä lusikalliset varhaisperunaa, kylmäsavustettua siikaa, kananmunaa, kaprista. Oikein hyvät maut ja tuli samalla uusien perunoidenkin kausi avattua.

Ekana alkuruokana oli sokerisuolattua nieriää, lohen mätiä, grillattua kurkkua, kurkkusalsaa ja jalapenomaustettua kermaviiliä. Herkulliset ja perin mainiosti yhteensopivat maut, hyvä tasapaino rasvaista ja raikasta. Lasiin kaadettu espanjalainen albariño Murviedro Travitana (2013) oli sellaisenaan ehkä vähän pliisu mutta kiritti ruoan makuja hienosti vielä piirun verran paremmiksi.

Seuraavaksi vuorossa oli luomukaritsan paistia ja sipulia (paahdettuna, pikkelöitynä, raakana ja friteerattuna renkaana) sekä sinapinsiemeniä, kaprista ja savustettua valkosipulimajoneesia. Karitsassa oli mainio maku, johon monenkirjavat sipulit sopivat oikein hyvin, ja etenkin valkosipulimajoneesi oli todella hyvä lisä. En tiedä, missä määrin fiteerattu sipulirengas sisälsi huumoria, mutta hauska ja hyvä komponentti sekin! Viininä oli jännä eteläafrikkalainen biodynaaminen raakaviini Lam Pinotage, ei sellaisenaan omaa makuuni mikään herkutteluviini, mutta erittäin hyvä paritus tälle ruoka-annokselle.

Viimeisen alkuruoan toi pöytään itse keittiömestari Mansikka: kermainen herkkusienikeitto kaadettiin kippoon, jossa oli sattumina maa-artisokkaa, seljankukkamarinoitua vihreää omenaa, herkkusientä ja rapealla kanannahalla maustettuja peruna-gnoccheja. Sienikeitto oli mainiota mutta odotetusti mietoa ja toimikin enemmän taustana röhmyhille, joista varsinkin seljankukka-omena ja gnocchit nousivat suosikeiksini. Kaikkiaan tässäkin makujen kokonaisuus oli hyvin harkittu. Erinomaisesti makuihin sopi myös juoma, Taittinger Prélude Grands Crus Brut – alkumaljaan verrattuna vahvemmin paahteinen ja runsasmakuinen samppanja. Sopan kera tuotiin tarjolle myös talon leipää, jossa kurpitsan ja auringonkukan siemeniä, sekä omatekoista tuorejuustoa.

Kalapääruoaksi saimme paistettua siikaa, jonka lisänä kalmaria, grillattua kaalia, vaahtoa grillatusta kaalista, perunahelmiä, kyssäkaalia ja valkosipulipyreetä. Rapsakkanahkaiset siianpalat olivat herkullisia, ja yllättäen kaalitkin ihan maukkaita (tosin rehuja oli kaikiaan aikas paljon…) Lasissa saksalainen valkoinen pinot noir, Kruger-Rumpf Spätburgunder Trocken Blanc de Noir (2013), jonka raikas hapokkuus toimi hyvin jopa kaalienkin kanssa.

Lihapääruokana oli yön yli haudutettua härän poskea, jonka kaverina yrteillä maustettua hirssiä, palsternakkaa, hunajanaurista ja maustevoikastiketta. Rakenteeltaan suussa sulava poski oli myös maultaan mainio ja kasvikset (joita tässäkin oli aika reippaasti) istuivat annokseen hyvin. Candialle I’ Mastro (2014), merlot- ja petit verdot -sekoite, tarjosi mukavat tanniinit ja oli sellaisenaankin miltei lipteltävä ja varsinkin nappipari pitkään haudutetulle lihalle.

Lopuksi vielä jälkkäri: katajanmarja-valkosuklaamoussea ja raparperia, raparperisorbettia, kotimaista vihreää mansikkaa ja vaahtokarkkeja. Raikastavaa ja perin suunmyötäistä! Katajanmarja raikasti kermaisentäyteläistä moussea – nerokas oivallus! Myös raparperin hapokkuus tasapainotti herkkua mukavasti. Juomassa pelattiin varman päälle: Moscato d’Asti, tällä kertaa Cascina Albertan hienostunut versio.

Vaikka oli jo myöhä, maistui vielä espresso ja sen kanssa toivoin jotain outoa viinaa, kuten epätapani on. Sellaiseksi löytyi Poli Barili di Sassicaia (2009), grappa, jota on kypsytetty tammitynnyreissä, joissa on aiemmin kypsytetty sassicaia-viiniä samoista rypäleistä (cabernet franc ja cabernet sauvignon). Erittäin herkullinen italianpontikka!

Turun-reissu tuli tehtyä oikeastaan juuri tämän illallisen vuoksi, eikä ihan suotta – ruoat olivat erittäin hyviä, pääosin erinomaisia, juomat mielenkiintoisia ja ruokiin oivallisesti paritettuja (kuplavesi tosin vähäkuplaista, tarkoituksella?) ja palvelu oli hyvin kohteliasta mutta persoonallista, huomaavaista ja erittäin osaavaa. Erityisesti arvostin sitä, että kokit toivat ruoat pöytään ja esittelivät ne kattavasti, ja salihenkilön perinpohjaisessa juomien esittelyssä oli havaittavissa ammatillista innostusta. En nyt tarkoita, että kokkien pitäisi muuallakin pelmahdella kyökistään salin puolelle, mutta tällaisessa pienessä ja tunnelmaltaan välittömässä paikassa se toimi hienosti.

Jos jotain kritiikkiä kaivelisi, niin tämä kerrosalon alakerran pieni, ahdaskin, tila oli täytenä aluksi kovin meluisa, kunnes porukka alkoi vähetä illan tummetessa. Ja kasvislisäkkeitä oli osin aika runsaasti, ja kun herkuille ahne ihminen ei näemmä osaa hillitä syömistään, niin keskivaikea ähkyhän siitä tuli. Vielä pitää kuitenkin kehaista, että meno oli sähäkkää: ruokalajeja tuli pöytään n. 15-20 min välein, juuri sopivasti niin, että koko ajan tuntui jotain tapahtuvan ilman, että olisi kuitenkaan ollut hoppufiilis.

Ihan on Kaskis maineensa ansainnut. Tänne uudelleen!

(Koettu: 5.5.2016)