Tukholman-reissulla piti kokea myös joku Michelin-ravintola. Kolme kaksitähtistäkin oli tarjolla ja seitsemän yksitähtistä; pönötystä ja tärkättyjä esiliinoja ei nyt haettu vaan mieluummin jotain lähi- ja luomuhenkisempää – ja sellainen löytyikin: Volt.

Menu oli tarjolla neljän tai kuuden ruokalajin mittaisena, plus juustot. Päädyimme kuuteen, miinus juustot. Itse otin viinipaketin, seura vain yhden viinin ja alkoholitonta mehua. Alkusamppanjaksi tuli Comte Hugues de la Bourdonnaye Brut Nature, oikein mainio kuplajuoma! Pöydän toiselle puolelle GT – lasissa hauskasti mukana katajapuska!

Amusena saatiin rouskutella kurkkua, hapankermaa ja yrttejä – pieni kurkku halkaistuna, mutta silti aika monta suupalaa. Hyvät muat kylläkin!

Ennen varsinaisia annoksia pöytään tuotiin myös juureen tehtyä kuumaa leipää – erittäin hyvää, piti pinnistellä tahdonvoimansa äärimmilleen, ettei olisi täyttänyt vatsaansa sillä, etenkin maistuvan lähivoin kera.

Ensimmäisenä listan annoksena saimme vihreää parsaa, vuohenjuustoa ja sipulia, kaikki sopivan pieniksi pilkottuina, tuorejuustokin pikkupalleroiksi pyöriteltynä. Erittäin hyvin yhteensopivan maut, joita lasista käsin ansiokkaasti kannusti katalonialainen Partida Creus ”SP” (2014), malvasia-sukuisesta subirat parent -lajikkeesta luomukasvatettu valkkari.

Seuraavana oli yllättävän näköinen annos rasvakalan mätiä, juureksia ja kuivattua fenkolitilliä. (En ole tuosta kalan lajista varma: Wikipedia, tuo aina luotettava lähde, sanoo Cyclopterus lumpus -otukselle suomenkieliseksi nimeksi ”rasvakala”.) Mäti oli hellästi suolattua ja kauniin roseeta ja se lepäsi vähän rösti-henkisellä kakkaralla, joka oli paistettu pikkelöidystä juuresraasteesta; sen alla oli vielä sipaus hapankermaa. Perin mielenkiintoiset maut, hyvällä tavalla! Viini, Emmanuel Giboulot Terres Burgondes (2014) oli ihan hyvä pari.

Kolmanneksi makrillia, kurkkua ja karhunlaukkaa, makrilli savustettuna ja kevyesti paistettuna, kurkku pikkelöitynä. Kalassa oli hennohko savu, joka ei mitenkään peittänyt makrillin mukavaa ominaismakua. Suolakurkut, joista en yleensä pidä, sopivat yllättäen hyvin tähän kokonaisuuteen. Alsacelainen Florian Beck-Hartweg Grands Crus Frankstein (2013) toimi annoksen kanssa hienosti.

Seuraavana epäilyttävän ellei jopa vähän pelottavankin näköinen luomus: grillattua kesäkurpitsaa ja kuusenkerkkää. Kesäkurpitsa on tyypillisesti turha surullisenruskea lisäkelötkö, jonka yleensä koetan ujutella lautasen reunalle. Tässä se oli kuitenkin pienenä, napakkana ja erinomaisen maukkaana jötkäleenä! Samoin sen kukka oli saatu herkulliseksi! Mausteeksi oli ripoteltu kuusenkerkän havuja, ja kasvisten alle kätketty majoneesia, joka oli tehty (jos ymmärsin oikein) savuheinäöljystä (”oil from smoked grass”). Kirkkaasti yksi parhaita kasvisannoksia, mitä koskaan olen syönyt – ja vieläpä niin mitättömästä kasvannaisesta! Huikeita makuja komppasi mainiosti outo viini: Strekov 1075 Vavrinec (2014) Slovakiasta, rypäleenä vanha tuttumme (?) svatovavřinecké (≈ st. laurent).

Viimeisenä suolaisena palana oli kuhaa, kirnupiimää ja levää. Kaunis pala kuhaa paistettuna sen herkkää makua kunnioittaen, kaverina viehkosti paahdettuja sipulinpalasia – ja sitä piimää, jonka pieni hapokkuus sopi annokseen yllättävän hyvin tasapainottamaan sipulin makeutta. Hämmentävän harmoniset maut, joita kiritti luomu-chardonney Alexandre Jouveaux Le Montbarnier (2013).

Juustot passattiin, joten olikin jo jälkkärin vuoro: raparperijäätelöä, kermavaahtoa, marenkia – mausteina myös tuoksumataraa sekä omenan ja päärynän terälehtiä. (Raparperi oli ruotsiksi ”glasrabarber” ja englanniksi ”forced rhubarb” – luulen sen tarkoittavan varhaisia tai jopa kasvihuoneessa kasvatettuja hentoja varsia, jotka ovat vielä kokonaan punaisia. Jos joku tietää suomenkielisen nimen, niin kommenttikenttään tietoa, kiitos!) Ruusunpunainen ohut jäätelökerros oli peitelty ohuella kermavaahtokerroksella, jonka päällä oli marenkia ja terälehtiä. Näyttävä, raikas, sopivan makea ja erinomaisen erinomainen jälkiruoka! Se ei olisi juomaa edes kaivannut, mutta kupliva rosee Raphaël Bartucci Cerdon de Bugey oli sille mainio paritus.

Tarjolla olevista jälkijuomista tuotiin pöytään selvä lista ihan pyytämättä, hyvä! Kahvia siinä oli vain yhtä sorttia, brasilialaista luomusuodatinkahvia – sitä siis otettiin, ja suodatus tapahtui pöydässä korkean lasikaatimen päällä. Sitä odotellessa kuitenkin saatiin naposteltavaksi pientä makeaa: keksit, joiden päällä jalavaa (siemeniä?)!

Kun kahvi vihdoin oli tippunut, se osoittautui niin hyväksi, etten edes kaivannut sokeria (jota ei pöytään tuotukaan) enkä edes luomumaitoa (jota tuotiin pieni maitopuollisen puolikas). Outoa viinaa sen sijaan kaipailin, ja sellaiseksi löytyi tanskalaisen  Aqua Vitae Sydfyn -tislaamon ravintolalle valmistama omenatisle, varsin yty juoma mutta herkullinen. Puolivälissä kahveja pöytään kiikutettiin vielä lämmin sokerikakku – yksinkertainen leivonnainen mutta jotenkin tämäkin oli saatu aivan erityisherkulliseksi.

Kaiken kaikkiaan perin mahtava kokemus! Tyystin erinomaiset pöperöt alusta loppuun, ei yhtään heikkoa lenkkiä. Myös juomaparitukset toimivat lähes kaikki erittäin hyvin. Palvelu oli ystävällistä ja huomaavaista. Pieni, hauska, mukavan tummasävyinen tila, joka ei ollut liian meluisa edes ihan täytenä. Erittäin hyvin Michelin-tähtensä ansainnut! Erityisesti arvostimme lähi- ja luomumeininkiä, myös luomuviinejä oli viljalti. Tästä tuli vahvat assosiaatiot Askiin, vaikka toki ihan omansa tämä oli, mutta ehkä sukulaissielu.

Jos kehitystoiveita esittäisi, niin alkoholiton juomaparituspaketti olisi ykkösenä listalla; alkoholittomia juomia oli jokunen (jopa mielenkiintoisiakin kuten mesiangervo ja koivu), mutta paritus puuttui. Vaikka sekä ruoat että juomat esiteltiin asiallisesti, ruokia voisi ehkä esitellä vieläkin yksityskohtaisemmin – nyt joitakin mielenkiintoisia juttuja (esim. se mikälie savuheinämajoneesi) tuli esiin vasta vahingossa kyselemällä. Positiivisena pointtina pitää vielä mainita, että vesi oli nähtävästi Tukholman vesijohtovettä – läheltä ja ekologisesti!

(Koettu: 25.5.2016)