Paluumatkalla Tukholmasta illastin M/S Silja Symphonyn Bon Vivantissa, joka on laivan fine dining -paikka 7. kannen kävelykadun keskivaiheilla. Sopivankokoinen ja miellyttävä ravintola, jonka rauhallisuus sopii hyvin tällaiselle buffa-allergikolle. Listalla oli paljonkin mielenkiintoista syötävää, joista päädyin kokkimaajoukkueen suunnittelemaan Menu Nordiciin viineineen.

Ensin kuitenkin kuplivaa, nyt teki mieli jotain makeampaa. Ehdotettu cocktail Chambordista ja Pannier Brutista täytti tarpeen hienosti. Chambord on hieno juoma, tumma marjaliköörin ja konjakin rakkauslapsi.

Amusena tuli pikkukiposta suoraan ryystettävää vesimelonikeittoa, jonka päällä hiukan chilillä maustettuja seesamsiemeniä. Raikas ja sylkirauhasia mukavasti stimuloiva hörppy, jossa chili ei onneksi potkinut liikaa.

Menun eka varsinainen annos oli ruijanpallasta, raparperia ja kermaviiliä, mukana myös porkkanaa ja naurista. Usein kovin mitättömän makuisena tarjottuun ruijanpallakseen oli kevyesti savustamalla saatu houkuteltua hieno joskin hento maku. Raparperiliemen ja kermaviilin kevyt hapokkuus toimi kalan kanssa mainiosti. Juureksia ensin vähän kakistelin, kunnes oivalsin, että niitä pitää ottaa ensin suuhun ja mutustella muhjuksi, ja sitten vasta muut komponentit mukaan, jolloin kaikki maut maistuvat – ja todella toimivat! – yhdessä. Lasiin kaaadettu italialainen chardonnay-pohjainen kuohuva Marchesi Antinori Cuvée Royale Brut oli ihan ok makupari.

Kasvisalkuruokana oli vuohenmaitoa, maa-artisokkaa ja persiljaa. Vuohenmaitoinen pannacotta oli saanut seurakseen maa-artisokkasiivuja, maa-artisokkalientä ja persiljamajoneesia. Tässäkin hienostuneen hennot maut, jotka sointuivat kauniisti yhteen. Samoin viini, Marchesi Antinori San Giovanni della Sala (2014), oli mauille oikein hyvin toimiva paritus.

Pääruoaksi lihaa: vasikan entrecôte, vasikanposkea ja sipulia. Pihvi oli upea: kaunis, murea ja herkullinen, sitä riemukseen mutusteli niin sellaisenaan kuin lisäkkeiden kera! Poski oli terriinissä, jossa oli myös (jos ymmärsin oikein) ankanmaksaa ja korvasientä; terriininappula lepäsi marinoidun punasipuliviipaleen päällä. Aika mutkikkaan makuinen terriini, mutta silti erittäin herkullinen, ja sopi hyvin pihvin makuihin, kuten myös kauniinvihreä muusi perunasta ja ”vihreästä sipulista” (arvaan: kevätsipulista). Yksinäisen hillosipulin rooli jäi tosin arvoitukseksi. Perin erinomainen annos kaikkiaan! Myös viini oli nappipari: Marchesi Antinori La Braccesca Vino Nobile di Montepulciano (2013), vaikkei se ilman ruokaa omaan makuuni mikään nautiskelujuoma ollutkaan.

Seuraavaksi juustoa, kuusenkerkkää ja omenaa. Juustona Helsingin meijeriliikkeen punahomejuusto (eli Hakaniemi?), kuusenkerkkää marinoituna ja kuusenkerkkä-omenahyytelössä. Mainio juusto, johon aromikkaan kuusenkerkän yhdistäminen oli hieno oivallus. Vain yksi juusto ja yksi lisäke oli juuri oikea valinta: selkeät maut, joista saattoi nautiskella useammankin suupalan verran. Jalohomeinen mukavan makea Marchesi Antinori Muffato della Sala (2010) oli upea viini, mutta ei ystävystynyt tämän annoksen kanssa, joten lipittelin sitä mielikseni seuraavaa ruokalajia odotellessani.

Jälkkäri, mansikkaa, valkosuklaata ja vaniljaa, jatkoi ansiokkaasti menun hyväksy havaittua linjaa: hyvin yhteensopivat selkeät ja herkulliset maut. Tässä sama viini kuin edellä, edelleen mainio sinänsä, mutta en olisi sitä tähänkään ruokaan yhdistänyt, vaan ehkä mieluummin jotain vähän raikkaampaa makeaa.

Erinomainen illallinen ansaitsi vielä kruunukseen espresson ja jotain outoa viinaa. Tisleitä löytyikin listalta ihan mukavasti, grappojakin viisi, joista valitsin Gajan chardonnay-pohjaisen Grappa Rossj-Bassin – aika yty tapaus, mutta aromit ja alkoholi kuitenkin hyvässä tasapainossa.

Kaikkiaan siis oikein hyvä kokemus: ruoat vähintään erittäin hyviä tai erinomaisia, viinit myös, vaikka ihan kaikki eivät nappiparituksia olleetkaan (nähtävästi kaikki oli valittu Antinorin suvun viineistä – teemailu on hauskaa sinänsä, mutta tällainen etukäteen asetettu rajoitus johtanee väkisinkin kompromisseihin parituksissa). Ainoa pieni miinus tuli kuplavedestä: globaalijätti Nestlén San Pellegrinoa, vaikka niin Helsingin kuin Tukholmankin vesijohtovesi on todella hyvää ”lähijuomaa”. Kieliasioista voisi myös mainita: palvelu oli sinänsä hyvää, osaavaa, ystävällistä ja persoonallistakin, mutta monessa kohtaa keskustelu oli suomen, ruotsin ja englannin sekoitusta – paikalla oli äidinkieleltään niin suomen- kuin ruotsinkielisiä salihenkilöitä, mutta tätä ei hyödynnetty vaan ilmeisesti luuloteltiin, että kaikilta tarjoilijoilta sujuvat kaikki kielet. Mutta pienellä joustolla ja hyvällä tahdolla puolin ja toisin asiat toki selvisivät.

Siispä jatkossakin laivoilla välttelen puhvetteja ja syön àla carte -ravintoloissa! 🙂

(Käyty: 27.5.2016, M/S Silja Symphony)