Flamencotähti Isreal Galván jäi harmillisesti näkemättä, kun hän vamman vuoksi joutui perumaan esiintymisensä Kuopio tanssii ja soissa. Harmistusta lievensi tilalle saatu ryhmä: Les Ballets Trockadero de Monte Carlo, yhdysvaltalainen miesbalettiryhmä, joka ihastutti ja riemastutti Kuopiossa myös vuonna 2012.

Ohjelmassa oli Joutsenlammen II näytös, pas de deux Le Corsairesta, pätkä Esmeraldaa, Kuoleva joutsen ja lopuksi vielä Don Quijotea. Joutsenpätkät taisivat olla viimeksikin mukana. Kaikissa oli alkuperäinen musiikki, mutta koreografiat ”mukaillen” eli aika reippaasti vapauksia ottaen. Trocksien tyyli on parodia, vaikka paikoin voisi kai puhua pastissistakin – iva, hauskan hakeminen negatiivisen tai parodian kohteen vähättelyn kautta kun loistaa poissaolollaan: ote on lämmin, selvästi balettia rakastava mutta siitä turhan pönötyksen riemukkaasti riisuva – tuloksena terveen positiivista hilpeyttä.

Lariska Dumbchenko (Raffaele Morra) oli sulkasatoinen Kuoleva joutsen (kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi)

Baletin museaaliset konventiot tarjoavat helpon parodian kohteen: laitetaan mies lavalle koikkelehtimaan sukkahousuissa ja tutussa – jo irtoaa naurut kesäteatterissa. Trocksien lähestymistapa on toisesta äärilaidasta: tekninen ja taiteellinen osaaminen epäilemättä riittäisi alkuperäiseenkin koreografiaan, mutta asiat tehdään omalla, oivaltavasti hauskalla mutta silti ilmeisen kurinalaisella tavalla. Piruetit (fouettet!), loikat, nostot, jne. sujuvat kevyesti. Naisten osien tanssiminen ei miehille varmastikaan ole helppoa: klassisissa teoksissa naisilla on paljon enemmän mielenkiintoista tanssittavaa kuin miehillä, ja naiset ovat opetelleet kärkitossutekniikkaa jo lapsesta (n. 11-vuotiaasta lähtien kaiketi?), Trocksit vasta aikuisiällä. Hyvin näytti sekin kuitenkin sujuvan, sikäli kuin sitä osaan edes arvioida.

Vyacheslav Legupski (Paolo Cervellera) Basiliona ja Alla Snizova (Carlos Hopyu) Kitrinä (kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi)

Mistä Trocksien hauskuus sitten tulee? Hilpeyden kärkenä ei tunnu olevan dragin sukupuolipoliittinen näkökulma (”mies alentaa itsensä esittämään naista, hah hah haa”): miehet eivät esitä naisia vaan rooleja, jotka on tehty naisille. Ei yritetä matkia ballerinoja vaan roolit tehdään miehinä. Kuolevalla joutsenella näkyy reilusti rinta- ja kainalokarvat ja naturalistinen ote jyllää muutenkin: joutsenet eivät ole eteerisen hauraita olentoja vaan voimakkaita ja omanarvontuntoisia, uhattuina tarvittaessa väkivaltaisiakin – niin kuin joutsenet kai luonnossakin ovat. Benno pienine jousipyssyineen jää helposti alakynteen näiden tipujen kanssa.

Piikkejä saavat myös kehokeskeisyys (Conrad jää suukottelemaan hauistaan), massojen yhtenäisyys/unisonot (poikkeava joutsenyksilö, joka mm. pienten joutsenten tanssissa irrotteli reippaasti omaan tyyliinsä), virheiden piilottelun sijaan kömmähdyksien liioittelu (joutsen monottaa toisen kanveesiin), jne. Monet jutut, jotka tekevät klassisesta baletista usein hiukan teennäisen ja pölyisen oloista, saivat kyytiä – lempästi ja perin taidokkaasti.

”Pienet” joutsenet (kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi)

Huokeaa röhötystä on helppo tuottaa tekemällä naurunalaiseksi asioita, jotka ovat vieraita – kyse on silloin usein valtasuhteista: pyrkimyksestä vähätellä, alistaa ja hallita naurun kohdetta. Taiteellisesti laadukkaan parodian suhde kohteeseensa on tasaveroisempi: sen pohjana on kohteensa perinpohjainen ymmärtäminen ja vaatii vähintään yhtä paljon taitoa kuin  kohteensa, ja sen pistot, vaikkakin teräviä, ovat harkittuja, ehkä lempeitäkin, parhaimmillaan terapeuttisia. Trocksit taitavat tämän paitsi mestarillisen taidokkaasti myös huikean viihdyttävästi!

(Koettu: 16.6.2016, Kuopio tanssii ja soi, Kuopion Musiikkikeskus)