Tero Saarisen puhutteleva 20-vuotisilta

Tero Saarinen Companyn 20-vuotisjuhlaan päästiin osallistumaan kahden teoksen illassa, jossa nähtiin vanhaa ja uutta: Could you take some of my weight…? (1999) ja Suomen ensi-iltana MESH (2014). Myös esiintyjäkunta koostui sekä kokeneista että vasta uransa alussa olevista tanssijoista (mm. muutama juuri Balettioppilaitoksesta valmistunut), mistä hatunnosto Saariselle: on arvokasta välittää eteenpäin osaamista ja kokemusta, jota on aiemmilta sukupolvilta oppinut ja itse edelleen kehittänyt. Kulttuurievoluutiota – ihmisenä elämisen ydintä.

Could you take some of my weight…?

Pekka Louhion ja David Scarantinon piti tanssia duetto, mutta Louhion olikin korvannut Oskari Nyyssölä. Paikko sopi hyvin em. teemaan: Scarantino on jo kokeneempi, valmistunut viitisen vuotta sitten ja tanssinut TSC:ssäkin jo muutaman vuoden, kun taas parikymppinen Nyyssölä valmistui vasta viime vuonna. Nyyssölän liikkumisen tapa oli pistänyt positiiviesti silmääni jo aiemmin lyhyissä pätkissä, joten oli mukavaa päästä tällä kertaa näkemään hänet pidemmässä ja vaativammassa teoksessa.

Teoksen alkupuolella ei ole suuremmin suoraa kontaktia tanssijoiden välillä; liike tuntuu terosaarismaiselta, mm. elävä ylävartalo ja tarkkaa hallittua käsien käyttöä aina sormia myöten. Loppua kohden kontakti ja yhdessä tanssiminen tiivistyy – ja on erittäinkin sujuvaa, varsinkin kun ottaa huomioon, että miehitysmuutos lienee ollut melko viimehetkinen (vielä edellisen päivän lehdessä puhuttiin alkuperäisesä miehityksestä). Loppua kohden myös teoksen emotionaalinen lataus kasvoi hurjasti; vaikka kenties jäi artikuloimatta, mikä oli se taakka, jonka kantamiseen apua kaivattiin, ilmeiseksi tuli, että kovin kohtuuton se olisi yksin kantaa. Niin kuin elämän raskaimmat taakat tapaavat olla.

Vaikuttava, erittäin hyvin aikaa kestänyt teos hienosti tulkittuna esityksenä!

Could you take some of my weight…? Oskari Nyyssölä ja David Scarantiono (kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi)

Could you take some of my weight…? Oskari Nyyssölä ja David Scarantino (kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi)

MESH

MESH kantaesitettiin pari vuotta sitten Japanissa ja nähtiin ensimmäistä kertaa Suomessa nyt (tai itse asiassa eilettäin) Kuopiossa. Englannin sana ”mesh” tarkoittaa mm. verkkoa, yhteenliittyneitä juttuja, puhekielessä huikeaa ja vaikka mitä muuta – hyvä moniselitteinen valinta teoksen nimeksi siis. Teokseen on epäilemättä leivottu sisään erityisiä teemoja, mutta niistä vähät välitän; vaikka teos on tekijän, tulkinta on kokijan.

Se, mitä koin, oli mielenkiintoista epätahtista moninaisuutta: On hidas buto-henkinen karismaattisen oloinen yksilö (Mitsutake Kasai), joka etenee verkkaan omia latujaan ryhmän ulkopuolella ja sen seassa. Ryhmä, jonka jäsenten yksilöllisyyttä on hämärretty viitteellisillä naamioilla, toimii yhdessä ajoittain lähes transsimaisessa unisonossa toisteellisen äänimaailman riepottamana (mm. Mieskuoro Huutajien remix biisistä Taivas on sininen ja valkoinen), jolle Kasain hahmo tuntuu olevan lähes immuuni. Nämä kaksi maailmaa elävät limittäin, toisiaan vain ajoittain tangeeraten.

Onko joukossa voimaa vai tiivistyykö siinä tyhmyys? ”Sanotaan, että yksinäisin on voimakkain” (Eino Leino). Mutta onko yksinäisyydessä lohduttomuuden siemen? Kansalaulun toinen säkeistö kuuluu: ”Enkä mä muille ilmoita mun sydänsurujani; synkkä metsä, kirkas taivas tuntee mun huoliani.” Teoksen finaali tuntuu kuitenkin toiveikkaan voimauttavalta: yksilöllisyyden, erilaisuuden juhlalta.

MESH (kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi)

MESH (kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi)

Ilta oli siis varsin tasapainoinen aivotreeni: ensimmäinen teos puhutteli tunne-elimistöä, toinen enemmänkin ajatteluapparaattia. Molempi parempi.

(Koettu: 16.6.2016, Kuopio tanssii ja soi, Kuopion kaupunginteatteri)