Ranskan Biarritzissa majaansa pitävä Thierry Malandainin johtama parinkymmenen tanssijan ryhmä tukeutuu vahvasti klassiseen tekniikkaan, mutta ponnistaa siitä hyvinkin virkeään ilmaisuun. Kuopioon he toivat Malandainin tuoreen näkemyksen Tuhkimosta (2013) Sergei Prokofjevin musiikkiin.

Tuhkimon tarina on vanha ja tuttu, ja Malandain kertoo pysyneensä pääosin uskollisena Prokofjevin käyttämälle Volkovin libretolle paitsi, että Tuhkimon äiti ja haltijatar on fuusioitu – Tuhkimon ”sponsorina” toimii siis haltijatar, joka on on hänen kuolleen äitinsä henki tukenaan runsas haltijoiden, tonttujen tms. satuhahmojen joukko.

Tuhkimo (Miyuki Kanei) ja pari tonttua (Hugo Layer ja Mickaël Conte, luulen) (kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi)

Malandainin Tuhkimo puolestaan on fuusio kyvykästä tanssia ja silmiä hellästi mutta kiihkeästi hivelevää visuaalisuutta. Jo esiripun takaa paljastuva ensimmäinen näyttämökuva häikäisee kauneudellaan: kolmella korkealla seinällä parisataa (247 jos matikka pelittää) korkokenkää viriteltyinä vaijereilla geometrisesti viehättäväksi installaatioksi, ja lavalla tanssijat käpertyneinä alastomina (no ei, ihonvärisissä leotardeissa) kuin pullakranssiksi, joka vähitellen avautuu. Jorge Gallardon lavastus ja puvustus on muutenkin tuhlailematonta: muuta lavastusta ei juuri ole väriään vaihtavien korkokenkäseinien lisäksi, ja niukkaa tarpeistoakin vain viitteellisesti. Nerokkaisiin ratkaisuihin kuuluu mm. päättömät mallinuket pyörillä tanssiaisissa, partnereinaan mies- ja naistanssijat tummissa puvuissa. Yksinkertaisia mutta upeita visuaalisia komponentteja. Visuaalisen hälyn puute nostaa oivallisesti keskiöön liikkuvan ihmiskehon katseen kohteena ja esteettisen elämyksen lähteenä.

Tanssiaiset (kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi)

Tuhkimo (Miyuki Kanei) ja Prinssi (Daniel Vizcayo) ovat viehko rakastunut pari ja tanssivat kauniisti, mutta mielenkiintoisemmiksi hahmoiksi nousevat kaljut äitipuoli (Baptiste Fisson) ja sisarpuolet (Frederik Deberdt & Arnaud Mahouy) tai trans-velipuolet tai miten heidät pitäisikään sukupuoli-identiteettileimata (jääkööt leimaamatta). Jos Gallardon puvustuksessa ihmisillä on kohtuunormaali vaatetus ja satuhahmoilla ihonväriset leotardit, niin nämä kolme veijaria ovat saaneet burleskihenkiset tamineet ja tyyliin sopivasti myös liike ja gestiikka ovat karikatyyrisen ilkikurisia.

Tuhkimo (Miyuki Kanei) ja äiti- (Baptiste Fisson) ja sisarpuolten kanssa (Frederik Deberdt & Arnaud Mahouy) (kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi)

Erinomaisen kaunis ja vieläpä hauska teos: loistokas yhdistelmä tanssillisen taituruuden taikaa ja visuaalisen viettelyn viehätystä!

(Koettu: 19.6.2016, Kuopio tanssii ja soi, Kuopion kaupunginteatteri)