Lähes päivälleen 10 vuotta sitten näin täällä Kuopiossa italialaisen nykybalettiryhmä Aterballetton esittämän silloisen taiteellisen johtajan ja koreografin Mauro Bigonzettin väkevän version Romeosta ja Juliasta. Siitä jäi vahvat muistikuvat – niinpä ryhmään tänä vuonna kohdistui suuret odotukset. Bigonzettin jälkeisenä aikana ryhmä käyttää nykyisin toimitusjohtaja Giovanni Ottolinin mukaan monipuolisesti eri koreografeja, niin tunnettuja kansainvälisiä, kotimaisia italialaisia kuin antaa myös oman talon tanssijoille mahdollisuuksia. Illan kolme tuoretta teosta edustavatkin näitä kolmea linjaa: LEGO on italialaisen Giuseppe Spotan, #hybrid tanssija Philippe Kratzin ja viimeisenä Antitesi kreikkalaisen Andonis Foniadakiksen teos – kaikki viime vuonna kantaesitettyjä.

LEGOssa yhdistetään taustakankaalle projisoitua grafiikkaa ja elävää tanssia. Grafiikka on pääosin pisteviivoilla luotua viitteellistä kaupunkikuvaa ja geometrisia muotoja – osin se tarjoaa taustaakuvaa ja ajoittain tanssijat ovat sen kanssa myös vuorovaikutuksessa. Liike on nopeaa, sähäkkää ja tarkkaa. Tanssijoiden välinen vuorovaikutus on tiivistä ja riuskaotteista, paikoin jopa aggressiivisen valtaotteista: päälleastumista, niskaotteita, vaatteista retuuttamista, jne. Vaikuttavaa ja tunteita herättelevää toki.

Aterballetto: LEGO (kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi)

#hybrid on lyhyt 7 minuutin duetto, joka tanssija-koreografi Kraztin mukaan on kokeilu, jossa hän halusi yhdistää klassista tekniikkaa kärkitossuineen tuoreempaan katutanssiestetiikkaan. Paino tuntuu olevan vahvemmin klassisella puolella nostoineen ja muineen, tosin naisen kärkitossumeininki ei pidättäytyne pelkästään klassisissa rajoissa. Street näkyy muutoin ehkä hiukan varovaisena popping-henkisenä liikkeenä.

Aterballetto: #hybrid (kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi)

Illan viimeinen teos, Antitesi, alkaa visuaalisesti näyttävästi: soolo pimeällä näyttämöllä pinkkiä taustaa vasten, miehen käsissä kaksi valopatukkaa, jotka heiluvat villisti ja välillä nuolevat hitaasti lähes alastonta vartaloa. Kehon estetiikkaa hyödynnetään muutoinkin paljon, mikä on paitsi kaunista lienee kätevääkin: peittävät vaatteet olisivat varmasti tiellä, kun liike on hyvin korkeaenergistä, ulottuvaista, terävää ja paikoin lähes käsittämättömän nopeaa. Toisaalta on myös nopeita pysähdyksiä, ja paikoin käytetään liikettä katkovaa stobovaloa. Musiikki on kokonaan italialaista (Ottolinin mukaan näin oli Foniadakikselta erityisesti pyydetty), mutta sisältää hyvin erilaisia genrejä barokista nykymusiikkiin. Nimelleen uskollisena teoksessa onkin erilaisia vastakohtanäkökulmia, myls mm. miestanssija hetkellisesti kärkitossuissa. Sukupuolipohdintaa vielä alempana, mutta loppukohtaus on vielä mainittava: alulle vastateesinää (?) lopun soolossa punaista taustaa vasten pimeällä näyttämöllä on lähes alaston nainen, jolla on pallomainen valonlähde. Lopuksi vielä alun mies tulee valopatukoineen ja… no, kuvitelkaa itse 😉

Aterballetto: Antitesi (kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi)

Vaikka 10 vuoden takainen kokemus jätti suuremman (ja arvatenkin pitkäkestoisemman) vaikutuksen, tämäkään ilta kokonaisuutena – uotismia käyttääkseni – ei huono ollut. Ei lainkaan, vaan hyvinkin mukaansatempaavan energistä ja visuaalisesti näyttävää. Ja seisovat aplodit sai Musiikkikeskuksen väeltä, enkä itsekään jäänyt penkille nuivistelemaan. Teokset olivat kolmen erilaisen koreografin, mutta niissä oli hyvin paljon yhteistä, etenkin liikkeen fokuksessa, nopeudessa, energisyydessä, terävyydessä, sähäkkyydessä. Ehkä se on tälle ryhmälle ominaista ja koreografit houkuttuvat tekemään sille tällaista liikemateriaalia?

Samoin jäin miettimään, onko sattuma vai ryhmän tai kulttuurin piirre näiden kolmen teosten sosiaalisia suhteita leimaava rajuotteisuus, joka itselleni näyttäytyi melko kylmänä ja kovana, mutta jonka ehkä voi myös tulkita intohimoiseksi. Pientä mieltäni jäivät etenkin vaivaamaan sukupuoliroolit: Sortumatta poliittis-poleemisiin termeihin (kuten hegemoninen maskuliinisuus tai heteromatriisi), en voinut olla panematta merkille varsin perinteistä presentointia: naisia nosteltiin, roikotettiin, raahattiin, retuutettiin, jne. varsin ronskisti, ja saman perinteen mukaisesti miesten välistä kontaktia välteltiin paitsi yksittäisissä erillisissä kohtauksissa (kuten yo. kuvassa). Pohjoismaalaiseen kulttuuriin ainakin pintapuolisesti kuuluvalla sukupuolikäsityksellä rokotettuna olin aistivinani tässä asetelmassa kovin entisaikaista tuulahdusta.

(Koettu: 20.6.2016, Kuopio tanssii ja soi, Musiikkikeskus)