Savonlinnasta piti taas löytää hyvä syömäpaikka ennen oopperaa, ja parin aikaisemman vuoden kokemusten perusteella varman päälle pelaten olin jo hyvässä ajoin varannut pöydän Linnakrouviin, siihen Olavinlinnan likelle. Vähän satavaisen sään vuoksi oltiin tällä kertaa sisällä, ehkä peräti ensimmäistä kertaa.

Alkumaljaksi valikoitui Pol Roger Brut Réserve, mainio kuplajuoma kauniista Pol Roger -laseista. Tarjolla ei näyttänyt olevan valmiita menuja (emme tosin kysyneet, luotimme vain sisälukutaitoon), joten napsimme à la cartelta annoksia mieltemme mukaan.

Oma aloitukseni oli sinfonia Saimaalta: sokerisuolattua haukea, lohimoussea, muikun mätiä, pikkelöityjä kasviksia, tilliemulsiota ja mallasleipää. Maukkaat kalakomponentit, joille pikkelöidyt kasvikset – jopa kukkakaali – toi mukavan kevyesti hapokkaan vastapainon. Tillin pistävyys oli lempeytynyt sopivasti. Juomaksi suositeltu nuori saksalainen Thörle Riesling Gutswein (2015) oli ihan toimiva pari.

Pääruoaksi valitsin fileeharmonian, jossa oli naudan sisäfileepihvi, porkkanapyreetä, paahdettuja perunoita ja rosmariini-punaviinikastiketta sekä grillattua uutta sipulia. Ei isosti kikkailua, mutta erittäin hyvät perusmaut, varsinkin pihvi ja kastike olivat erittäin hyviä. Hellästi suunmyötäistä oli myös pihville suositeltu argentiinalainen runsaan täyteläinen Luigi Bosca Reserve Malbec (2013), hyvä pari annokselle ja ihan lipiteltäväksikin käypäinen.

Jälkkärikseni valikoitui rikottu omenakakku, vatkattua valkosuklaata ja omena-kirveligranitaa. Varsin tasapainoisesti rakennettu herkullinen jälkimakea: kevyen hapokas omena sai parikseen kermaista valkosuklaamoussea, kakun ja moussen rakenteet tasapainottivat toisiaan ja jäinen, kevyesti kirvelinen granita toi pikantin lisänsä. Viinilistalla oli kaksi jälkkäriviintä, niistä sauternes oli päässyt loppumaan ja banyuls olisi ollut sopimaton, joten juomaksi ehdotettiin rohkeasti limoncelloa – vähän se oli ruoalle tuhtia, mutta sellaisenaan juotuna toki maistui, kuten aina.

Hyvät olivat pöperöt tälläkin kertaa – tosin ihan viime kesän hurmaavuuteen ei ylletty, mutta blogi-kriteerit hyvinkin täyttyivät. Viinit ihan toimivat, tosin jälkkäriviineissä oli ehkä tarjonta ja varasto optimoitu turhankin tarkkaan. Palvelu oli osaavaa, huomaavaista ja ystävällistä. Jotain negatiivista jos tikulla kaivelisi, niin sisätilassa oli aikas meluisaa, kun kaikki pöydät olivat täynnä iloisesti höpöttelevää väkeä – ulkotilat ovat muutenkin mukavampia ja viihtyiseämpiä, jos vain sää suosii.

Tänäkin vuonna kulinaarinautinnon oheen oli järjestetty taidenautintoa, eikä vähempää kuin tenori Jyrki Anttila! Lauloi tosin ulkona, ja kauhean selvästi ei ikkuna-aukosta kuulunut, mutta yllättäen taitelija pölähti myös sisään laulamaan elokuvasäveliä, Be My Love (Brodzsky & Cahn, 1950) parille naiselle samalla, kun kaateli heille lisää viintä. Enpä ole aiemmin näin kosketusetäisyydeltä (en koskettanut!) nähnyt ja kuullut työtään tekevää oopperalaulajaa – vakuuttava läsnäolo ja käsittämätön voima äänessä. Pikainen piipahdus sai väeltä ansaitun ihastuneet aplodit. Hyvä konsepti tämä ”show and dinner” – ja erittäin fiksu veto luikauttaa biisi myös meidän sisälläistujien iloksi, ettemme jääneet Anttilasta ihan osattomiksi.

(Käyty: 9.7.2016)