Ryhmäteatterin tämän vuoden kesäbiisi Suomenlinnassa on Shakespearea – perin sopivasti, tulihan keväällä kuluneeksi 400 vuotta bardin kuolemasta. Kesäyön uni fantasiakomediana sopiikin hyvin kevyehköön mutta ammattitaitoisesti tehtyyn kesäteatteriin.

Tekstin pohjaksi on valittu Lauri Siparin suomennos vuodelta 1989, nykyihmisen korvalle helpompi kuin Cajanderin (1891) versio mutta silti mukavasti mutkaisempi kuin Rossin (2005) sujuva nykysuomennos. Tosin puhekielisyyttä tuntuu kyllä paikoin lisätyn tekstiä elävöittämään. Esa Leskisen ohjaus on Shakespearen tarinalle varsin uskollinen (ks. tutun tarinan synopsis vaikka wikipediasta). Kevyttä modernisointia löytyy – em. kieliasun ohella – Nnja Pasasen puvustuksesta, joka ”reaalimaalimassa” on lähempänä nykyaikaa kuin antiikin kreikkalaista ja sikäli vähän tylsää – toisaalta sitäkin suurempi kontrasti syntyy ”fantasiamaailman” puvustukseen, joka onkin upean näyttävää silmänruokaa.

Ryhmiksen kesäteatterit poikkeavat peruskesäteatterista siinä, että ne tehdään ammattitaidolla, ja kesäteatterigenreen ilmeisen väkisin kuuluva ylinäytteleminen ym. huokea yleisönkosiskelu pysyy kohtuuden ja tyylikkyyden rajoissa. Niin nytkin: Minna Suuronen (Hippolyta & Titania) ja Robin Svartström (Theseus & Oberon) tekevät varmat tulkinnat Ateenan avoituvana hallitsijaparina ja keijujen kuningasparina. Nuorissa tulenpalavasti sekarakastavaisissa on jo hiukan enemmän särmää: Noora Dadu hiukan ylijätkäilevänä Lysanderina on hauska, Hermianaan Anna-Riikka Rajanen hemmotellun oloisena tyttösenä vetää reippaasti jalka paketissa (ilmeisesti ihan oikeasti eikä ohjauksellisena valintana). Pyry Äikää (hermo)herkkänä Helenana on perin mainio, ja saa lopulta lempensä kohteen, kunnollisen oloisen Demetriuksen (Henri Tuominen).

Henri Tuominen (Demetrius), Pyry Äikää (Helena) ja Noora Dadu (Lysander). Kuva: Tanja Ahola.

Ehkä riemukkainta antia tarjoilevat kuitenkin keijukaiset (Aarni Kivinen, Mikko Penttilä, Juha Pulli ja Marko Tiusanen), jotka sovinnaisimmasta kuvastosta poiketen ovat reippaasti miehenmittaisia karvoineen kaikkineen – mutta silti sujuvasti vetävät tanssi- ja lauluesityksensä asiaankuuluvan ronskilla herkkyydellä. Hienoa, että tasa-arvolain muutosten myötä ei vain meidän ihmisten vaan myös keijujen sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat vapautuneet vanhakantaisista kahleistaan!

Mutta niin, laulut – Samuli Laihon on kynästä on saatu keijuille muutama biisi ja lisäksi välike- ym. musiikkia (taisi olla jossain kohtaa pätkä jopa beatboxausta), mikä sopii kepeähköön kesäteatteriin oikein hienosti. Keijumiehet Jaakko Pajusella vahvistettuina tekevät myös käsityöläisten roolit ja esittävät lopun häissä näytelmänsä – joka on tässäkin liian pitkä, mutta sehän on Shakespearen vika. Vielä pitää erityismainita Sari Mällisen sympaattinen Puck, pyknisen pyöreämuotoinen puoli-ilkeänkujeileva menninkäishahmo, joka suhaa sujuvasti näytelmän kaikkieen tarinatasojen välillä.

Keskellä Minna Suuronen (Titania), taustalla hentoiset keijunsa Juha Pulli, Aarni Kivinen, Mikko Penttilä ja Marko Tiusanen. Kuva: Tanja Ahola.

Erittäinkin nautittava ja hyväntuulinen versio A Midsummer Night’s Dreamista, monella tapaa Shakespearen perinteitä kunnioittava ja Suomenlinnan raveliinin taianomaisiin puitteisiin mitä mainioimmin sopiva.

(Nähty: 16.7.2016, Ryhmäteatteri, Suomenlinnan kesäteatteri)