Transformations: lempeästi sukupuolista

Teatterikesässä oli taas ansiokkaasti laadukasta monimuotoisuusasiaa: Transforces-ryhmän ja Teemu Mäen tuore Transformations (2016). Sukupuolivähemmistöt ovat helposti näkymätön vähemmistö – poissa silmistä, poissa mielestä – joten aktiivista työtä pitää tehdä näkyväksitekemiseksi. Aihe on yleisestikin ajankohtainen, juurihan (vasta) viime vuonna Tasa-arvolakiin saatin mukaan sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu kiellettyinä syrjintäperusteina. Trans-laki häpeällisine vikoineen sen sijaan edelleen odottaa uudistamistaan.

Aivot on kategorisointikone. Kyky ja kapasiteetti ei riitä käsittelemään kaikkea yksilöllisesti, joten turvaudumme yksinkertaistaviin kategorioihin: kissa, koira, kivi, kasvi. Kun törmää johonkin, joka ei sovi valmiiseen kategoriaan, pitää tehdä aivotyötä sen merkityksellistämiseksi, ja sehän nyt on vaivalloista. ”Mies ja nainen” on vanha peruskategoriapari, joka yksinkertaistuksena ei tietenkään kata koko sukupuolikirjoa.

Jos kaksi ei riitä, niin montako sukupuolta sitten on olemassa? Facebookissa ainakin joissakin maissa on kuulemma 71 vaihtoehtoa, mutta Transformationsin videohaastatteluissa vastaus on yleensä: ”niin monta kuin on ihmisiä” – eli jokaisella tulisi olla oikeus määrittää oma sukupuolensa yksilöllisesti. (Jos sitä nyt edes tarvitsee muita varten määrittää, ei kai yhteiskunnassa nykyisin monenkaan asian pitäisi enää riippua sukupuolesta.)

Haastattelujen lisäksi dokumenttiteatteriesityksessä on myös videopätkiä mediasta, luettuja tekstejä (esim. poliitiikojen pöljyyksiä) ja live-esiintyjiä Transforcesista (Maru Hietala, Valto Kuuluvainen, Jamie MacDonald, Aro Mielonen, Venni Rechardt). Mukana on myös vahva ”edukatiivinen” komponentti: ”sanakirjamies” MacDonald käy läpi teemaan liittyvää perussanastoa. Kuulostaako tylsältä? Ajattelin, että 2,5 h tätä on rankka kokemus perslihaksille, mutta ei: kokonaisuus oli saatu hyvin sujuvasti eteneväksi ja huokoiseksikin, kun erityyppiset jutut limittyivät keskenään – nykyihmisen typistynyt keskittymiskyky riitti hyvin.

Parasta antia olivat ihmisten omat jutut: omalla äänellä kerrotut kokemukset ja ajatukset lyhyesti ja napakasti, myönteisesti, humoristisestikin. Kunkin liikunnallisia soolo-osuuksia samoin kuin lopun yhteistanssikohtausta jäin hiukan hämmästelemään. Ehkä niillä haluttiin viestiä hyvästä suhteesta omaan vartaloon, mikä ei ehkä ole itsestäänselvyys, jos kropan sukupuolipiirteet ei alun perin ole vastanneet todellista sukupuolta.

Transformations. Kuvassa Venni Rechardt.

Transformations. Kuvassa Venni Rechardt.

Jos jotain pientä kritiikkiä haluaisi kaivaa, tai jotain, mistä olin eri mieltä, niin talouspoliittisen kannanoton sotkeminen mukaan oli ehkä vähän outoa: sillä luotiin vastakkainasettelua, jonka tarkoitus sukupuoli-identiteettien kontekstissa ei ihan auennut. Myös Teuvo Hakkaraisen rooli jäi vähän ilmaan, tai jäi kytkemättä teemaan muutoin kuin esimerkkinä perusjunttikansanedustajasta. Erityisen ansiokasta sen siijaan oli rakentava, positiivinen, myönteinen, huumorihenkinenkin ote, joka näkyi jopa väliaikatarjoiluissa: mehua ja vegaanipullaa, joka oli leivottu teemanmukaisiin muotoihin (mm. p*ll*pullaa, kuten eräs kanssakatsoja ilmaisi).

Transihmisten asema ja kohtelu herättää varmasti turhautumista, jopa vihaa tai raivoa, tai ainakin olisi aihetta herättää. Syyttävä sormi osoitti esityksessä lähinnä poliitikkoihin, mikä on toki oikein – mutta luultavasti tässäkin helvetti olemme me ”tavalliset”, ihmiset, se tahaton ja tahallinen syrjintä, jota puheillamme ja teoillamme arjessa tuotamme. Saimme kuitenkin aika lempeän kohtelun, kädenojennuksen enemmänkin valistuksen kuin kritiikin kohteena.

(Koettu: 4.8.2016, Pakkahuone, Tampereen teatterikesä)