Tapaus Hamlet pienesti ja napakasti

Osuin Teatteri Harakan ilmeisesti ensimmäiseen ensi-iltaan ikinä. Tapaus Hamlet kuulosti ennakkoon mielenkiintoiselta, ja tekijöiltä olin nähnyt pari vuotta sitten Jumalan rakastaja 2013 -esityksen, joka oli vaikuttava ja onnistunut tuorestus 30 vuotta vanhasta teoksesta. Nyt oltiin tuorestamassa jo yli 400 vuotta vanhaa näytelmää (Shakespeare: The Tragedy of Hamlet, Prince of Denmark (n. 1599-1602)).

Käsiohjelma-lipussa työryhmäksi listataan Mikko ”Hamlet” Virtanen, Outi ”Ofelia” Herrainsilta ja Sakari ”Horatio” Hokkanen ja näitä rooleja he esityksessä tekivätkin, tosin Ofelian ja etenkään Horation roolit näyttämöllä eivät olleet suuria, pääosassa ilman muuta oli Hamlet; loput roolit oli miehitetty pääosin paperinukeilla. Herrainsilta toimi myös ainakin psykiatrina ja operoi nukkeja monissa kohdissa, ja Hokkanen (joka ilmeisesti myös käsikirjoitti & ohjasi) taas ajoi valoja, ääntä, videota, ym. Pieni porukka siis, ja pienessä tilassa, Harakan taiteilijatalon auditoriossa, johon mahtui vajaat kolmisenkymmentä katsojaa. Tilaan sopivasti esityksen muoto oli jotain näytelmän, monologin ja show&tell-esitelmän hybridiä.

Karuin fasiliteetein – ja arvatenkin melko pienellä budjetilla – tehdyssä esityksessä käytetään ansiokkaasti ja luovasti erilaisia tekniikoita: viitteellistä tarpeistoa (pakollinen pääkallo, miniatyyriruumisarkku), paperinukkeja, viitteellistä musiikkia, videota ja tietysti näyttelemistä. Videota käytetään eri tekniikoin: perinteisesti tallennettua kuvaa projisoituna paitsi taustakankaalle myös Virtasen paidalle – ja myös livevideota, jopa liikuteltavalla miniprojektorilla. Livenä myös googlaillaan ja näppäileepä Hamlet puhelimellaan kitara-appiäkin. Saattaa näin listattuna kuulostaa kikkailuilta, mutta ei – tekniikka toimii kerronnan kannalta hyvin; esimerkiksi Ofelian kuolinkohtaus on yhtä nerokas kuin kauniskin. Vaikka muutkin osat loksahtelevat hyvin kohdilleen, Virtasen näyttelijäntyön siivin esitys nousee uljaaseen lentoonsa. Hänen sympaattinen Hamletinsa on uskottavasti herkän voimakas ja rikkinäisen määrätietoinen nuori mies. Jopa parin minuutin kohtaus pelkkää syvää hengittelyä pitää otteessaan.

2016-08-12 18-37 IMG_0790.JPG

Hamlet lienee Shakepearen pisin näytelmä ja perinteiset produktiot ovatkin useampituntisia. Tässä oli kaikki tarpeellinen tunnissa ja viidessä minuutissa. Reippaasti on muutenkin modernisoitu: pohjana on ilmeisesti Matti Rossin suomennos (2013), joka sinänsä on jo aika sujuvaa nykykieltä, mutta runsaasti on myös karsittu ja tuotu mukaan omaa puhekielistä sisältöä. Kytkentä nykyaikaan on paikoin hyvinkin ajankohtainen (Rosencrantz ja Guildenstern ovat Flowssa Morisseyn keikalla) ja muutenkin viittaillaan populaarikulttuuriin (esim. lainaukset parista Paperi T:n biisistä, ehkä läppänä). ”To be, or not to be” -monologin uudelleenkirjoitus on erityisen vaikuttava ja sujuva, samoin Virtasen tulkinta siitä.

Hamletia on psykologisoitu paljonkin, etenkin psykoanalyyttisen koulukunnan piirissä se on innostanut. Tässäkin on viittauksia siihen suuntaan (kuten oidipaalisuus, toistamispakko, Freudin Unien tulkinta), mutta oivallisempaa antia on Hamletin tilanteen medikalisointi: mies itse arvelee tarvitsevansa terapiaa ja menee yleislääkärille, joka käypä hoito -suositusta vähän suurpiirteisesti tulkiten arpoo psykoottisen depression diagnoosin ja sen mukaisesti terapian sijaan lääkityksen ja sähköhoidon – tosin senkin itsehoitona.

Hamleteja on tehty jo yli 400 vuotta, kukin sukupolvi on sen avulla tutkistellut itseään ja aikaansa. Ehkä Tapaus Hamlet on juuri meidän aikamme näköinen: lyhyt (ei jaksa keskittyä, jossainhan voi tapahtua mielenkiintoisempaa), monimuotoinen (kuka jaksaa pelkkää tekstiä, haloo), viihteellinen (vähän väliä pitää olla jotain jänskää) ja vahvasti henkilöityvä (karismaattinen yksilö on valttia (engl. ’trump’) ohi aatteiden, ideaalien ja ideologioiden). Niin on, jos siltä näyttää? Tapaus Hamlet ainakin näyttää, ja tuntuu, hyvältä.

(Koettu: 12.8.2016 (ensi-ilta), Harakka)