Pietarilaisen Eifman Balletin Kansallisbaletin-vierailun eka teos oli elämäkerrallinen Tchaikovsky. PRO et CONTRA (2016) ja samankaltaista henkeä oli myös toisessa Boris Eifmanin teoksessa Rodin (2011), jonka päähahmona on kuvanveistäjä Auguste Rodin (1840-1817).

Rodinin (Oleg Gabyšev) lisäksi soolorooleja olivat Camille Claudel (Ljubov Andrejeva) ja Rose Beuret (Natalja Povoroznjuk) – teoksen näkökulmana olikin Rodinin tunnesuhteet näihin naisiin. Claudel oli Rodinin oppilas, malli, muusa ja työtoveri; myöhemmin nerokkaana pidetty kuvanveistäjä itsekin – heidän ilmeisen tulinen ja myrskyisä rakkaussuhteensa kesti kymmenkunta vuotta. Claudelilla diagnosoitiin myöhemmin skitsofrenia, ja hän vietti viimeiset vuosikymmenensä mielisairaalassa, ilmeisesti enemmänkin veljensä ja äitinsä tahdon kuin tiukan lääketieteellisten syiden vuoksi. Rauhallisempi lienee ollut Rodinin suhde Beuretiin, elämänkumppaniinsa yli viiden vuosikymmenen ajan aina tämän kuolemaan saakka.

Suhteiden tunne-erot voinee lukea myös parien tanssista: Beuret esitellään herttaisen viattomanoloisissa kesäjuhlissa, joissa väki tanssii kukkaseppelpäisinä; sen sijaan duetot Claudelin kanssa ovat täynnä riettaankaunista eroottista intohimoa. Käsiohjelmassa romantisoidaan Claudelin uhranneen ”kaiken – kauneutensa, nuoruutensa ja lahjakkuutensa – rakastajalleen ja opettajalleen”, tulkinta, jossa historian lisukkeena on kenties vähän mies-näkökulmaista lisädramatiikkaa.

Boris Eifman: Rodin. Kuva: Souheil Michael Khoury/Eifman Ballet

Rodinin – ja Claudelinkin – ihmisveistoksissa ainakin näin maallikolle pistää silmään leimaavina piirteinä paitsi kehon estetiikka yleensä myös pysähtynyt liike: teennäisen poseerauksen sijaan ihmiset ovat ikään kuin jäätyneet kesken tekemisen, liikkeen ja gestiikan. Tämä tuntuukin olevan erityisen omiaan huippuryhmän nykybaletin aineksiksi: jo valmiiksi veistokselliset tanssijan vartalot esittämässä niin elävää kuin pysähtynyttä liikettä. Vaikuttavaa tanssia on niin sooloissa (varsinkin Rodinin sooloissa, joissa vilahtaa Ajattelijaa ja muita Rodinin aiheita) kuin duetoissa (etenkin Rodinin ja Claudelin välillä) ja joukkokohtauksissakin (kuten mielisairaalan naisten tyynytanssi tai miesten koikkelointi ateljeessa). Huumoriakin löytyy, kuten arvostelijoiden riemukkasti esitetty sopulimaisen yhdenmukainen joukkio vihreine asuineen ja punaisine muistivihkoineen.

Eifman käyttää onnistuneesti paljon myös pysähtynyttä liikettä: vartaloista muokattuja veistoksia, kuten pyöröpöydällä aluksi kyyryssä olevat viisi tanssijaa, jotka vääntyvät lopulta rykelmäksi seisovia ihmisiä. Tai erootillinen pari, jossa lienee viitteitä sekä Claudelin teokseen L’Abandon että Rodinin L’Éternelle Idole. Kahdentoista tanssijan tavattoman hieno  kehoasetelma metallikehikossa viittaa ehkä Rodinin Helvetin portit -teokseen.

Boris Eifman: Rodin. Kuva: Souheil Michael Khoury/Eifman Ballet

Eifmanin Rodin oli esteettisesti erittäin vaikuttava esitys, joka jätti jälkeensä virvoittuneen ja innoittuneen mielen, niin kuin suuren kauneuden äkillisessä kohtaamisessa onnekkaimmillaan saattaa käydä!

(Koettu: 15.1.2017, Kansallisbaletti)