Israel Galván joutui viime vuonna jättämään Kuopion väliin polvivamman vuoksi, joten sitäkin odotetumpi oli nyt nähty FLA.CO.MEN. Oma tietämykseni flamencosta on kovin ohkoinen – en juurikaan ole taiteenlajiin perehtynyt, ja nähnytkin sitä lähinnä juuri täällä Kuopiossa. Siispä (taaskaan) en tarjoa syvää tanssianalyysia vaan jorisen omiani siitä, mitä mietteitä esitys onnistui herättämään.

Israel Galván: FLA.CO.MEN. Kuva: Kuopio tanssii ja soi/Petri Laitinen

Teoksen nimi on osuva: flamencosta on selvästi kyse, mutta dekonstruoiden, ja ilmeisen itsekriittisesti. Palaset ovat esillä, paljaina, arvioitavina; käytössä mutta eivät totutussa ojennuksessa. Flamencon perinteessä lienee selvät säännöt, periaatteet – nuotit, joita Galván alussa lukee ja tanssii: mikä on sallittua (Si!), mikä kiellettyä (No!) Pian nuotit saavat kyytiä: teline kaatuu, sivuja revitään. Korsetti lentää kulisseihin, lopulta myös flamencokengät.

Jos katse itseen ja oman taiteenlajin perinteeseen onkin kriittinen, on se samalla myös luova, ei luovuttava; tuottava, ei tuhoava; rikastava, ei rikkova – lempeä, jopa leikkisä. Tanssi ei synny säännöistä vaan vapautuu kehosta – johon osa nuoteistakin kiinnittyy.

Karismaattinen Galván hallitsee lavaa, mutta kuuden muusikon rooli on suuri, ei vain tähden taustana vaan huomion keskipisteenäkin. Lyömäsoittaja vetää flamencon perusaskelta samalla kun soittaa rytmisesti paljasta vatsaansa – toisaalta Galván kurittaa urakalla tuplabasaria, välillä otsallaankin. Yhteys tanssijan ja kunkin muusikon välillä on kiinteä ja kaksisuuntainen. Karisma ei synny yksin vaan sosiaalisessa kontekstissa, elävässä yhteydessä muihin.

Vaikuttava esitys, joka sai ansaitsemansa seisovat aplodit.

Israel Galván: FLA.CO.MEN. Kuva: Kuopio tanssii ja soi/Petri Laitinen

(Koettu: 16.6.2017, Kuopion musiikkikeskus, Kuopio tanssii ja soi)