Porin Tanssikuun vaikuttava avaus

Pori Dance Companyn Tanssikuu-festarin ohjelmassa oli tarjolla paljon mielenkiintoista, mutta sain aikatauluuni mahtumaan vain ekan illan. Poriin ei ihan hetken mielijohteesta tule lähdettyä: kolme ja puoli tuntia junassa suuntaansa (Tampereella vaihto!) ja hotelliyö eli käytännössä kaksi päivää hulahtaa autottomalta yhden illan vuoksi. Mutta kannatti kyllä käydä!

Illan aloitti korealaisen Hyauk Jin Geonin Pathless Wood neljälle miestanssijalle (koreografin lisäksi Kyeong Hyeon Kim, Mikko Lampinen, Riku Lehtopolku) ja naisnäyttelijälle (Anastasia Trizna). Teoksessa on paljon ja monenlaista mielenkiintoista liikettä, kuten erootillista möyrimistä pianon äärellä, tappeluksenomaista kukkoilua tuolien kanssa, nostoja, hienoja sooloja (mm. koreografilla itsellään ja Mikko Lampisella). Toisaalta on myös teatterillisempia piirteitä kuten kohtaus ravintolapöydän ääressä, samoin skenografia, jossa on mm. pystypiano (jota Trizna näyttäisi ihan oikeasti soittavan) ja muita teoksen maailmaan hyvin harkittuja lavastekomponenttaja. Äänimaailmaa hallitsi toisaalta muistelun kaltainen sisäiseltä puheelta vaikuttava toisteinen teksti ja toisalta dramaattinen musiikki, jotka tukivat teoksen kiihkeää ja intensiivistä tuntua.

Koreografi kertoo pohtineensa mm. muistin ja muistojen ohjaavan valintoja, mutta valintojen olevan vaikeampaa ihan tyhjältä pöydältä. Päällisin puolin nainen näytti olevan keskiössä: puheessa hänen ajatuksiaan, muistojaan, kertailtiin hiukan muuntuen, romanttiseroottista muistelua, kohtaamista ravintolassa, jne. Vaikka nainen oli ehkä subjekti, jäi kuitenkin aika ohut kuva hänen toimijuudestaan, joka tuntui määrittyvän miesten kautta: Puheessa korostui muisto siitä, mitä mies teki ja miten sai hänet tuntemaan. Liikkeessä taas naista nosteltiin ja siirreltiin mieheltä miehelle. Nainen näyttäytyikin enemmän kokijana kuin tekijänä, ei niinkään subjektina vaan objektina. Ehkä tämä ei ollut tekijöiden tarkoitus, mutta en osannut olla lukematta teosta pölyttyneiden sukupuoliroolien näkökulmasta, ehkä jopa jonkinlaisena entisaikain miehen toivekuvana naisen sisäisestä maailmasta.

Pathless Wood (kuva: Sakari Viika)

Väliajan jälkeen eka biisi oli Riku Lehtopolun tuore End Product, lavalla koreografin lisäksi Kansallisbaletin solistitanssija Tuukka Piitulainen, jolle ja jonka kanssa liikettä oli rakennettu. Liikkeessä oli ulottuvuutta ja tarkkuutta sekä pidäkkeellistä voimaa, varsinkin sooloissa ajoittain rajoitteellisuuttakin. Skenografia oli niukka, lähinnä valoilla ja väreillä luotiin erilaisia tilanteita.

Lehtopolku puhuu teoksen inspiraation lähteinä mm. mutaatioista sekä evoluutiosta ja siihen puuttumisesta jalostuksen ja geenimanipulaation keinoin. Ok, mutta edellisen teoksen vahvan virityksen myötä huomaan lukevani tätäkin sukupuolipoliittisesti: jos ekassa biisissä koin vähän tunkkaisen maskuliinisuuden representointia, oli End Productin mieskuvassa ehkä onnistuttu jo karistamaan tätä hegemonista taakkaa ja löydetty nykyaikaisempaa miehuuden mallia. Lehtopolun koreografioima fyysinen ja runsas liike yhdistyneenä Piitulaisen hillityn hypermaskuliiniseen habitukseen ja hienovireiseen liikkeen hallintaan tuottaa vangitsevan kokemuksen herkästä tasapainosta lujan ja pehmeän, ankaran ja lempeän välillä – vaikutelman väkevästä mutta hallitusta voimasta vailla vallan turmelusta. Perin vaikuttava ja jos ei vielä ihan vapauttava niin ainakin hivenen seesteyttävä elämys!

End Product (kuva: Mikko Lampinen)

End Product (kuva: Mikko Lampinen)

Viimeinen teos, Russel Adamsonin D.E.L Dawn’s Early Light oli ehkä illan vaivattominta vastaanotettavaa. Adamson itse puhuu mm. unesta, valveesta ja niiden välitilasta. Alun liike vaikuttaakin juuri heräilyltä. Selvemmin kuin edellisissä biiseissä, tässä tulee vahva vaikutelma yhteydestä viiden tanssijan (Kati Aalto, Heidi Gylden, Ellinoora Lehti, Meri Tankka, Riikka Tankka) kesken. Ihan rytmisen voimistelun puolelle ei livetä, mutta muutoin meno on reipasta ja raikasta; edellisten teosten herättämien tunteiden ja ajatusten vastapainoksi jopa vähän keventäväkin lopetus illalle.

D.E.L. Dawn's Early Light (kuva: Mikko Lampinen)

D.E.L. Dawn’s Early Light (kuva: Mikko Lampinen)

Käsiohjelmassa (ja lopuksi järjestetyssä yleisökeskustelussa) tekijät kertoivat ansiokkaasti teosten inspiraation lähteistä ja taustoista. Ne ovat mielenkiintoisia, mutta itse haluan ajatella, että tekijän tarkoitus on vain yksi tulkinta muiden joukossa. Taiteen, varsinkin nykytanssin, reseptiossa tseäni kiinnostaa enemmän se, mitä ajatuksia ja tunteita (jopa toimintaa) se vastaanottajasssa herättää kuin se, mitä juttuja tekijät on sinne mahdollisesti jemmanneet. Siksipä ei pidä hämmentyä, jos em. tulkintani eivät välttämättä ihan resonoi tekijöiden intentioiden kanssa 😃

(Koettu: 13.11.2017, Pori Dance Company, Porin teatteri)