Mainio menu Ragu

Ragussa ei ollut tullut vielä käytyä, vaikka tämä pohjoismaiseen keittiöön ja italialaisiin viineihin keskittyvä ravintola on ollut jo muutaman vuoden toiminnassa. Tai no Kaartin kutosessa tuli piipahdettua muttei vasiten illallisella, joten oli jo korkea aika.

Kuohuvalla toki aloitettiin, italialaisella Rainoldin Brut Rosélla, oikein maukas! Pian saatiin myös näyttävä leipälaari: seesaminsiemennäkkileipää, focacciaa, mallasleipää ja juustomuffinssia – kaikki ilmeisesti itse tehtyjä. Myös levitteitä oli useaa sorttia: karviaishilloa, paahdettua voita, vuohenjuustoa ja tomaattitapenadea. Focaccia ja mallasleipä olivat todella hyviä, tosin sotkivat ansiokkaasti käsiä. Mallasleivän ja karviaishillon combo oli erityisen upea. Voiton vei kuitenkin täysillä pisteillä ihana juustomuffinssi! Olipa mukavaa, kun leipiin – ja levitteisiin! – oli panostettu ja laitettu ihan kunnolla ajatusta.

À la carten lisäksi oli tarjolla valmiita menuja oli monenlaisia, ylläytyssellaisiakin, mutta pääduimme ennalta paljastettuun neljän ruokalajin nimikkomenuun Ragu.

Ensimmäisenä alkuruokana oli hiillostettua kampasimpukkaa, pikkelöityä kyssäkaalia ja rapuaiolia. Kampasimpukka oli oliiviöljyssä haudutettu ja kevyesti hiillostettu, kyssäkaali ohuena siivuna (olikohan omenaakin) ja rapuaiolin lisäksi vielä merileväkaviaaria. Kampasimpukka oli rakenteeltaan ja maultaan oikein hyvä, ja muut maut ja rakenteen komppasivat sitä innokkaasti, kuten myös lasiin kaadettu Kellerei Cantina Eisacktaler Gewürztraminer (2016).

Seuraavaksi vuorossa oli puikulaperunavaahtoa, muikunmätiä ja paahdettua tattaria, ja vaahtoisenkuohkean perunamuusin alta löytyi vielä myös uppomuna. Kovasti simppelit maut, mutta erittäin hyvä annos tämäkin: peruna ja muna ovat yksinkertainen mutta toimiva yhdistelmä, johon mäti toi aavistuksen mukavan merellistä suolaisuutta ja puffattu tattari rahinaa hampaisiin. Sujuvasti sopi yhteen myös Kellerei Cantina Eisacktaler Sylvaner (2016), vaikka sellaisenaan olikin vähän valju.

Pääruoaksi seurani otti ahventa (josta löyty illan ainoa vähäinen tekniikkavirhe: yksi (1) suomu), minä poroa: grillattua poronvasan sisäpaistia, poromakkaraa, punajuurta ja meiramikastiketta sekä lehtikaalia. Tässä oli poroannos aika lähellä täydellistä: erinomainen maku ja kypsyys lihassa, erittäin hyvät ja hyvin sopivat punajuurikomponentit ja mainio kastike – ja hurmaavan herkullinen makkara, josta jäi yrttisen riistainen pitkä jälkimaku. Nappivalinta oli myös nebbiolo Lombardiasta, Rainoldin Sfursat di Valtellina (2013), jota ilokseen nautiskeli ruoan jo loputtuakin.

Pienen tauon jälkeen oltiin valmiita makeiluun. Esijälkkärinä saatiin pikkupallero manteli-parfaitia sitruskreemin päällä nököttäen. Hieno makuyhdistelmä, ja varsinkin parfait oli herkullisen herkän makuista. Palleron päällä oleva crumble tai mikä lie oli makuuni turha – ilman sitä suupala olisi ollut vielä parempi.

Varsinaisena jälkkärinä oli karamellivanukasta, vadelmavispipuuroa ja mallasmysliä paahdettuna sekä kuivattua vadelmaa. Pidän makeasta, erittäinkin makeasta, mutta tässä karamellin ja vadelman makeudet eivät omaan makuuni ihan kohdanneet – komponentit erikseen olivat erittäin hyviä. Samoin viini oli erinomaista, Elio Perronen Bigarò Rose, huikea moscaton ja brachetton yhdistelmä Piemontesta.

Vielä maistui pieni espresso, ja kun limoncelloa ehdotettiin, niin sellainen kävi myös kylkeen. Ei tullut kysyttyä tuottajaa tarkemmin, mutta mukavan raikas oli eikä siirappinen. Kahvikaan ei tainnut olla teollista Nespressoa, onneksi 🙂

Erittäin hyvä kokonaiskokemus: mainioita ruokia ja niille hyvin sopivia hyviä viinejä. Laatuun nähden hyvinkin kohtuullinen hintataso. Palvelu oli osaavaa ja ystävällistä – persoonallistakin eikä turhantärkättyä. Illan edetessä ja tilan täyttyessä alkoi vähän olla ihmisten aiheuttamaa melua, mikä oli ehkä ainoa pieni haitta, mutta minkäs sille voi. Ympäristö oli miellyttävä: puuta, lämpimiä sävyjä ja outoja lintuaiheita seinällä ja ikkunalla (ikkunapöydässä oltiin, mikä sekin oli mukavaa).

(Koettu: 10.11.2017)