Chapter 1

Chapter Senaatintorin laidalla on yksi Helsinkiin vuonna 2017 syntyneistä lukuisista uusista kiinnostavista ravintoloista, pohjoismaistyylinen ja vieläpä ekologisuutta painottava, joten siellähän piti käydä. Tosin ei se ihan käväiseminen ollut: tarjolla oli vain 10 ruokalajin yllätysmenu, jonka urakoimiseen meni hyvinkin reilut kolme ja puoli tuntia. Mutta kannatti!

Ruokalistaa ei tarvittu, mutta pöydässä odotti kirjekuori nimelläni, ja sieltä löytyi tervetulotoivotuskirje, jossa myös jonkinlainen synopsis menun (”Chapter 1”) etenemisestä. Hauska ajatus! Ruokavalinnoilla ei siis tarvinnyt vaivata päätä, mutta juomiksi valitsimme viinipaketin ja alkoholittoman paketin – ja cavaa alkuun.

Ensimmäisenä syötävänä saimme eteemme sieniteetä ja leipää. Männyllä ja katajalla maustettua miellyttävän sienistä lientä oli mukava särpiä hapanjuurileivän, omatekoisen voin ja lempeän sellerilevitteen kera.

Seuraavaksi muutama amuse: mangalitsa-possua suolattuna, pikkelöityä porkkanaa kuivatulla porkkananlehdellä ja tyrnillä koristeltuna sekä pellavansiementartarletti, jossa valkohomejuustoa ja kuivattua härkää. Tartaletti oli erityisen herkullinen, mutta maukkaita pikkupaloja jokainen – jopa porkkana tavoistaan poiketen osasi olla hyvää!

Ensimmäinen varsinainen annos oli selleriä monensorttisesti: pikkelöityjä juuria, fermentoitua, paahdettua ja vielä selleriöljyä, mukana myös hieman pikkelöityä omenaa. Juurekkaalle purtavalle vastapainona oli kalaliemi, maustettu sienillä sekä kuivatulla tonnikalalla ja merilevällä. Rikkaita makuja! Juomaksi tuotiin olutta (!): hollantilainen Jopen Coastal Gose, jossa siinäkin merellisyyttä: merisuolaa ja merilevää. Hyvin sopi ruoan makujen kanssa, vaikken oluesta sellaisenaan innostukaan.

Seuraavana maan antimena oli punajuuri: ruusuetikassa marinoiduista punajuuriviipaleista sommitellun ruusukkeen sisällä paahdettua punajuuritartaria, jonka mausteena paahdettua hiivaa, savumajoneesia ja mustaa valkospipulia. Erinomaiset maut! Lasiin kaadettiin loirelaista Domaine de l’Ecun biodynaamista Janus-chardonnayta.

Kolmas maanpovesta kaivettu möhkäle oli maa-artisokka, jota oli paahdettuna, raakoina lastuina ja sipseinä höystettyinä  mantelikreemillä, sitruunamelissalla ja kananmunan keltuaisesta tehdyllä kastikeella. Kuten edellisessä, tässäkin pääraaka-aineen hieno maku oli pidetty erittäin hyvin esillä. Maanläheiseen makuun sopi hyvin itävaltalainen Loimerin Achtung! Muskateller (2015), melkein siiderimäisen oloinen suodattamaton luomuviini.

Seuraavaksi jo kalaa: silliä ja lehtikaalia. Omenaviinietikassa kypsytetty kevyesti savustettu sillifile oli saanut kaverikseen  lehtikaalia paahdettuna ja emulsiona sekä kastikkeen piimästä, lehtikaalista ja meiramista, lisäksi oli tarjolla muikunmätiä ja mallasleipää. Silli ei ole erityisherkkujani, mutta tämä oli oikein lempeä ja maukas tapaus. Sama viini kuin edellä oli ihan ok pari tälle, vaikkei yhtäläinen nappiosuma kuin maa-artisokalle.

Vielä yksi kasvisannos: perunaa! Puikulaperunamuusin kanssa perunankuorigeeliä sekä purjoa grillattuna, fermentoituna ja kuivattuna, lisämakuna ruskeaa voita. Perunahelmisuurimoista tehtyä keksiä saattoi käytellä lusikkana. Perin erinomaiset, huikeat maut! Jo vain saa vaatimattomasta perunasta tiristeltyä mieletöntä makunautintoa! Viini peesasi mukavasti: Domaine La Rectorie Voile d’Argile, biodynaaminen grenache gris ja grenache blanc -sekoite.

Ekana liharuokana sipulia ja kanaa: valkosipulipyreetä, kanalla täytettyä paahdettua sipulia ja paistettua kanansydäntä sipuli-kanaliemessä. Tässkin perin mainiot maut – lientä lapioi ilokseen vielä sattumien mentyäkin. Ihan ok paritus oli ranskalainen luomusekoite Domaine du Gravillas Mademoiselle Lily (2012).

Ennen ”varsinaista” pääruokaa kiikutettiin nokan alle vielä välipuuro emmervehnästä paahdettuun kasvisliemeen tehtynä ja oluella maustettuna, höysteenä ruskeaa voita ja paahdettua ohraa. Pieni mutta maukas, ja rapsakat ohranjyvät toivat hauskaa rakennetta.

Varsinaiseksi pääruoaksi oli kehystetty karitsa: puolikkaan pikkurillin kokoinen nokare ulkofileetä, sokeroituja pihlajanmarjoja, herkkusienipyreetä, kallioimarreöljyä ja lihalientä. Erittäin hyvin yhteenosuvat maut, mutta herttaisen pikkiriikkinen annos ”pää”ruoaksi. Cabernet franc Loiresta, Domaine de l’Ecu Mephisto, oli oikein hyvä paritus.

Sitten oli jäljellä vielä muutama jälkiruoka, ensinnä omenasorbetti fermentoidusta omenasta hunajan ja kaurakeksin kera. Melko hennot mutta raikastavat maut, toimi hyvin esijälkkärinä.

Vahvempia makuja antoivat marjat: mustikkaa, vadelmaa ja puolukkaa hillona, marenkeina ja geelitippoina vuohenmaitosorbetin kera. Loimerin Beerenauslese oli sellaisenaan oikein herkullista, mutta omaan makuuni tämä jälkkäri ei kaivannut viintä.

Viimeisenä jälkiruokana vielä kurpitsaa ja tummaa suklaata. Ohuita lastuja kurpitsasta ja tummasta suklaasta oli aseteltu stout-oluella maustettuun mousseen, joka vieressä lötkötti vielä paahdettu ja sokeroitu hokkaido-kurpitsalohko. Kertakaikkiaan mainiot maut, jotka toimivat täydellisesti yhteen – hokkaido-kurpitsalohko tosin rakenteeltaan tuntui vähän eri tarinasta karanneelta. Varsinkin lastujen kanssa hämmästyttävän tarkasti toimi lasiin kaadettu kevyehkö ipa-olut Stockholm Hop Hound.

Eikä siinä vielä kaikki! Menun jälkeen tuotiin vielä pöytään pienet knöölit kurpitsansiemenjäätelöä hauskasti aseteltuina ruskateemaisen jääkimpaleen päällä. Samettisen pehmeä mantelinen maku jäi suuhun.

Pitkän menun jälkeen teki seuraavaksi mieli kotiin, joten kahvit ja drinksut jätettiin väliin, vaikka tarjolla olisi ilmeisesti ollut mielenkiintoisia cocktaileja. Menu oli tosiaan pitkä: varsinaisia annoksia luvattu 10, mutta oikeasti ainakin 14, vähän laskentatavasta riippuen. Eri makuelämysten määrään (ja laatuun) nähden hinta ei ollut kohtuuton: 84 euroa plus juomat. Ruoissa viehätti – paitsi maku – etenkin paikallisten raaka-aineiden selkeys ja monipuolinen käsittely.

Viinipaketti oli mielenkiintoinen, luomua ja outouksia, aluksi ja lopuksi jopa kauhukseni oluet, jotka kuitenkin varovasti siemaillen toimivat ko. ruokaparien kanssa hienosti. Alkoholittoman juomapaketin laatimiseen oli käytetty vaivaa ja luovuutta: kaikki taisivat olla ravintolan itse tekemiä kasvismehusekoituksia – ei mitään purkkituoremehuja tai sokerilimsoja vaan välistä hyvinkin erikoisia liemiä. Meistä toinen litki näitä, ja ainakin osa oli ruoan kanssa hyvinkin osuvia, mutta kokonaisuutena tuli kuulemma fiilis, että kovin oli paljon punajuurta kaikkiaan, juomissa ja ruoissa.

Ravintolatila on mukavan lämminsävyinen ja hämärähkö, mihin kuitenkin sopisi ehkä vähän nykyistä hiljaisempi taustamusiikki (jos se ylipäätään on tarpeen). Pöydät on aseteltu väljähkösti. Kasvit ikkunalaudalla ja ilmakasvit pöydissä olivat hauska lisä. Ruoat ja juomat esiteltiin hyvin, enimmäkseen englanniksi, kokkien tuomina ruoat usein suomeksi. Illan avanneen kirjeen tarina jäi aika irralliseksi, sitä ei oikein mitenkään kytketty illan ja menun käytännön etenemiseen. Eipä se makunautintoja ensinkään haitannut, mutta ehkä pieni konseptin kehittämisen paikka.

(Koettu: 29.11.2017)