2017 – mitä tuli nähtyä?

Vilkaisu olan yli vuoteen 2017: tuli nähtyä, kuultua ja koettua 75 live-esitystä (plus 15 etänä elokuvateattereissa) – hiukan tervetullutta laskua edellisestä vuodesta (90+18). Esityksistä suurin osa oli edelleen tanssia: 36 % (38 %); konserttien osuus nousi peräti 27 %:iin (16 %), puhenäytelmien taas laski 10 %:iin (17 %), mikä on aavistuksen huolestuttavaa, mutta osin selittyy hiukan pieleen menneellä Tampereen Teatterikesä -osallitumisella, siellä kun jäi monta tähän kategoriaan kuuluvaa esitystä näkemättä hyvien syiden vuoksi, vaikka liputkin oli hankittu.

Blogitekstejä syntyi 32:sta esityksestä eli noin joka kolmannesta (tai 43 %:sta, jos jätetään pois etäesitykset, joista en käytännössä koskaan kirjoita). Tanssi dominoi vahvasti myös näissä: peräti kaksi kolmasosaa jutuista oli tanssiesityksistä. Toinen, pahempi, epäsuhta on se, että puhtaasti konserttijuttuja tuli vain pari – en vieläkään koe osaavani kirjoittaa mitään älykästä klassisen musiikin konserteista, vaikka ne tuottavatkin välillä reippaitakin tunnevasteita. Tätä vaivaa pitää vuonna 2018 työstää ahkerammin.

Kun listaa selailee, joidenkin esitysten kohdalla huomaan pysähtyväni hiukan pidemmäksi aikaa – niistä on jäänyt syvempi jälki. Tässä epätäydellinen lista niistä (aikajärjestyksessä):

Kuvassa Davone Tines. Kuva: Suomen kansallisooppera/Heikki Tuuli

Only the Sound Remains. Kuvassa Davone Tines. Kuva: Suomen kansallisooppera/Heikki Tuuli

Ilokseni huomaan, että aika monanlaista mahtuu tälle listalle, joten en ehkä vielä ainakaan jämähtänyt yhteen genreen.

Monet mielenkiintoisimmista esityksistä olivatkin juuri genreagnostisia tai sekagenreisiä. Suloisesti lokerointia kaihtavia olivat mm. Schönheitsabend, Fruits of Labour ja Genderfuck. Tuorein esimerkki genrerajojen onnistuneesta rikkomisesta on tietenkin Kalevalanmaa, joka on vahvasti jakanut mielipiteitä. Lahden Sibelius-festivaalilla puolestaan nähtiin On a String, jossa vaikuttava klassinen musiikki ja väkevä tanssi toimivat poikkeuksellisen hienosti yhteen. Lappeenrannan balttigaalassa taas Radio & Juliet yhdisti Radioheadin musiikkia ja (nyky)tanssia Shakespearen teemoihin. Alkuvuodesta osui myös mahdollisuus yhdistää taidelajikokemuksia, kun Tallinnassa oli nähtävissä Modigliani-tanssiteos samaan aikaan, kun Ateneumissa oli esillä taiteilijan näyttely.

Suomi 100 -teeman alta on mainittava ainakin Kuuselan Seitsemän veljestä, joka keväällä tuli repriisinä Kansallisbaletin lavalle. Samalla lavalla nähtiin keväällä myös Voima-illassa neljän suomalaisen koreografin töitä, joista etenkin Susanna Leinosen Breaking the Fury ja Jyrki Karttusen Valse Triste vaikuttivat; Uotisen Jordista olikin puhetta jo vuosi sitten. Uotisesta juohtui mieleen Atte Kilpisen erityisen valloittava tulinta Ballet Pathétique -soolosta Kuopio tanssii ja soi -gaalassa. Omansorttista suomalaista ikonista kuvastoaan taas tarjosi Turun vaikuttava Tom of Finland -musikaali; perinteisemää mutta silti tuoretta taas Aulis Sallisen Olavinlinnna-teos Linna vedessä.

Boris Eifman: Rodin. Kuva: Souheil Michael Khoury/Eifman Ballet

Boris Eifman: Rodin. Kuva: Souheil Michael Khoury/Eifman Ballet

Viimeisenä näkökulmana vuodelta pitää nostaa puhdas kauneus: sellainen lähes ylimaallinen, kaiken kohtuuden ylittävä, totunnaisen aistikokemuksen tuolle puolen vievä esteettinen elämys. Tässä luonnollisesti (?) tanssi dominoi: pidemmistä teoksista Eifman Balletin Rodin on tästä massiivinen esimerkki, hienovaraisemmasta päästä taas Xiexin Dance Theatren From IN Kuopiossa. Lyhyemmistä, soolohenkisemmistä biiseistä taas esiin nousevat Sofia Cappellin tanssima Sara Burattin Poison Lappeenrannan balettigaalassa ja Tuukka Piitulaisen & Riku Lehtopolun tanssima Riku Lehtopolun End Product PDC:n Tanssikuussa. Ja on vielä toistettava tässäkin kategoriassa aiemminkin mainittu On a String, jossa Sibeliuksen Viulukonsertto, Minna Tervamäki ja Kaari Martin tanssivat kuin triona. Tällaista ”tavallisen erinomaisuuden” ylittävää kokemusta koen ehkä helpoiten juuri (nyky)tanssissa, mutta ei pelkästään: Kaija Saariahon Only the Sound Remains nousi – ja vei mukanaan – vähintään samoille muuntuneen tajunnantilan tasoille.

Eipä siis huono vuosi ollut tämäkään.

Mutta se menneistä, huomenna jo uutta vuotta putkeen: liput on jo 28 esitykseen ja suunnitelmia sitäkin enemmän, joten eiköhän jotain kirjoiteltavaakin taas löydy!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.