Kuopio tanssii ja soin gaala (tukijatahon mukaan nimetysti ”Genelec-gaala”) oli taas kerran, tai pandemian vuoksi oikeastaan pitkästä aikaa,  monipuolinen paletti laadukasta tanssia. Taiteellisen johtajan Riku Lehtopolun koostama kokonaisuus päättyi perin järisyttävän upeaan teokseen.

Gaalan avasi kuin varkain laavalle hiipinyt Katri Soini kahden muusikon kera, Petri Nieminen puhaltimissa ja Simo Laihonen perkussioissa. Erityisen mielenkiintoista Hetken voima -teoksessa oli improvisaatio: Soinin mukaan vain puitteet oli sovittu ennakkoon ja muutoin taitelijat loivat lavalla livenä ja reagoivat toisiinsa. Varsin hauskaa katsella!

Hetken voima. Kuvassa Simo Laihonen, Katri Soini ja Petri Nieminen. Kuva: Henna Kokkonen.

Klassiset tulivat Kansallisbaletin suunnasta: Michal Krčmář tanssi ukrainalaisesta kansanperinteestä ammentavan gopak-tanssin Zaharovin baletista Taras Bulba – Krčmářin virtuositeetille hienosti sopiva lyhyt mutta teknisesti vaativa ja erittäin näyttävä pätkä. Väliajan jälkeen nähtiin Crankon Oneginista kolmannen näytöksen peripateettinen pas de deux, jossa Krčmářin parina Tatjanana tanssi verevästi Salla Eerola. Molemmat esitykset muuten nähtiin myös Kansallisbaletin 100-vuotisjuhlagaalassa, jonka tallenne löytyy vielä jonkin aikaa täältä (paitsi Oneginia, jonka oikeuksien omistajat ovat perin tarkkoja – Krčmář kertoi, että peräti kaksi ihmistä Saksasta tuli tarkastamaan ennakolta, että tanssijoilla on vielä taito tallella, ennen kuin saivat luvan esittää Crankoa).

Onegin. Kuvassa Michal Krčmář ja Salla Eerola. Kuva: Henna Kokkonen.

Tšekkiläinen Kristián Mensa (Mr. Kriss) näytti virtuoosista breikkaamista omissa koreografioissaan Breaking Jazz ja Found Lost. Perinteiset näyttävän lennokkaat tuulimyllyt ja muut power movet ovat aina hienoa katsottavaa, mutta erityisesti ihastutti Mr. Krissin kissamaisen kevyt, notkean soljuva ja näennäisen vaivaton vartalonkäyttö läpi esitysten. Jälkimmäisessä biisissä mukana oli livemuusikko Tigran Aleksanyan soittamassa dudukia, huilumaista puupuhallinta, jonka merkitystä Armenian musiikkiperinteessä Aleksanyan vertasi kanteleeseen Suomessa. Dudakin pehmeän pyöreä, tummahkon lämmin sointi sopi erittäin hyvin Mr. Krissin liikelaatuun.

Breaking Jazz. Kuvassa Kristián ”Mr. Kriss” Mensa. Kuva: Henna Kokkonen.

Alan Lucien Øyenin kaksi sooloa esitti Daniel Proietto – joka muuten tanssi Kuopiossa myös vuonna 2008 Øyenin teoksessa What’s Not to Love? tämän voitettua koreografikilpailun edellisenä vuonna. Sinnermaniin Øyen kertoi saaneensa inspiraatiota Priscilla, aavikon kuningatar -elokuvan paljettien peittämästä kokovartaloasusta – ja tällaisessa ”peilipallopuvussa” Proietto nyt tanssikin. Ainakin kahdella tapaa hieno oivallus: Puku näyttää vartalosta ja sen liikkeestä kaiken, mikä yhdistettynä Øyenin liikekieleen ja Proietton lyyriseen tapaan käyttää vartaloaan luo kehon ja liikkeen estetiikan nautiskelijalle äärimmäistä silmäkarkkia. Lisäksi paljettien (tai mitä lie puvun kiiltelevä materiaali olikaan) ansiosta puku syttyy sopivasti valaistuna mahtavaan loistoon, varsinkin nopeissa pirueteissa Proietto oli kuin kimppu säihkyviä tähtisadetikkuja. Toinen soolo, Stars, toi esiin erityisesti Proietton eläytyvää vereslihaista tunneilmaisun kykyä.

Sinnerman. Kuvassa Daniel Proietto. Kuva: Henna Kokkonen.

Gaalan ulkomainen vierailijaryhmä oli IT Dansa Barcelonasta. Duetto Gustavo Ramirez Sansanon ryhmälle laatimasta teoksesta Lo que no se ve ei suuresti puhutellut, ihan toki peruskaunista, mutta aika perinteiseltä parisuhdehutulta tuntui – liikekieli klassisvaikutteista, vaikka kohtalaisen nykyaikaista. Sen sijaan gaalan päättänyt Akram Khanin Kaash ylitti kaikki odotukseni (joita olikin jo ehtinyt kasautua, teoksen kun piti olla gaalassa jo 2020). Tämä taisi olla vasta toinen kerta, kun näin Khania livenä – aiemmin Sacred Monstersin lisäksi jotain vain striimeinä ja tallenteina. Korkeajännitteisen energinen Kaash piti helposti tiukasti otteessaan koko parinkymmenen minuutin kestonsa. Liike oli voimakasta ja nopeaa, tulkinta tarkkaa ja terävää. Teokseen liittyy jokin narratiivi, mutta vähät siitä – jo pelkkä liikkeen dramaturgia synnytti jännityksen: mitä nyt, mitä seuraavaksi, mitä vielä? Kaash tärähti lavalta suoraan tunne- ja estetiikkaelimistööni, vaivaamatta matkalla analyyttisen ajattelun rakenteita. Niin kuin vain nykytanssi parhaimmillaan pystyy. Todellakin ansaitut pitkät aplodit seisten gaalan päätteeksi!

Kaash. Kuva: Frank Thibault.

(Koettu: 17.6.2022, Kuopio tanssii ja soi, Kuopion musiikkikeskus)