Vajaan vuoden ajan entisessä Tampereen verkatehtaan konttorirakennuksessa toiminut Restamaxin ja Hans Välimäen avaama belgialaistyylinen bistro August von Trappe tarjosi listallaan burgeria, joten sinne siis tutustumaan hamppari-sarjan ekaan Tampereen kokelaaseen. Toki listalla olisi ollut muutakin tarjontaa, mutta nyt ei ollut intoa jäädä pitkällä menulla mässäämään.

Tilasin siis pääruokalistalta otuksen nimeltä ”Le Burger”, josta kerrottiin näin: ”Kuohkean briossin välissä 150 g naudan etuneljänneksestä valmistettu rotukarjan pihvi mediumina or not. Majoneesia, paahdettua pekonia, salaattia, tomaattia, gruyérejuustoa ja luonnollisesti belgianperunoita.” Tarjoilija kysyi, millaisena haluan pihvin, ja sanoin, että sellaisena kuin kokki itse pitää parhaana, ja arvelin ääneen että varmaan jotain mediumia siitä sitten tulee.

Ei tullut: taisi olla vuorossa Suomen ehkä ainoa Evira-henkinen kokki, koska pihvi oli viranomaissuositusten mukaisesti läpikypsä. Mutta se (ja suolakurkut, jotka isoina oli helppo siirtää sivuun) olikin oikeastaan ainoa vika – ja sekin ihan oma vika, mitäs annoin entuudestaan minulle tuntemattomalle kokille vapaat kädet.

Pulla oli varsin kelvollinen – aiemmin olisin sanonut, että erittäin hyvä, mutta viime aikoina on tullut syötyä niin hyviä hampurilaissämpylöitä, että enää ”erittäin hyvä” ei nouse joukosta esiin. Mutta siis maku ja rakenne olivat perin oivat. Pihvi kypsyydestään johtuen oli aavistuksen turhan jämäkkä muttei silti kuivaa jäystettävää – ja maultaan se oli hyvä! Neronleimaus oli juusto: usein ”gourmet-burgereissakin” on jotain makurajoitteista juustoa – miksei voisi laittaa oikeasti maistuvaa, ja vieläpä hyvältä maistuvaa, kuten gruyére? Juusto pelasti pihvin pulasta suvereenisti: pihvi, juusto ja riittävän rapea pekoni yhdessä nostivat kokonaisuuden erinomaisuuden riman yli. Ehkä vielä ylemmäs, jos juusto olisi sulempaa – nyt se osin sulanut mutta enimmäkseen raasteena, joka kuitenkin oli lämmössä siten pehmennyt, että antoi makuansa auliisi. Ranskalaiset eli (tosiaan oikeammin) belgianperunat sen sijaan jäivät vähän takamatkalle vähäisen makunsa ja (useimpien yksilöiden kohdalla) pehmeähkön pintansa vuoksi.

Tarkoitus oli vain pitkän päivän päälle käydä vetäisemässä ilalllishamppari, mutta kun jälkkärilistalla oli jotain nimellä Pot de Créme au Chocolate, niin suklaaholisti ei voinut sitä ohittaa. Nimi viittaisi ranskalaisen ja englantilaisen keittiön fuusioon, mutta ehkä sitä ei pidä ottaa liian vakavasti – menun kuvaus (”tätä on hieman vaikea selittää, mutta ei ole tarviskaan; syntisen hyvää suklaavanukasta bourbonvaniljalla maustetun kermavaahdon ja paahdetun valkosuklaan kera”) oli joka tapauksessa täsmällinen ellei jopa vähättelevä: suklaavanukas oli erinomaista, pehmeän kermainen (ei lohkeava!) koostumus ja herkullisesti suklaalta (eikä kaakaojauholta!) maistuva. Ohut kermavaahtosiivu siltasi mainosti paahdettuun valkosuklaaseen, jota oli kerrankin riittävästi: ei vain koristeena vaan niin, että sitä riitti joka lusikalliseen tuomaan oman upean lisänsä kokonaisunelmaiseen makuelämykseen!

Jälkkärissä oli vain yksi vika: liian pieni astia, onneksi kuitenkin piripintaan täytetty. Vakavasti harkitsin toisen tilaamista, mutta – valitettavasti – järki voitti ja pyysin sen sijaan espresson ja jotain tislettä. Tarjoilijan kanssa hetken aikaa palloteltiin tisleitä, ja lopulta päädyin grappaan, joita hän ei sanonut erityisen hyvin tuntevansa, joten fiksusti toi muutaman pullon valikoiman näytille – niistä valitsin aina toimivan, melko neutraalin mutta silti maukkaan Noninon tuotteen Grappa Tradizione 41°.

Tästä postauksesta tuli nyt vähän sekasikiö: pelkän hampparin lisäksi eksyin muihinkin juttuihin, joten jatketaan samalla linjalla: Palvelu hiukan yllätti: niin omalla kohdallani kuin kuuloetäisyydellä olevien pöytien toimintaa urkkimalla jäi fiilis, että palvelu oli selvästi ”suomalaista palvelua” parempaa: ystävällistä, asiakkaan tarpeet huomioonottavaa ja joku pieni virhe hoidettiin mallikkaasti; lisäksi sen sijaan, että oman tiedon rajallisuutta (ks. grappa-asia yllä) olisi yritetty valheellisesti peitellä, se tuotiin reilusti esiin ja haettiin ratkaisu yhdessä asiakkaan kanssa, mitä aina pitää arvostaa.

Kaikkiaan siis oikein positiivinen kokemus, joka saa tulemaan ravintolaan uudelleen. (Seuraavalla kerralla tosin päätän itse pihvin kypsyyden 😉 )

(Käyty: 3.8.2015)