Tänä vuonna Tampereen teatterikesän ohjelmistosta sain poimittua vai muutaman esityksen, kuten Red Nose Companyn ja Meta4-jousikvartetin Voces – sisäisiä ääniä.

Red Nose Companyn Timo Ruuskasen & Tuukka Vasaman käsikirjoittama ja ohjaama sekä heidän ja Terhi Paldaniuksen (Kamus) ja Minna Pensolan (Meta4) taiteellisesti suunnittelema teos perustuu pääosin Sibeliuksen Jousikvartettoon d-molli ”Voces intimae” (op. 56, 1909); näkemässäni esityksessä Meta4 soittaa sitä lavalla livenä ja Ruuskanen & Vasama vastaavat klovneriasta ja näyttelemisestä. Meta4:n muusikot ovat Antti Tikkanen (viulu), Minna Pensola (viulu), Atte Kilpeläinen (alttoviulu) ja Tomas Djupsjöbacka (sello).

Voces – sisäisiä ääniä. Kuvassa Meta4: Antti Tikkanen, Tomas Djupsjöbacka, Atte Kilpeläinen ja Minna Pensola. Kuva: Jonas Kukkonen.

Hauska yhteensattuma: kun kirjoitan tätä tekstiä Lahdessa Sibelius-festivaalin aikaan, jousikvartetto on myös yhden kamarimusiikkikonsertin ohjelmassa. Voces intimae (suom. Sisäisiä ääniä) syntyi samoihin aikoihin, kun Sibelius kamppaili terveysongelmien kanssa: sitkeät kurkkukivut todettiin kasvaimeksi, joka lopulta leikattiin, mikä epäilemättä oli kivulias, pelottava ja kuoleman uhkaakin herättelevä kokemus. Hän selvisi leikkauksista, mutta joutui luopumaan rakkaista sikareista ja viinasta, mikä epäilemättä latisti myös niiden aiemmin ryydittämää sosiaalista elämää. Hannu Linnun sanoin: siitä seurasikin paljon melankolista musiikkia.

Voces – sisäisiä ääniä -teoksen libretto perustuu tai on ainakin saanut vahvasti inspiraationsa Sibeliuksen noiden vuosien elämästä ja kokemuksista; kuolema on vahvasti mukana. Lisäksi mukaan on ympätty tuon ajan hengen mukaista esoteerista näkökulmaa, ehkä myös kytköksenä Sibeliuksen varsinkin myöhempään vapaamuurariuteen.

Voces – sisäisiä ääniä. Kuvassa Tuukka Vasama ja Timo Ruuskanen. Kuva: Maarit Kytöharju.

Musiikki ja muu esitys osin vuorottelevat ja paljolti limittyvät. Sibeliuksen teos kehystää tarinaa väliaikaan asti, kunnes säveltäjä saa leikkausten jälkitarkastuksessa lopulta puhtaat paperit. Toki lisäksi kuullaan myös muita säveltäjiä, mm. alkupuolella lavalle rullataan katafalkilla ruumisarkku Lotta Wennäkosken Flickereth-jousikvarteton (2023) soidessa. Arvo Pärtin Summa (1977) kytkeytyy esoteriaa käsitteleviin puheisiin sekä mm. jäykkään mutta aistikkaaseen koreografiaan mikrofonitelineen kanssa. Jousikvartettia meediona käyttäen, muutaman yleisöstä poimitun henkilön avustamana, yritetään saada yhteyttä Ida Mobergiin. Bryce Dessnerin sellobiisin Song of Ainola (2024) tiimoilta puhutaan Sibeliuksen synestesiasta.

Toisella puoliajalla ollaan jo hypätty Sibeliuksen kuolinvuoteen 1957. Max Richterin seesteisen rauhoittavan mutta haikean On the Nature of Daylight (2004) saattelemana lasketaan kukkia arkulle, myös yleisöä houkutellaan osallistumaan. Kaija Saariahon Terra Memoria (2007) -katkelman aikana istuskellaan arkulla ja Beethovenin Jousikvartetto nro 15 a-molli (op. 132, 1825) innostaa jo kokeilemaan avattua arkkua, ja taas yleisöstä kutsutaan väkeä sovittelemaan arkkua itselleen. Krishna Nagarajan Stringar -teoksen (2020) osan I: Udelt Takt myötä noustaan kuoleman kulttuurista takaisin arkisempaan ja soljuva musiikki saa näyttämöllä ilmiasukseen klovnien fyysistä höntäilyä.

Voces – sisäisiä ääniä. Kuvassa Tuukka Vasama ja Timo Ruuskanen. Kuva: Maarit Kytöharju.

Klovnerian yhdistäminen kuoleman teemaan on makaaberiudessan kenties aavistuksen uskaliaskin valinta, mutta sitähän klovneilta sopii odottaa: vakavien asioiden karnevalisointia, minkä myötä kenties avautuu uusia näkökulmia ja turhaa mystiikkaakin riisutaan aiheelta. Klovnerian puitteissa on myös sopivaa taiteilla sopivaisuuden ja hyvän maun rajamailla, sen molemmille puolille ajoittain hallitusti horjahdellen, kuten tässäkin esityksessä. Timo Ruuskasen ja Tuukka Vasaman klovnimaisen viaton ja kokonaisfyysinen ilmaisu on mitä mainioin. Se on parhaimmillaan etenkin pienissä vähäeleisissä liikkeissä, katseissa ja ilmeissä. Kontakti yleisöön on melko runsas ja hilpeä, mutta onneksi vapaaehtoisuuteen perustuva.

Hämmentävän hyvin toimii klassisen musiikin ja klovnerian yhdistäminen jopa näinkin tummasävyisellä aiheella.

(Nähty: 4.8.2026, Tempereen teatterikesä, Tampere-talon pieni sali)