Alexei Ratmanskyn uusi Wunderland (2026) kantaesitettiin Hampurin baletissa vain pari viikkoa ennen kuin näin sen siellä. Ratmansky on 57-vuotias venäläis-ukranalais-amerikkalainen, Leningradissa syntynyt ja Neuvostoliiton aikaisessa Kievissä kasvanut, nykyisin Artist in residence New York City Balletissa. Ihan kamalasti en ole hänen teoksiaan nähnyt: Anna Kareninan (2004) ja joitain gaalapätkiä vain, ja mielikuva on jäänyt varsin klassisesta (lue: mielestäni vähän mielikuvituksettomasta) liikekielestä.

Wunderland on kuitenkin monipuolisempi. Sen pohjana on Lewis Carrollin luoma satumaailma, joka on tuttu kirjoista Alice’s Adventures in Wonderland (1865, suom. mm. Liisan seikkailut ihmemaassa (1905)) ja Through the Looking-Glass (1871, suom. mm. Liisan seikkailut peilimaailmassa (1974)). Carrollin satukirjojen kevyessä kehyskertomuksessa ihmeellisten olioiden kanssa sattuu ja tapahtuu erilaisia episodeja, jotka kytkeytyvät toisiinsa korkeintaan löyhästi; kätevän palasteltu rakenne vaikkapa iltasaduiksi – tai tanssiteoksen  kohtauksille.

Wunderland. Kuva: Kiran West.

Näiden Carrollin teosten pohjalta olen aiemmin nähnyt kolme eri tanssiteosta: Kymmenen vuotta sitten Christopher Wheeldonin Alice’s Adventures in Wonderland (2011) livenä Tukholmassa ja sittemmin ainakin pari kertaa Royal Balletin produktion elokuvateatterilevityksenä. Kansallisbaletissa kantaesittettiin Jorma Elon Liisa Ihmemaassa (2016) ja vielä 2019 näin Eesti Rahvusballettissa Gianluca Schiavon teoksen Alice in Wonderland (2017). Näissä painotus on Liisa seikkailut ihmemaassa -teoksessa, ehkä joitain hahmoja lainattu toisestakin kirjasta, mutta Ratmansky kattaa hyvin molempia: ensimmäisessä näytöksessä ensimmäisen ja toisessa jälkimmäisen kirjan. Toisin kuin muut kolme, hän ei ole kehittänyt jotain tyystin omaa kehyskertomusta ohjaamaan tulkintaa, vaan tuntuu näistä neljästä ehkä uskollisimmalta Carrollille tarinan tasolla.

Vaikka teoksessa on runsaasti klassista liikettä, on myös paljon kiinnostavampia onnistumisia. (Käytän tekstissä hahmoista soveltuvin osin suomenkielisiä nimiä, usein vanhemmista käännöksistä vakiintuneita.) Pitkin teosta Olivia Betteridge Liisana on erinomaisen monipuolinen ja elävästi tulkitseva (hän saikin ylennyksen ensitanssijaksi pari päivää myöhemmin). Aleix Martínezin hyvin fyysinen tulkinta Valkoisesta kanista kuvaa hyvin kiireistä ja hermostunutta, ahdistunuttakin hahmoa (ja maskuliiniselle tanssijalle sopii hyvin isot pupunkorvat ja söpö töpöhäntä), samoin leijonan rooli toisessa näytöksessä on hänelle omiaan niin itsekseen kuin mm. duetossa Yksisarvisen (Ana Torrequebrada) kanssa.

Wunderland. Kuvassa Aleix Martínez. Kuva: Kiran West.

Visuaalisesti Ratmanskyn teos muistuttaa monin paikoin perinteistä satukirjamaista piirroskuvitusta toisin kuin visuaalisuudella leikittelevä Wheeldonin ja varsinkin Schiavon loistelias versio, mutta siinä on myös upeita piirteitä, kuten sienten ja Kaalimadon kohtauksessa, jossa 12 naistanssijaa liitää lavalla isoissa näyttävissä sienihatuissa; Kaalimadon (Caspar Sasse), joka ei polta vesipiippua vaan vapettaa, hahmon luominen on voinut olla haasteellista, se kun väkisinkin vertautuu tavattoman fyysisiin Wheeldonin ja Schiavon toukkiin. Sama tulee mieleen Hullun hatuntekijän teekutsuista – kohtaus, joka  Wheeldonin versiossa steppinumeroineen kaikkineen on pistämätön. Musiikki tässä kohtauksessa on sopivaisen hullua: Carola Bauckholtin biisissä Geräusche (1992) näytti lyömäsoittajilla olevan käytössä luova kokoelma rojua, mm. (sampoo)pullo puristeltavana.

Wunderland. Kuva: Kiran West.

Musiikkivalinnoissa Ratmanskya on tukenut veljensä Vasyl, ja kokoelma on paitsi oivallinen myös hyvin eklektinen. Yksi täydellisistä valinnoista on Paul Lanskyn Idle Chatter (1985 (tehty IBM 3081 -mainframella)) toisen näytöksen Peilihyönteiset-kohtaukseen, jossa Sääski (Matias Oberlin) pörisee hyönteiskavereineen: ääni on kuin hyttysten ärsyttävää ininää ja liike siihen sopivasti paljolti pientä mutta energistä. Tyyris Tyllerö (en osaa käyttää hahmosta uudemman suomennoksen Nokkelis Kokkelis -nimeä) on sympaattinen munahahmo (Caspar Sasse), vaikkakin liikkeellisesti vähän vaatimaton – mainiona oivalluksena ratsuväki (”all the kings horses and all the kings men” -hengessä) järjestää hänelle surusaaton Edvard Griegin teokseen Surumarssi Rikard Nordråkin muistolle (1866).

Liikkeellisesti huikea hahmo on Irvikissa (Daniele Bonelli) – tai kissoja on koko lauma, 7 miestanssijaa, joiden liikkeessä on sujuvasti tavoitettu kissamainen sulo ja notkeus, musiikkina Erik Satien Gnossienne nro 3 (1893). Valloittavaa liikettä on myös mm. Francesco Cortesen ja Luis Musinin hahmoissa Vilpikonna ja Aarnikotka sekä varsinkin Tittelityy ja Tittelitom, joissa tulkinta on perin riemastuttava (molemmat saivatkin kauden päätteeksi ansaitusti ylennykset: Cortese solistiksi ja Musin ensitanssijaksi).

Wunderland. Kuvassa Louis Musin, Olivia Betteridge ja Francesco Cortese. Kuva: Kiran West.

Erityisen onnistuneesti hauskoja hahmoja niin liikkeen kuin gestiikan keinoin ovat myös mm. puutarhurit, jotka maalaavat valkoisia ruusuja punaisiksi (Filipe Rettore, Luis Molina ja Illia Zakrevskyi). Myös Punaisen Ritarin (Matias Oberlin) ja Valkoisen Ritarin (Daniele Bonelli) laiskanpulskea taistelu, toinen keppi- ja toinen leluhevosella, herättää ansaittua hilpeyttä. Sen perään Liisan ja Valkoisen RItarin pitkähkö duetto puolestaan on hyvin kaunis vaikkakin varsin klassinen – musiikkina kaunis viulusoolo (olikohan Messiaenin teoksen Quatuor pour la fin du Temps (1942) viimeinen osa Louange à l’immortalité de Jésus).

Kaikkiaan liikkeessä on aika paljon klassista vaikutusta, muttei pelkästään, ja varsinkin humoristisemmat hahmot ja tilanteet ovat paljolti mielenkiintoisempia. Visuaalisesti ei niin vaikuttava kuin mainitut verrokit, mutta kokonaisuutena ehkä lähimpänä Carrollin alkuperäisten teosten henkeä ja tarinaa – myös pakollisen sukupuolirepresentaatiopohdinnan näkökulmasta: Carrollin Liisa on varsin kyvykäs ja itsenäinen nuori nainen eikä Ratmansky tunnu tätä vesittävän, toisin kuin mielestäni esim. Wheeldon ja Elo.

(Koettu: 2.7.2026, Hamburger Ballett-Tage, Hampurin baletti)