Pyrähdin tänä vuonna Hamburger Ballet-Tageihin vain festivaalin viimeisiksi viideksi päiväksi, ja ensimmäisenä näin vierailijaryhmän eli Compagnie Hervé Koubin esityksen, johon kuului kaksi teosta: El Din (2010) ja Les Nuits Barbares Ou Les Premiers Matins Du Monde (2015). Molemmat ovat näyttäviä ja varsin uskollisia Koubin tyylille, josta kirjoittelin hiukan pidemmästi viime vuonna Kuopiossa näkemieni teosten pohjalta: Sol Invictus (2023) ja gaalan Ce que le jour doit à la nuit (2013).

Les Nuits Barbares Ou Les Premiers Matins Du Monde. Kuva: Frédéric de Faverney.

Koubi on antanut El Din -teokselleen alaotsikon ”Kunnianosoitus algerialaisille juurilleni”. Se on noin puolen tunnin mittainen ja esittelee Koubin tyylin ja liikekielen napakasti ja verrattain pelkistetysti. Les Nuits Barbares Ou Les Premiers Matins Du Monde (barbaariset yöt tai maailman ensimmäiset aamut) on puolestaan reilun tunnin mittainen. Molemmissa tanssijoina on vain miehiä. Näyttämökuva on varsin pelkistetty jättäen tilan liikkeelle: kummassakaan ei varsinaista lavastusta, ensimmäisessä ei oikeastaan rekvisiittaakaan, jälkimmäisessä aluksi diskopallon oloiset kypärät/maskit, joissa pystykorvat, joita myöhemmin käytetään veitsinä.

El Din. Kuva: Nathalie Sternalski.

Tilaa liike tarvitseekin suurieleisine powermoveineen kuten hengästyttävän pitkät head spin drillit, flashkickit, airflaret ja mitä kaikkea. On myös näyttäviä akrobaattisia temppuja kuten yhden tanssijan heittäminen vaaka-asennossa korkealle ilmaan (ja toki ottaminen turvallisesti alas) tai nosto seisomaan ylös yhden ryhmän käsille ja kaatuminen toisen ryhmän syliin. Hyvin paljon siis samankaltaista suurta, näyttävää ja fyysistä virtuositeettia vaativaa liikettä kuin aiemmin näkemissäni Kouben ja ryhmänsä teoksissa. Toisaalta on seassa hieman myös hillitympää nykytanssiliikettä, kuten kaunis soolo El Dinin alkupuolella.

Hampurin baletin näyttämöllä olen tottunut näkemään enimmäkseen verrattain modernia sukupuolirepresentaatiota, varsinkin Neumeierin teoksissa, niinpä tuntuikin aluksi hiukan yllättävävältä nähdä nämä teokset, jotka olisi helppo leimata testosteronintuoksuiseksi perinteisen maskuliiniseksi rymistelyksi. Mutta se olisi tietenkin liian helppo tulkinta. Toki yltiömaskuliinisuutta on viljalti: kaikki tanssijat ovat skrodeja miehiä, jotka auliisti esittelevät atleettisia pääosin paidattomia vartaloitaan yksilösuorituksia korostavien breakdance-powermovien sekä virtuoosisen fyysisen akrobatian keinoin. On puukkomeininkiä, sen sijaan miesten välistä kosketusta ei juurikaan tohdita näyttää enempää kuin mitä liikkeet välttämättä vaativat. Toisaalta samalla on myös vahvaa yhteisöllisyyttä, nyansoidusti tyyliteltyjä liikeratoja, paikoin jopa lyyrisen koristeltuja liikkeitä esim. käsillä.

Eivät nämä teokset siis todellakaan maskuliinisuuden pöllöimmästä päästä ole vaan kokonaisuutena sittenkin melko monisyisiä.

(Nähty: 1.7.2026 Hamburger Ballett-Tage, Hampurg Ballett)