Alexander Ekmanin COW (2016) löntysti raikkaana takaisin Kansallisbaletin lavalle! Näin sen ensimmäisen kerran syksyllä 2020, koronasulkujen jälkeen, kun katsomossa vielä noudatettiin terveysturvallisuutta. Silloin kirjoittelin siitä enemmältikin, joten tässä vain lyhyesti muutama huomio. En muista, että edellisellä kerralla olisi esiintyjien ja katsomon välillä ollut kontaktia - siinä tilanteessa se ei varmastikaan olisi ollut järkevääkään. Nyt kuitenkin … Jatka artikkeliin Upea COW, uudelleen
Kansallisbaletin ja Javier Torresin uusi Giselle on ihan kelpo virvoitus vanhalle romanttiselle baletille ja mainio kontrasti periperinteisiin sovituksiin kuten Wienissä vastikään näkemääni tai Kansallisbaletin repertoaarin aiempaan. Gisellen perusversion tarina tuli käytyä läpi tuossa Wienin esityksestä kertovassa jutussa. Torres on tuonut tarinan keskiajan Saksan seudun viininkorjuusta 1950-luvun eteläitalialaiseen kaupunkiin, jossa vietetään kirsikkajuhlaa. Giselle ja Ilario (vrt. … Jatka artikkeliin Torresin Giselle (puoliksi) uudistettuna
Vielä yksi rästijuttu keväältä: Kansallisbaletin T(r)anssi, jonka näin huhtikuussa parikin kertaa. Kolmen teoksen illassa oli poikkeuksellisesti oheisohjelmaa: dj ennen ja jälkeen sekä väliajalla tanssiesityksiä lämpiössä. Mielenkiintoinen kokeilu! Illan avasi Sol Leónin ja Paul Lightfootin alun perin NDT 1:lle tekemä Signing Off (2003). Sen musiikkina on osia Philip Glassin konsertosta viululle ja orkesterille nro 1 (1987). … Jatka artikkeliin T(r)anssi
(Jälkijättöisesti julkaistu teksti, joka loppuvuodesta jäi kesken...) Thomas Mannin novelli Kuolema Venetsiassa (1912) on paitsi hänen keskeistä tuotantoaan myös innoittanut monia muita, mm. Visconti ohjasi elokuvan (1971), Britten sävelsi oopperan (1973) ja Neumeier teki baletin (2003). Transformaatiot taidelajista toiseen ovat kiinnostavia: mitä lähtöteoksesta päätyy mukaan, mitä jätetään sivuun; mitä korostetaan, mitä häivytetään ja miten asioita … Jatka artikkeliin Neumeier: Kuolema Venetsiassa
Näin Jorma Elon Kesäyön unelman Suomen ensi-illan keväällä 2015 eli noin 9,5 vuotta sitten, ja nyt uudelleen, esityksen järjestysnumerolla 23. Encore-tietokannan mukaan tuotanto on saanut tässä välissä vain yhden esityskauden syksyllä 2017 ja paljolti alkuperäisin solistein. Nyt sen sijaan oli tapahtunut jonkinlaista sukupolvenvaihdosta. Kirjoittelin pidemmän jaarituksen silloin aiemmin (löytyy täältä) joten nyt vain lyhyempi päivitys … Jatka artikkeliin Elon Kesäyön unelma, uudelleen
Keväältä jäi paljon kirjoittamatta, mutta pari rästijuttua pitää vielä rustata erityisen unohtumattomista esityksistä. Tällainen oli Kansallisbaletin Stravinsky-ilta, jonka näin ensi-illassa, minkä jälkeen piti ostaa lippu vielä toiseen esitykseen, joksi osui viimeinen - molemmissa pääosin samat tanssijat. Ilta koostui kahdesta Igor Stravinskyn kolmikymppisenä säveltämästä baletista, Petruška, (1911) ja Kevätuhri (1913), jotka Sergei Djagilev oli aikoinaan tilannut … Jatka artikkeliin Stravinskyn Petruška ja Kevätuhri onnistuneesti uudistettuina
(Taas kirjoittelen vähän jälkijättöisesti kevään esityksistä... ) Kansallisbaletin 100-vuotisjuhlavuoteen sopi mainiosti ihkauusi teos, jonka aiheena on itse Jean Sibelius. Jorma Elon baletin kantaesitys oli 11.3.2022, itse koin kolmannen esityksen 15.3., ja striimi/tallenne taisi olla kevään viimeisestä esityksestä 14.5. Elon baletti kuvaa Sibeliuksen elämää; tapahtumia lapsuudesta kuolemaan ryyditetään lähes yksinomaan säveltäjän omalla musiikilla, enimmäkseen hyvin tutuilla … Jatka artikkeliin Sibelius balettina
Vihdoin taas Kansallisbaletisssa livenä, ja ohjelmassa vieläpä Spartacus! Lähes päivälleen 11 kuukautta sitten olin täällä viimeksi katsomassa upeaa Jekyll & Hydeä - kamalan pitkä koronapaussi. Sitäkin makeammin värisi tutun suloinen odotus läpi kehon, kun valot himmenivät ja orkesteri virittyi oboen johdolla. Monttu näytti jotenkin poikkeuksellisen täydeltä - lyömäsoittajiakin laskin peräti 6, joka on monta. Aram … Jatka artikkeliin Sievistelemätön Spartacus
Koronavuosi 2020 jää kirjoihin - toivottavasti - kovin poikkeuksellisena monessakin suhteessa, ei vähiten esittävän taiteen kannalta. Ihan alkuvuosi näytti vielä hyvältä, kunnes alkoi tulla tietoa vaarallisesta kulkutaudista ensin tihkuen ja sitten ryminällä. Maaliskuun 11. kävin vielä Kansallisoopperassa katsomassa Don Giovannin ja seuraavana päivänä Tamminiemessä Compañía Kaari & Roni Martinin Uotinen goes Kekkonen -esityksen. Illalla alkoi … Jatka artikkeliin Koronanhuuruinen esitysten tynkävuosi 2020
Koronan keskellä on syntynyt täysin upea uusi tanssiteos, Val Caniparolin versio Robert Louis Stevensonin klassikosta Strange Case of Dr Jekyll and Mr Hyde (1886), lyhyemmin Jekyll & Hyde, joka on myös Kansallisbaletissa juuri kantaesityksensä saaneen teoksen nimi. Pääosamiehityksiä on peräti kolme, joista näin toisen illan upean miehityksen; jos en olisi hiukan koronakauhuinen, kävisin katsomassa ne … Jatka artikkeliin Jekyll ja Hyde verevästi tanssien
Syksyn klassisen baletin annos täyttyi mainiosti Kansallisbaletissa, Englannin kansallisbaletista vuokratulla tuotannolla Merirosvo - Le Corsaire. Anna-Marie Holmesin versio vuodelta 2013 pohjautuu Petipan (1800-luvun loppupuoli) ja Sergejevin (1973) koreografioille Adolphe Adamin ym. musiikkiin. Se on toki hyvin klassinen, muttei niin pölyinen kuin useimmat muut klassikot, joilla on yli satavuotiset perinteet. Baletin juoni on klassisen kepoinen: merirosvo … Jatka artikkeliin Kansallisbaletin Le Corsaire ENB:stä
COW - eka kokemani live-esitys lähes puoleen vuoteen! Esittävä taide alkaa vähitellen käynnistyä terveysturvatoimin, jotka Kansallisbaletissa oli hoidettu mainiosti; huolta esityksissä ei herätäkään järjestävän tahon toimet vaan muut katsojat, joista moni hönki ilman maskeja. Nyt syksyllä tuleekin nähtyä vähän vähemmän esityksiä (vs. normaali n. 100 per vuosi), ihan vain pakolliset. Välttämättömän pakollinen oli Alexander Ekmanin … Jatka artikkeliin Perin ihana COW
[Sarjastamme "nähty ennen koronalamaannusta, havahduttu kirjoittamaan vasta nyt"] Liam Scarlettin Carmen-baletti Ludovic Halévyn ja Henri Meilhacin librettoon Prosper Meriméen mukaan ja Bizet'n musiikkiin kantaesitettiin Norjan kansallisbaletissa viisi vuotta sitten. Vain viikon sisään Suomen kansallisbaletin ensi-illastaan se ehti jo saada melko ristiriitaisen vastaanoton, parin ammattikommentaattorin perin nuivista näkemyksistä hiukan suopeampiinkin. Yleisö kuitenkin tuntuu pitävän, mikä tärkeintä. … Jatka artikkeliin Liam Scarlettin verevä Carmen
Lapsuudessani ei jostain syystä harrastettu lainkaan muumeja, mutta Astrid Lindgreniä meille luettiin paljonkin, varsinkin Vaahteramäen Eemeliä ja Peppi Pitkätossua, jotka tulivat myös tv:stä tutuiksi. Siksi olikin hauskaa mennä katsomaan Kansallisbaletin Peppi Pitkätossu, Tukholman kuninkaallisessa baletissa vuonna 2005 kantaesitetty Per Isbergin koreografia. Peppihän on Huvikumpu-talossaan apinansa Herra Tossavaisen ja hevosensa Pikku-Ukon kanssa asustava maailman voimakkain tyttö, … Jatka artikkeliin Reipas ja viehättävä Peppi Pitkätossu
Kansallisbaletin Tripla-ilta sisältää kolme kovin hyvinkin erilaista teosta: Wayne McGregorin Infra (2008), George Balanchinen Serenade (1934) ja Jerome Robbinsin The Concert (1956). Brittiläinen McGregor on kiinnostavimpia nykykoreografeja, mutta hänen teoksiaan on kovin niukalti nähty Suomessa. Royal Balletille kymmenkunta vuotta sitten tehdyn Infran liike on virkistävän omaperäistä ja yksityiskohdiltaan haastavan runsasta vilkkaine käsineen, ylävartalon kiertoineen, hypähtelyineen, … Jatka artikkeliin Kansallisbaletin viihdyttävä Tripla-ilta
Erinomaisuutta 