Kuopion 50-vuotisgaala

Kuopion tanssiviikon perinteinen gaala oli taas laadukas kattaus erilaisia tanssityylejä.

Kotimaista kansantanssia edusti ryhnä Pelmakat. Kansantanssista tulee aina ensin mieleen Paavo Väyrynen ja tanhuaminen ja myötähäpeä, mutta varsinkin eka teos Tsuliluikka (kor. Hilppa Herd) oli ihan eri maata – hyvin taidokasta, iloista, nopeaa ja sujuvaa; mukana ripaskaa ja kaikkea. Toinen biisi Höplä (kor. Petri Kauppinen ja Milla Korja; ohj. Eevi Miettinen) ei ehkä ollut ihan yhtä terävä, mutta riemukas kuitenkin.

Nykyaikaisempaa ”kansantanssia” eli katutanssia edusti espanjalainen ryhmä Iron Skulls, joka ihastutti yleisöä pari vuotta sitten gaalassa. Nyt oltiin liikkeellä teoksella nimeltä Kintsugi. Tässäkin hienoja muuveja, mutta aiempaan verrattuna ehkä pientä himmailun makua. Mukaan upotettu Kuopio-tribuutti oli yllättävä ja hauskakin, vaikkei ehkä ihan ryhmän tyyliä ja taitotasoa. Maskuliinisen energinen ja taidokas kokonaisuus kuitenkin.

Pakollinen klassinen osuus oli hyvä valinta: Imre Eckin Tuonelan joutsen (1976) Sibeliuksen upeaan musiikkiin. Teosta on esitetty Kuopiossa pitkin 50-vuotista historiaa, joten sillä oli erityinen paikkansa 50-vuotisjuhlagaalassa. Kansallisbaletin Mai Komori ja Jani Talo olivat hieno pari: Komorin tuiman tuikea joutsen ei ollut mikään vieno tipu Talon Lemminkäisen varmoissa käsissä.

Tuonelan joutsen. Kuvassa Mai Komori ja Jani Talo. Kuva: Petri Laitinen.

Tuonelan joutsen. Kuvassa Mai Komori ja Jani Talo. Kuva: Petri Laitinen.

Kuopiossa olen nähnyt flamencoa enemmän kuin missään muualla ja oppinut siitä jotenkin jo pitämäänkin. Mariana Collado ja Carlos Chamorro olivat intohimoisia rakastavaisia Kaari Martinin & co. Anna Kareninassa, nyt gaalassa kahdella omalla biisillään, Bailes Robados ja Los Dioses No Lloran Ni Vierten Lágrimas. Varsinkin eka oli hyvin tiivistunnelmaista ja -tahtista flamcoa; mieleen jäi etenkin miehen muleta-henkinen huivin heiliutus, samoin soolo kastanjettien kanssa. Live-bändin viulisti teki töitä niin, että jouhia näytti katkeilevan useampikin.

Sydney Dance Company, joka festivaalin avauspäivinä veti jo koko illan esityksen, esitti Rafal Bonachellan teoksen Lux Tenebris. Tässäkin ryhmäkohtaukset usein toistivat toimivaa kaavaa näennäisen kaoottisesta haahuilusta koordinoiduksi yhteisliikkeeksi. Useissa lyhyehköissä sooloissa varsinkin tuli tanssijoiden taituruus hienosti esiin.

Bailes Robados. Kuvassa Mariana Collado ja Carlos Chamorro. Kuva: Petri Laitinen.

Bailes Robados. Etualalla Mariana Collado ja Carlos Chamorro. Kuva: Petri Laitinen.

Omasta mielestäni sokerina pohjalla (vaikkakin oikeasti gaalan puolivälissä heti väliajan jälkeinen) oli Atte Kilpisen tanssima soolo Riku Lehtopolun teoksesta Sielulintu. Kilpinen saa suitsutusta joka suunnasta, joten tuntuu vähän massanmukana kulkemiselta liittyä kuoroon, mutta minkäs teet. Loistava tekniikka, herkkävireinen tulkinta ja puhtoisenoloinen habitus tuottavat vastaansanomattoman, paikoin henkeäsalpaavan tanssikokemuksen. Hän on monipuolinen tanssija, ja tuntuu olevan vaikuttavimmillaan juuri nykytanssiteoksissa, joissa vaaditaan klassisesta traditiosta reippaasti poikkeavaa virtuoosista vartalonkäyttöä.

Sielulintu. Kuvassa Mariana Atte Kilpinen. Kuva: Petri Laitinen.

Sielulintu. Kuvassa Atte Kilpinen. Kuva: Petri Laitinen.

Jorma Uotinen juonsi gaalan persoonalliseen tapaansa – viimeistä kertaa festivaalin taiteellisena johtajana. ”Nähdään, kun nähdään” -luikautuksensa jälkeen hän saikin ansaitut seisovat aplodit.

(Nähty: 15.6.2019)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.