Hulvaton Bouvard ja Pécuchet

”Vähän” jälkijättöisesti julkaisen muutaman kesken jääneen tekstin, tässä eka.

Hulvaton. Siinä sana, joka ehkä parhaiten kuvaa Teatteri Takomon esitystä Bouvard ja Pécuchet Hällä-näyttämöllä Tampereen Teatterikesässä. Absurdi voisi olla toinen sana, mutta palaan siihen tuonnempana. Esittelyteksti Teatterikesän sivuilla antoi vain hailakan aavistuksen siitä – niin, hulvattomuudesta – mitä esitys tarjosi, niinpä esitys jäi melkein näkemättä. Onneksi ei jäänyt.

Aluksi lavalle tulee Tuomas Rinta-Panttila, jonka nimiin on kreditoitu käsikirjoitus, dramaturgia ja ohjaus. Hän esittäytyy Teatteri Takomon hallituksen puheenjohtajaksi ja pahoittelevaan sävyyn toteaa, ettei mitään esitystä ole luvassa, mutta jokin tällainen (myöhemmin on esillä ilmaus ”esityksenomainen tilanne”). Ja ainakaan Samuli Niittymäkeä ei ennakkotiedoista poiketen ole mukana, pahoittelut, jos joku yleisössä oli tullut juuri häntä katsomaan (ja olihan meitä). Mutta eipä hätää, Rinta-Panttila itse esittää Niittymäkeä. Pitkähköjen pohjustusten jälkeen lavalle tulee myös Katja Küttner. Hahmot Niittymäki (jota siis esittää Rinta-Panttila) ja Küttner (Küttner) kertovat ensitapaamisestaan puistonpenkillä, jossa huomasivat molemmat lukevansa  Gustave Flaubertin romaania Bouvard ja Pécuchet (1881), jossa nämä kaksi jäljentäjää vetäytyvät maaseudulle Bouvardin yllättäen saaman perinnön turvin, tarkoituksenaan ottaa haltuun kaikki tieteet ja taiteet. Niittymäki ja Küttner puolestaan vuokraavat Teatteri Takomon tilan, jonne sulkeutuvat Niittymäen yllättäen saaman apurahan turvin, tarkoituksenaan ottaa haltuun kaikki tieteet ja taiteet, apunaan Barberou, työharjoittelija (Rebekka Palanne). Vuokranantaja ei kuitenkaan ole ihan tyytyväinen vuokralaisten toimintaan ja vuokraakin tilan myös rumpalille (Aleksi Kinnunen) harjoittelutilaksi.

Bouvard ja Pécuchet. Kuvassa Samuli Niittymäki, Aleksi Kinnunen ja Katja Küttner. Kuva: Mitro Härkönen.

Bouvard ja Pécuchet. Kuvassa Samuli Niittymäki, Aleksi Kinnunen ja Katja Küttner. Kuva: Mitro Härkönen.

”Mikähän tässä on tää kuvio”, kysyy hämmästynyt rumpali, kun Niittymäki (Rinta-Panttila) ja  Küttner (Küttner) eivät ymmärrä häipyä. Sama kysymys pyörii tuon tuostakin katsojan mielessä, eikä yhtään huonolla tavalla! Niittymäen ja Küttnerin, kuten François Denys Bartholomée Bouvardin ja Juste Romain Cyrille Pécuchet’n, tarkoitus oli taklata hallitsemattomuutta elämän hallitsevimpana tunteena ottamalla haltuun kaikki tieteet ja taiteet, selvittämällä, miten olla ihminen ja löytämällä totuus, yksi totisin totuus joka alalta. Tuloksena kuitenkin on kaoottinen kakofonia. Eikä mitenkään huonolla tavalla. Esitys ei pääty aplodeihin vaan yleisön poistumiseen hissun kissun Barberoun ohjaamana, jotteivät keskittyneet Niittymäki ja Küttner häiriinny. Totuus ei löydy eikä hallitsemattomuutta saada hallintaan – ei esityksessä kuten ei elävässä elämässäkään.

Mikä tässä ”kuviossa” oikein sitten viehätti? Monikin asia. Tarinan kerroksellinen toisteisuus, jopa vähän fraktaalinomaisuus, oli tietysti oivaltavan hauska. Rinta-Panttilan käsikirjoituksen sanotaan perustuvan Flaubert’n romaaniin, tai ainakin saaneen siitä innoitusta. Ihan juuri näin, mutta pontevista yrityksistäni huolimatta en saata torjua mielleyhtymiä myös Beckettiin, Ionescoon & co. Lähtökohta niin Rinta-Panttilan kuin Flaubert’n tarinassa on jotensakin realistinen joskin perin naiivi: innostuneet diletantit perinpohjaisen tietämättö

myytensä varmuudella pyrkivät kaikkien alojen asiantuntijoiksi, ja ehkä uskovat pääsevänsäkin, vaikka tulokset monesti kertovat ihan muuta. Tapahtumat matkan varrella ja päättymätön päätöspiste ovat kuitenkin suloisen kutkuttavalla tavalla höpsöjä. Viimeistään, kun absurdius siirtyy myös esityksen ääni- ja valomaailmaan ja kulminoituu näiden kakofoniaksi, jonka huipentaa papageno-pukuisen kutripojan dj-jumputus, on aika heittää jäähyväiset odotukselle järjen hennosti valaisemasta tapahtumain jatkumosta ja antautua absurdin viemäksi!

DJ-poika poistumassa Tampereen yöhön iltapäivään. Kuva: Esa Torniainen.

DJ-poika poistumassa Tampereen yöhön iltapäivään. Kuva: Esa Torniainen.

Toki voisi myös ruttuotsaisesti pohtia, miten ”do your own research” Flaubert’n ajalta peilautuu nykymaailmaan, mutta yhteys on niin ilmeinen, ettei maksane vaivaa. Niinpä jäinkin nauttimaan esityksestä puhtaasti valloittavan esteettisenä kokemuksena.

Koettu: 7.8.2021, Hällä-näyttämö, Tampereen teatterikesä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.