Näin Jorma Elon Kesäyön unelman Suomen ensi-illan keväällä 2015 eli noin 9,5 vuotta sitten, ja nyt uudelleen, esityksen järjestysnumerolla 23. Encore-tietokannan mukaan tuotanto on saanut tässä välissä vain yhden esityskauden syksyllä 2017 ja paljolti alkuperäisin solistein. Nyt sen sijaan oli tapahtunut jonkinlaista sukupolvenvaihdosta. Kirjoittelin pidemmän jaarituksen silloin aiemmin (löytyy täältä) joten nyt vain lyhyempi päivitys … Jatka artikkeliin Elon Kesäyön unelma, uudelleen
Kuusi tanssijaa kävelee robottimaisesti, vartalo ja (posture collarin rajoittama) niska jäykkänä, vain punasukkaiset jalat liikkeessä. Pian seuraa fyysinen duetto, jonka ympärillä muut kulkevat omia polkujaan kuin muotinäytöksessä, puolivarpailla (tai kumisaappaissakin). Episodit vaihtuvat toisiksi: strobovalaistua kakofoniaa, vesijumppaa, rullakon päällä synnyttämistä napanuorineen, kolmen parin duetot, kävelyä ja juoksua; yksilöinä, pareina, ryhminä ja ajoittain kuin yhtenäisenä organismina. Susanna … Jatka artikkeliin Birth on vangitseva monitaiteinen punos
Turun kaupunginteatterin ja Fern Orchestran teoksessa Puristettu aika on mielenkiintoinen lähtökohta tai inspiraation lähde: Itämeren pohjasta kairattu sedimenttinäyte ja sitä analysoimalla saatu data, jota on käytetty ainakin video- ja äänisuunnittelussa. Itselleni teoksen vastaanottajana näiden teemojen kytkentä lopulliseen teokseen jäi kuitenkin lähinnä (hauskasti Möbiuksen nauhaksi muotoillun) käsiohjelman ja verkkomateriaalien varaan, niinpä koin itse teoksen lähinnä tanssina, … Jatka artikkeliin Puristettu aika viipaloi kehon ja liikkeen kiehtovasti
Missasin Glims & Gloms -tanssiteatterin uuden teoksen Bach-projekti viime vuonna, niinpä olikin mainiota, että tämä Tuomo Railon koreografia oli mahdollista nähdä nyt Alminsalissa. Teoksen nimestä juohtuu väkisin mieleen Neumeierin verrattain viimeaikaiset Beethoven-projektit I (2018) ja II (2021) - nimi ohjaa tulkintaa, tai paremminkin vapauttaa narratiivisesta tulkinnasta: keskiössä on musiikki ja liike. Musiikista vastaa Risto Lauriala, … Jatka artikkeliin Bach-projekti tulvii kaunista ja pakotonta liikettä
Hiljaisuus. Screenillä nuori mies kävelee hitaasti kohti, katse tiukasti eteenpäin. Kun hän saapuu näyttämölle oviaukosta, video yhtyy elävään esitykseen. Hän nousee tuolille kohottaen kätensä ja katseensa ylös. Pianomusiikki alkaa soida. Mies istuu tuolille, ja syliin juoksee toinen nuori mies. John Neumeierin Epilog on hänen 173. ja viimeinen teoksensa Hampurin baletille sen johtajana. Sen kantaesitys avasi 49. … Jatka artikkeliin John Neumeierin Epilog on erinomaisen kaunis ja tunneintensiivinen
Keväältä jäi paljon kirjoittamatta, mutta pari rästijuttua pitää vielä rustata erityisen unohtumattomista esityksistä. Tällainen oli Kansallisbaletin Stravinsky-ilta, jonka näin ensi-illassa, minkä jälkeen piti ostaa lippu vielä toiseen esitykseen, joksi osui viimeinen - molemmissa pääosin samat tanssijat. Ilta koostui kahdesta Igor Stravinskyn kolmikymppisenä säveltämästä baletista, Petruška, (1911) ja Kevätuhri (1913), jotka Sergei Djagilev oli aikoinaan tilannut … Jatka artikkeliin Stravinskyn Petruška ja Kevätuhri onnistuneesti uudistettuina
Viimeinen postaus vielä näin jälkikäteen tämän vuoden Kuopio tanssii ja soista: Riku Lehtopolun ja Pori Dance Companyn Songs. Lehtopolun mukaan teos on rakkauskirje tanssimiselle, sekä tanssiin ammattina että tanssijoiden kesken. Sitä on työstetty esiintyjälähtöisesti yhdessä tanssijoiden kanssa. Siksikin on harmillista, että missasin teoksen kantaesityskauden maaliskuussa 2023 Porissa - olisi ollut hauska nähdä, miten porukan osittainen … Jatka artikkeliin PDC:n Songs on hieno kokemus
Tanssigaalat! Niissä tapaa olla kymmenkunta lyhyttä teosta tai otetta pidemmistä. Olipa viime kesän Hampurin Nižinski-gaalassa osia peräti 19. Gaaloissa on hyvää usein monipuolisuus, "jokaiselle jotakin", mutta joskus ne tuottavat sillisalaattifiiliksen, ja lopulta mieleen jää vain esitys tai pari. Kuopion tämän vuoden gaalan - tällä erää viimeistä kertaa taiteellisena johtajana - oli Riku Lehtopolku koonnut toisin: … Jatka artikkeliin Kuopion tanssigaalassa viiden annoksen täyteläinen kattaus
Intialaisen kathak-tanssin virtuoosi Aditi Mangaldas toi Kuopion tanssiviikolle vaikuttavan sooloteoksensa FORBIDDEN. Mangaldas on yli kuusikymppinen ja kertoo tanssineensa jo 55 vuotta. Kathak on tuhansia vuosia vanha klassinen intialainen ei-uskonnollinen tanssiperinne, johon Mangaldas on tuonut nykyaikaisempia piirteitä. Hän kuvaa tätä kauniisti: kathak on siemen, jota hän kastelee nykyelementeillä - näin kasvaa puu, jonka juuret ovat kathakissa. … Jatka artikkeliin FORBIDDEN kysyy, miksi naisen halu on niin pelottava
Saksan Rheinland-Pfalzin valtionteatterin nykytanssiryhmä tanzmainz toi tanssiviikolle Sharon Eyalin teoksen Soul Chain (2017). Alussa ihonmyötäisiin ja -värisiin vaatteisiin puetut tanssijat kävelevät pitkään näyttämön yli ylväästi jäykin vartaloin korkeissa koroissaan. Paitsi etteihän heillä mitään kenkiä ole, vaan kävelevät päkiöillään (tai puolivarpaillaan)! Kävelytapa jatkuu ja toistuu teoksessa usein ja pitkään, mikä jo itsessään kertoo teoksen fyysisestä vaativuudesta. … Jatka artikkeliin Soul Chainin monotoninen toisteisuus luo lumoa
RSO:n kamarimusiikkifestivaalin Luonnon neljä elementtiä avajaiskonsertissa oli mielenkiintoinen monitaiteinen teos - alaotsikon nukaan "draamallinen dialogi-tanssiteos" - joka on syynä tähän blogijuttuun. "Pelkistä" klassisen musiikin konserteista kun ei ainakaan vielä taitoni riitä kirjoittelemaan, vaikka niissä noviisina jonkin verran käynkin. Ensin kuultiin teoksia maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta erilaisin kokoonpanoin. Jean-Féry Rebelin Les Elémensin (1737) soitti kolmisenkymmentä … Jatka artikkeliin Kohtauksia punaisesta jumalasta ja muusta
Helsinki Dance Companyn ja Compañía Kaari & Roni Martinin Veren häät ammentaa paitsi Federico García Lorcan samannimisestä tragedianäytelmästä (1932) myös hänen muusta tuotannostaan ja elämästään sekä surrealistista taidetta tehneiden Lorcan, Dalín ja Buñuelin ajasta juuri ennen Espanjan sisällissotaa. Lorcan näytelmässä tarinan tasolla vihaa pitävien sukujen vesat ovat menossa keskenään naimisiin, mutta häät päättyvät verisesti. Lorcan … Jatka artikkeliin Intensiivinen Veren häät
(Julkaisen muutaman jutun kuukausia sitten näkemistäni esityksistä, joista tekstit jäivät tuolloin kiireessä (tms.) viimeistelemättä...) Susanna Leinonen Company toi Tanssin taloon kaksi klassikkoteostaan, osin hiukan uusin maustein. Termille "klassikko" tuskin on yleisesti hyväksyttyä määritelmää, mutta itselleni siihen liittyy ainakin kiinnostavuus ja antoisuus, jotka jatkuvat liudentumatta kerrasta toiseen - toisin sanoen: teos kestää useita kokemiskertoja. Illan avasi … Jatka artikkeliin Suo tihkua vihreä tammi ja Touch of Gravity
Näin Tero Saarisen Transit-teoksen ensimmäistä kertaa syksyllä 2021, Suomen ensiesityskauden toisena iltana. Tai oikeastaan en nähnyt - silloisten pandemiarajoitusten vuoksi paikkaa ei katsomossa voinut itse valita, niinpä minut ohjattiin salissa johonkin piippuhyllylle, eikä ollut kiikareita matkassa. Niinpä riensin lipun ostoon heti, kun Transit tuli nyt uudelleen Helsinkiin ja sainkin paikan eturivistä, josta mieluiten tanssia katson. … Jatka artikkeliin Saarisen runsas ja lumoava Transit
Ghost light (suomeksi "kummitusvalo" kuulostaa vähän oudolta) viittaa perinteeseen, jossa teatterin lavalle jätetään yksi valo palamaan yöksi tai ylipäätään, kun lava ei ole käytössä. Käytännölle on turvallisuussyitä: näin ei ehkä putoa pimeässä orkesterimonttuun ja valojen hallintalaitteetkin löytyvät helpommin. Nimensä se on saanut teatteriin liittyvästä taikauskosta: se on valaissut kummitusten öisin näyttämöllä pitämiä esityksiä tai vaihtoehtoisesti … Jatka artikkeliin Ghost Light – baletti pandemian alhosta
Erinomaisuutta 