7. sinfonia 7 tanssijalle

Tapiola Sinfoniettan kausikonsertissa kuultiin Sibeliusta ja Merikantoa – ja nähtiin Pienen suomalaisen balettiseurueen nykytanssia. Hyvinkin mainio kahden hienon ryhmän yhteisesitys!

Ennen väliaikaa Tapiola Sinfonietta soitti kapellimestari Dmitri Slobodenioukin johdolla Sibeliuksen sarjan 2 musiikista Shakespearen näytelmään Myrsky (op. 109 nro 3) sekä Merikannon 10 kappaletta orkesterille. En kovinkaan usein huomaa hakeutuvani kuuntelemaan ihan pelkkää konserttiesitystä, siksipä tällaiset lyhyiden biisien sarjat olivatkin helppoa johdatusta aiheeseen, kun ei tarvitse keskittyä kokonaisen sinfonian pitkään kaareen 🙂 Orkesteri soitti hiukan eri kokoonpanoissa eri biisejä, mutta yhtälailla nautittavia olivat niin koko orkesterin kuin sen osienkin esittämät jaksot.

Väliajan jälkeen oli vuorossa Sibeliuksen sinfonia nro 7 C-duuri (op. 105), Fantasia sinfonicaksi alun perin nimetty yksiosainen teos, joka jäi hänen viimeiseksi julkaistuksi sinfoniakseen. Klassisen musiikin rinnalle saatiin tuoretta esitystaidetta: Ville Valkosen uusi koreografia seitsemälle tanssijalle, 4 naiselle ja 3 miehelle. Kaikki tanssijat olivat Kansallisoopperan balettioppilaitoksen kasvatteja, viime vuosina (2006-2012) valmistuneita, joten odotukset olivat korkealla, kuten aina, kun (nyky)tanssia on tulkitsemassa klassisen koulutuksen saaneet tanssijat.

Olen monta kertaa toitottanut, etten innostu narratiiveista nykytanssiteoksissa, mutta tässä kertova tarinallisuus tuntui jotenkin niin selkeän korostetulta, ettei siltä ihan tyystin voinut välttyä, vaikka yrittikin. Tämä oli vasta toinen Valkosen koreografia, jonka näin – eka oli reilu kuukausi sitten teos nimeltä Loisto, ja siinäkin  tuntui tarinallisuus vahvalta. Tuo aiempi ei tehnyt kovin pysyvää vaikutusta, mutta tämä Seitsemän-teos jätti mieleen jonkinlaisen vaivauksen, mikä on aina hyvä merkki.

Käsiohjelman mukaan Valkonen on ”tähän koreografiaan tehnyt välähdyksiä elämästä”. Itse bongailin eroottisuutta, väkivaltaa, uskonnollisuutta, ahtaasti konformistista yhteisöllisyyttä ja hyvin perinteisiä sukupuolirooleja – ehkä jopa siinä määrin perinteisiä, että voisi puhua hegemonisesta maskuliinisuudesta. Toivoa siis sopii, ettei ihan liian monen (ainakaan tanssijoiden ikäisten) jokapäiväisestä elämästä ole nämä välähdykset 🙂 Mutta toki näiltä pohjilta oli saatu aikaan dramaattista ja vaikuttavaa, vahvan fyysistä ja puhuttelevaa tanssia, jota oli erittäin nautinnollista katsoa ja joka teki sujuvasti kunniaa säveltäjämestarin sinfonialle.

Traileri Youtubessa:

(Nähty: 7.11.2013)