Jatkoin klassisen konserttimusiikin reseption opettelun alkutaivaltani luonnonmenetelmällä Radion sinfoniaorkesterin keskiviikkosarjan konsertilla, jossa keskityttiin venäläiseen musiikkiin. Kapellimestarina oli vakio-Linnun sijaan venäläinen Tugan Sohijev mm. Bolšoista.

Ensin kuultiin Aleksandr Borodinin Ruhtinas Igor -oopperasta Polovetsitanssit, RSO:n lisäksi lavalla Musiikkitalon kuoro. Prinssi Igorin, 1100-luvulle sijoittuvan oopperan, olen nähnyt/kuullut vain kerran, Metropolitanin elokuvateatterilähetyksenä, josta jäi mieleen Polovetsitansseista sillointällöiseksi korvamadoksikin nouseva neitojen tanssi (Lennä tuulen siivin), jota on mukava vihellellä vaikken osaa. Tälläkin kertaa se kuulosti huikean hienolta Musiikkitalon kuoron naisten (sopraanojen?) heleän kirkkaasti laulamana.

Toinen vartin pätkä oli Sergei Rahmaninovin Kevät, kantaatti baritonille, kuorolle ja orkesterille (op. 20). Petetty talonpoika, baritoni (Garry Magee (UK)), hautoo veristä kostoa, mutta ”heikkenee tuumansa hurja” ja korvissaan on vain yksi laulu: ”Rakasta niin kauan kuin rakkautta riittää; kestä niin kauan kuin on kestettävä; hyvästele, kun on aika hyvästellä; ja Jumala olkoon tuomarisi” (Nikolai Nekrasovin runosta, suom. Helena Autio-Meloni). Mieltä nostattava keväinen biisi siis.

Tugan Sohijev (kapellimestari), Garry Magee (baritoni), RSO ja Musiikkitalon kuoro

Väliajan jälkeen kuultiin vielä Pjotr Tšaikovskin Sarja orkesterille nro 3 G-duuri (op. 55), hiukan pidempi, 4-osainen juttu. Kovin vähän tästäkään osaan mitään järkevää lausua, mutta korvissa ja muutenkin kropassa eka osa (Elégie) kuulosti erittäin kauniilta ja vika osa (Tema con variazioni) oli tömäkämpää tavaraa, joka piti hyvin otteessaan. Tässä ei enää laulettu, sen sijaan bongasin oikein hienoja soolo-osuuksia mm. viululle (Pertti Aarnio) ja englannintorvelle (Sanna Niemikunnas), jota tosin oppimattomuuttani oboeksi luulin, kunnes asian oikea laita tätä kirjoittaessa paljastui tallenteelta.

Aika viime tipassa ostin konserttiin lipun, valinnanvaraa oli niukalti ja päädyin G-katsomon eturiviin, siis permannon ylätasolle suoraan lavan taakse – ennakkoon vähän aprikoin, kuuleeko sieltä muuta kuin lyömäsoittimet, mutta oikein hyvin kuului kaikki! Itse asiassa varsin hyvä paikka oli: siitä saattoi tarkastella orkesterin kaikkia osia ja havainnoida, mistä soittopelistä minkäkinlaisia törähdyksiä, kilahduksia ja pärähdyksiä pääsee, pelkällä korvalla kun en kaikkea vielä osaa tunnistaa. Suora sihti oli myös kapellimestariin, jonka laajan runsasilmaisulliset kädet ja liikehdintä ylipäätään oli kiehtovaa katseltavaa. Joo, tiedän, koreografia ei ole tässä genressä se pointti, mutta silmilläni nauttivana ihmisenä hyödynnän vähätkin visuaalisen viehätyksen aiheet.

Aiemmin tulikin jo viitattua tallenteeseen: konsertti on nähtävissä ja kuultavissa YLE Areenassa. Tämä, ja RSO ylipäätään, on yksi niitä juttuja, joiden ansiosta maksan YLE-veroni iloisin mielin – ja voisin maksaa jopa hiukan enemmänkin. Erityismaininta myös (ilmaisesta!) käsiohjelmasta, jossa oli kaikki tarpeellinen (paitsi orkesterin soolo-osuuksien soittajia ei erikseen mainittu, ja olikohan ihan kaikki soittoniekatkaan listoilla), ja varsinkin Antti Häyrysen lyhyet teosten esittelytekstit olivat noviisille perin antoisia.

(Koettu: 23.3.2016, Musiikkitalo)