Yleensä kaihdan visusti esityksiä, joissa on edes jonkinlainen osallistava piirre. Arjen sosiaalinen kaaos ja immersiivisyys ihan riittää, kiitos – taidetta olisi mukavaa vastaanottaa oman mielen sisällä. Mutta toki poikkeukset vahvistavat säännön. Niinpä ”Hamlet-viikkoni” (johon sisältyi myös Turun Hamlet sekä alkukielisen ja kolmen suomennoksen lukeminen) päättyi Tanssiteatteri MD:n ja Gnab Collectiven Hamlet private -esitykseen. Tampereen pääkirjasto Metson kahvilassa Samuli Roininen pääkalloineen oli jo vallannut meille pöydän. Niin, meille – tämä oli yhden esiintyjän ja yhden hengen yleisön esitys.

Kuva: Tanssiteatteri MD, Emma Suominen

Esityksen tarkempi kuvailu pitänee  jättää kuvailu vähemmälle, jottei tarpeettomasti tulisi liudennettua kokemusta sen tulevilta kokijoilta. Kokemus on yksilöllinen, minulle se näyttäytyi kolmiosaisena: ensin tutustuttiin menetelmään, sitten sitä käyttäen oli mahdollisuus fasilitoituun ajatteluun, jota seurasi yksilöllinen Hamlet-kerronta. Kortteihin perustuva fasilitaatiomenetelmä oli mielenkiintoinen, vähän niin kuin ennustus tai horoskooppi, mutta älykkäämpi: kortteja tulkitsevan Roinisen puheen sisältö toimi lähinnä katalysaattorina ja kehyksenä, johon saatoin ripustaa oman tarinani aineksia ja tehdä siitä omani, mielessäni. Merkityksellisyys nousee siitä, miten nämä tutut mielensisällöt  voivat näyttäytyä uudessa valossa tai uudesta näkökulmasta, mikä parhaimmillaan herättää uusia ajatuksia tai ainakin järjestelee  vanhoja uuteen asentoon.

Yksityisyyttäni vaalivana kammoan sosiaalista osallistumista ryhmätilanteissa, sen sijaan kahdenkeskinen kohtaaminen voi olla erittäinkin stimuloiva ja antoisa. Nyt oltiin kahvilassa, mutta hyvin pian tilanteen ja kontaktin intensiteetti loi kuplan, jota ulkopuolinen häly ei puhkonut. Roininen osasi luoda turvallisen tilan, jossa kaltaiseni varautunut introvertti uskalsi laskea kevytskeptisen suojakilpensä ja lähteä tarjottuun mielen leikkiin mukaan.

Ennakkomateriaalin mukaan ”esityksellä halutaan tarjota vaihtoehto pakottavalle halulle kontrolloida älyllä kaikkia eri elämänalueita ja tunteita.” Sisäinen savolaiseni sanoisi tähän, että suattaahan se olla niinkin. Mutta älyllä kontrolloiminen ylipäätään on suuri illuusio – älyllä voi mm. ymmärtää, rakenteistaa, kontekstoida ja siten liittää havaintoihin merkityksiä ja mielekkyyttä, mutta se ei liene kontrollointia. Toinen ”mutta” liittyy siihen, että itse koin esityksen nimenomaan stimuloivan ajattelua, kognitiivista ja varsinkin metakognitiivista – yhtä lailla älyä kuin tunnetta.

Entäs se Hamlet? Lopuksi oli myös Hamletin tarinan kerronta, tiiviisettynäö tarinan päälinjaan, sivujuonteet karsittuna. Mukana jopa Ollako vai eikö olla -monologi (tosin kontekstina taisi olla 2. näytöksen sijaan 4:s) hienosti, herkän empivästi ja tunnustellen tulkittuna.

Ehkä Hamlet haluttiin nähdä tässä jonkinlaisena prokrastinaation kansikuvapoikana, empijänä, vatuloitsijana, joka ei saa tehtyä päätöksiä. Hamletissa hahmona onkin erityisen viehättävää älyllinen ajattelu, varsinkin introspektio, oman ajattelun havainnointi ja pohdinta. Ja siitä tässä esityksessä ehkä oli kyse, ainakin minulle: pääsin Hamletin ”rooliin”, pohtimaan ja ajattelemaan ajjatteluani.

Hieno ja antoisa kohtaaminen!

(Koettu: 2.3.2019, Tanssiteatteri MD, Tampereen kaupungin pääkirjasto Metson kahvila)