MimoArt Companyn debyyttiteos Body Notes (2017) väistää mukavasti genremäärittelyjä. Käsiohjelmassa mainitaan fyysinen teatteri, nykytanssi, buto, fyysinen miimi ja klovneria. Ohjaus ja konsepti on kirjattu Mimosa Lindahlin nimiiin. Lavalla pääasiallisten esiintyjien (Miro Lopperi, Saska Pulkkinen, Marko Pakarinen, Mikael Kuosmanen) ja sellistin (Sergio Castrillón) lisäksi piipahtelee muutama teknisempi henkilö. Teosta leimaa vahva fyysisyys: sanoja ei ole eikä narratiivia eikä sitä tunnu rasittavan mikään päälle liimattu esityksen ulkopuolinen merkitysmaalima, mikä jättää tilaa katsojalle liittää siihen haluamiaan merkityksiä tai olla liittämättä.

Body Notes. Kuvassa Saska Pulkkinen, Mikael Kuosmanen, Marko Pakarinen, Miro Lopperi. Kuvaaja: Kai Kuusisto.

Fyysisyys korostuu paitsi vartalon häpeämättömänä esittelynä myös etenkin sen täydellistä hallintaa vaativissa liikkeissä, joita tehdään ohimennen, alleviivaamatta; huolettomasti vaan ei hiukkaakaan huolimattomasti. Sitä on ajoittainen lähes buto-henkinen vitka, sellon roudaus näyttämön yli liioitellun hankalasti, paljaiden jalkojen läpse, näennäisen kömpelöt kohtaamiset jne. Yhteys on elävä, kuten vahvasti kommentoivat katseet keskinäisesti ja yleisöön, lähes pidätellyt neljänneshysteeriset naurunhirnahdukset – pienieleistä, mutta sanoitta paljon puhuvaa. Hienovarainen fyysinen huumori on taitolaji, joka näin onnistuessaan hivelee suloisesti katsojan ilomieltä.

Body Notes. Kuvassa Sergio Castrillón ja Miro Lopperi. Kuvaaja: Mimosa Lindahl (kuva harjoitustilanteesta).

Jos liike on hyvin hallittua, niin on myös äänimaailma (Jaakko Autio). Sellisti – jonka fyysisyyttä ei myöskään peitellä – selloineen korostuu lavalla paitsi äänen tuottajana myös aktiivisena fyysisenä toimijana. Äänimaailma tulee epätavallisen näkyväksi myös lavalla tabletilla ääniä hallitsevan hepun muodossa. Teoksen visuaalisuus nojaa vahvasti ja mainiosti ihmiskehon ja sen täydellisen hallinnan estetiikkaan. Skenografiset elementit (Ilmari Karhun valot ja Arto-Oskar Reunasen lavastus) kikkailuineenkin eivät toimita omaa agendaansa vaan ovat elimellinen osa kokonaisuutta korostaen mm. kehon ja liikkeen kauneutta valaistusratkaisuilla tai esim. modifioimalla liikettä sulkemalla se läpinäkyvään laatikkoon.

Täydellinen kauneuskokemus ei toteudu ilman kontrastia: epätäydellisyyttä edustaa ajoittainen liikkeen rujous ja vartaloiden sotkeminen pelehtimällä vaaleassa töhnässä: ihan teki pahaa nähdä Saska Pulkkisen syöksyvän siihen pää edellä, tuhrien kauniit hiuksensa. Liukas velli mahdollisti kuitenkin taas uutta ihmeellistä liikettä. Ja rumasta tuli taas kaunista, kun liikkeistä töhnässä muodostui muovikalvon päällä visuaalinen teos, joka nousi taustakankaaksi.

Body Notes. Kuvassa Saska Pulkkinen, Mikael Kuosmanen, Miro Lopperi, Marko Pakarinen. Kuvaaja: Kai Kuusisto.

Vahva fyysisyys ja vain miehiä lavalla – ainekset äijämäiseen testosteroniörväilyyn? Vaan ei. Mieleen juohtuu väkisinkin baletti, jossa myös lähes yli-inhimilliset fyysiset ponnistukset näyttävät helpoilta, kevyiltä ja ilmavilta. Toisin kuin klassisessa baletissa, tässä ei maskuliinisuus kuitenkaan näyttäydy onttona hallitsevuutena eikä fyysinen taituruus kukkoilevena bravadona; sen sijaan liikkeessä ja gestiikassa on herkkyyttä, varovaista, tunnustelevuutta. Perinteinen ja ahdas fyysinen maskuliinisuus väistyy tuoreemman ja avoimemman tieltä.

Tällainen monitaiteinen, genremäärittelyjä väistävä tai ainakin niitä sotkeva esitys on katsojalle perin antoisa: kun ei voi tietää, mitä odottaa, voi vain ottaa vastaan ja antaa mielessä tapahtua.

(Koettu: 25.8.2019, Aleksanterin teatteri)