Disney teki Victor Hugon romaanin Notre-Dame de Paris (1831) pohjalta ensin piirretyn musiikkielokuvan Notre Damen kellonsoittaja (1996) ja sitten musikaalin, joka kantaesitettiin Berliinissä 1999 ja uudistettuna versiona 2014 San Diegossa. Nyt tämä Peter Barnellin käsikirjoittama, Stephen Schwartzin sanoittama ja Alan Menken säveltämä musikaali saatiin Suomeen, Georg Malviuksen ohjaamana Tampereen teatterin varsin onnistuneena tuotantona.

Hugolla lienee (en ole lukenut romaania, tunnustan…) romaanin nimen mukaisesti ”päähenkilönä” ollut katedraali, joka on yhdistänyt ihmisten erilaisia elämäntarinoita. Käännöksissä nimeen on usein jo noussut kellonsoittaja, ja Disney-leffan ja -musikaalin tarinat ovat jo vahvasti henkilöityneet. Tarina sijoittuu keskiajalle, Pariisiiin vuoteen 1482. Arkkidiakoni Claude Frollo on kasvattanut puoli-romani-veljenpoikaansa Quasimodoa lapsesta lähtien Notre Damen uumenissa itsestään riippuvaiseksi alistamalla ja eristämällä. Romaniporukan kanssa kulkeva Esmeralda saa kuitenkin Quasimodon yksilöllisyyden ja nuoren miehen tunnetoiveet heräämään. Esmeraldaan ovat kuitenkin retkahtaneet myös Frollo ja kapteeni Phoebus, joka saa Esmeraldalta vastakaikua. Tultuaan torjutuksi Frollo on valmis polttamaan Esmeraldan noitana, mutta Quasimodo pelastaa tämän roviolta. Lopulta Esmeralda kuitenkin kuolee Quasimodon syliin ja Quasimodo syöksee Frollon katedraalin muureilta kuolemaan.

Notre Damen kellonsoittaja. Kuvassa Ilkka Hämäläinen, Petrus Kähkönen. Kuva: Heikki Järvinen.

Jo saliin mennessä huomio kiinnittyy näyttäviin puitteisiin (Marjatta Kuivaston lavastus): näyttämölle on rakennettu katedraalin interiööriä muureineen, lasimaalauksineen, pylväineen ja patsaineen – eikä vain näyttämölle vaan myös hiukan salin puolelle näyttämön sivuille ja yläpuolellekin. Myös kuoro laulaa sivuparvilla ja välillä sivukäytävillä, mikä rivin päässä istuen kuulosti varsin jylhältä. Niin, kuoro – mukana on tosiaan Kamarikuoro Tampere cappella, joka tekee hienon vaikutuksen biiseihin, kuten myös orkesteri, joka soittaa paljolti oikeita, analogisia soittimia.

Notre Damen kellonsoittaja. Kuvassa eturivissä: Helena Rängman, Josefin Silén, Petrus Kähkönen, Ilkka Hämäläinen, Lari Halme, Anna-Maija Jalkanen. Kuva: Heikki Järvinen.

Solisteista on mainittava ainakin Petrus Kähkönen Quasimodona – upea laulaja ja tässä korostui hänen taitonsa fyysisenä näyttelijänä: vaivattoman näköinen kiipeily lattiasta katon rajaan, gestiikka, jne. vakuuttivat. Josefin Silén laulaa Esmeraldana huikean kauniisti, niin sooloja (esim. Auta mun kansaa) kuin duettoja (esim. Sitten kun yhdessä Phoebuksen kanssa). Lari Halme Phoebuksena tekee muutenkin hienon roolin, samoin Ilkka Hämäläinen pahikseksi ajatutuneena Frollona ja Antti Lang romanijoukon vetäjänä Clopininä.

Notre Damen kellonsoittaja. Kuvassa Petrus Kähkönen. Kuva: Heikki Järvinen.

Orpoveljesten Jehan ja Claude Frollon taustatarina kerrotaan alussa oivaltavasti nukketeatterina; nukettaminen on oikein mainiosti sujuvaa. On myös monia hienoja joukkokohtauksia, kuten romanien Mullin mallin -kohtaus. Elävät patsaat ja Quasimodon keskustelut niiden kanssa on toteutettu hauskasti. Oikeastaan kaikkihan tässä musikaalissa on oikein mainiota, mukana vain pari pientä stiplua (kiusaannuttava kuningas leikkihevosella ja lopun videoprojisointi).

Kyllä tämän takia kannatti tehdä musikaalireissu Tampereelle!

(Koettu: 27.9.2019, Tampereen teatteri)