Horisont

Tallinan ravintola-sceneen en ole oikeastaan lainkaan perehtynyt, mikä on hassua, se kun on kätevästi vain parin tunnin paattimatkan päässä. Tälläkään kertaa ei ollut matkan tarkoitus syöpötellä vaan tutustua Rahvusooperan tarjontaan, mutta pitäähän sitä ihmisen jotakin syödäkin henkensä pitimiksi. Hotellin 30. kerroksessa oli hyväksi mainittu ravintola Horisont, sinne siis ekana iltana (muut illat kun olikin varattu esityksille).

Aluksi otin hauskalta kuuostavan drinksun nimeltä Tall & tandy, jossa oli giniä, inkivääriä, tuoreita vadelmia, kiiviä, limeä, situunaa ja limonadia – hyvän makuinen mutta vähän ehkä pitkä (tai korkea..) aperitiiviksi, mutta itsepä valitsin. Listalta valitsin kuuden ruokalajin maistelumenun, jolle sommerlier oli valinnut kolme viintä. Vähän kuulosti pelottavalta, vain kolme, mutta päätin rohkaistua ja kokeilla.

Kuuma kostea käsipyyhe tuotiin pöytään prässättynä ”pilleriksi”, joka turposi, kun päälle kaadettiin pöydässä kuumaa vettä nekasta. Aina hauska performanssi. Leipäkorissa oli tarjolla vaaleaa ja tummempaa pikkupatonkia ja paikallista mallasleivän tyylistä. Huikeita makuja löytyi levitteistä: ranskalaisen voin ohella maukasta hummus-tahnaa ja peräti herkullista levitettä kuivatuista tomaateista.

2014-09-18 19-49-57 IMG_3655

Amusena tarjottiin pieni kukkakaali-omena-keitto kantenaan paahdettu patonkiviipale, jolla hauen mätiä. Oikein maukas pehmeänkermainen keitto.

2014-09-18 19-54-09 IMG_3662

Eka alkuruoka oli listan mukaan smoked duck, date and coffee puree, rhubarb, orange. Ankka oli erinomaista ja raparperi lastuina ja pyreenä sopi siihen hienosti – raparperin, kahvin ja appelsiinin maut leikittelivätkin suussa savuankan ympärillä hauskasti! Lasissa australialainen MadFish (2009) oli oikein hyvä pinot noir ja toimi savustetulle ankalle hyvin.

2014-09-18 20-02-54 IMG_3666

Toinen alkuruoka, supreme of quail, artichoke, sweet onion, jus natural, sisälsti pienen mutta herkullisen palan viiriäistä, jonka kanssa hyvin valitut lisäkkeet toimivat hyvin – myös tässä kaikki komponentit yhdessä makustellen tukivat toisiaan täydellisesti. Kaksi ensimmäistä ruokalajia oli mielenkiintoisesti lintuja, ilmeisesti siksi niille oli ajateltu sama viini; kyllä aussi-PN viiriäisellekin toimi, mutta ehkä omaan makuuni vähän tymäkkä, ruan maut kun olivat selvästi hennompia kuin ankka-annoksessa.

2014-09-18 20-14-30 IMG_3682

Seuraavaksi tuli kalaa: turbot, seafood wonton, creamed salsify, moules mariniére emulsion. (Piikki?)kampelan perusmaku on kovin mieto, mutta etenkin simpukkakastike ja mustajuuri antoivat siihen varsin hyvää vetoapua; myös raviolo-tyylinen wonton, jossa sisällä mereneläviä, oli oikein maukas. Nappivalinta viiniksi oli Louis Latour Chablis.

2014-09-18 20-26-45 IMG_3694

Suuta raikastamaan saapui seuraavaksi listan mukaan sorbet limestä ja ananaksesta. Raikkaan hyvänmakuinen ja hienorakenteinen sorbetti – mutta ehkä olisin mieluummin laittanut sen edelliseen väliin, punervasta linnunlihasta valkoiseen kalaan ja punaviinistä valkkariin siirryttäessä. Mutta maistui se toki tässäkin välissä.

2014-09-18 20-43-45 IMG_3706

Lihapääruokana kannettiin eteen roasted beef fillet, celeriac, tomato, black garlic, whipped potato, jus natural, lisänä vielä tuoreita soijapapuja. Erittäin maukas ja mehukas pihvi, perunamuusi ja pavut ihan ok, mutta paras lisäke oli ”torni”, jossa alimpana huikean maukas tomaatista tehty terriinihenkinen kakkara, sen päällä paahdettua juuriselleriä ja vielä sipulia. Lisäksi pitää vielä mainita pyree mustasta valkosipulista (tavallisesta valkosipulista todella pitkään miedossa lämmössä kypsytettyä) – taivaallinen maku! Pitänee koittaa jaksaa itsekin yrittää kotona tehdä. Lasissa oli varsin tuhtia chileläistä Manutaran sekoitetta, jossa ainakin cabernet sauvignonia ja carmenerea; vahvan makuinen viini annoksen vahvoille mauille. Myös tässä kaikki komponentit kimpassa antoivat parhaan kokonaiselämyksen.

2014-09-18 20-56-57 IMG_3726

Jälkkärinä oli white chocolate parfait, passion fruit jam, strawberry gel, lisäksi passionia vielä sorbettina ja mantelikeksiä. Parfait oli mukavan kermaisen pehmeää ja unelmaisen makuista, se päällä oli vielä hattu valkosuklaasta. Passion-hedelmään mulla on hiukan kaksijakoinen suhde, joskus se on herkkua, toisinaan liian hapokasta – tässä osana kokonaisuutta se toimi erinomaisesti.

2014-09-18 21-16-31 IMG_3738

Erinomainen menu! Yksittäisistä annoksistakin lähes kaikki oli erinomaisia, kala ehkä ”vain” hyvää, mutta siinäkin lisäkomponentteja, jotka nostivat sen oikein hyväksi. Vähän olisin ehkä justeerannut annosten järjestystä, jos jotain viilauksen kohtaa pitää etsiä. Varsin ansiokasta oli, että annokset oli erityisen hyvin suunniteltu: yksinäänkin mainiot komponentit toimivat kaikissa annoksissa erinomaisesti yhteen niin, että annos oli roimasti enemmän kuin osiensa summa. Viinit olivat hyviä ja enimmäkseen toimivat ruoan tukena hyvin, mutta niistä mikään ei nostanut ruoka+viini-paria vielä uudelle tasolle eli viinin rooliksi jäi vain tukea ruoan makuja, mikä onnistuessaan, kuten nyt, on ihan kelposuoritus sekin.

Palvelu oli erittäin ystävällistä ja huomaavaista, aina ovelta asti (jossa kysyttiin haluaisinko jättää pikkutakin naulakkoon!) Ehkä mukavaa olisi ollut, jos pääasiallinen tarjoilija olisi pysynyt enimmäkseen jonakuna samana, mutta hyvin toimi näinkin, koska ympärillä pyörineet ehkä puolen tusinaa tarjoilijaa olivat osaavia ja ystävällisiä.

Ympäristö oli miellyttävä, tosin välillä vähän meluisa, mikä johtui isosta äänekkäästä seurueesta vieressä. Fiksusti minut oli sjoitettu pieneen pöytään, selkä saliin ja katse satamanäkymään päin, joten saatoin rauhassa uppoutua ruokaan ja näkymään korkealta.

Erittäin hyvä ravintolakokemus!

(Käyty: 18.9.2014)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.