Linnakrouvin tupla-brûléet

Savonlinnan reissun perinteisiimme kuuluu syödä vähintään hyvin ennen oopperaa. Paikkakunnalla ei nirsoon makuuni ole kauhean monta vaihtoehtoa, mutta kätevsti ihan Olavinlinnan kupeessa olevaan kesäravintola Linnakrouviin ollaan aiemmin oltu tyytyväisiä, ja sinne mentiin nytkin.

Alkuun oli tarjolla kahta samppanjaa, valituksi tuli Pol Roger Brut Réserve, aina luotettava alkumaljajuoma. Ruokalistalla oli paljon mielenkiintoista, mm. brûléetä niin alku- kuin pääruoaksi – mietin, onko siinä mitään järkeä, ja kun ei ollut niin niillä mentiin. Pahaksi onneksi mitään pääruokaa ei ollut tarjolla brûléenä.

Mutta siia alkuun hanhenmaksabrûléetä, omenakompottia ja maa-artisokkasipsejä. Brûlée oli odotetusti herkkua, kuin kermalla jatkettua hanhenmaksaa, ja omenakompotti oli sille oikein sopiva makea lisäke. Sipsit tarjoiltiin eri kiposta, ja aika erillisiksi ne makumaailmasta jäivätkin, vaikkakin erittäin maukkaita sipsejä sellaisinaan. Juomavalinta oli hiukan haastava – tarjoilijan suosituksesta otin alsacelaista Hugel ”Tradition 1639” -sekoitusta, jossa mm. muscatia, gewürztramineria ja rieslingiä eli hedelmäistä ja aromaattista – tuoksu olikin lupaava, mutta lopulta viinissä ei omaan makuuni ollut riittävästi makeutta hanhenmaksan kyytipojaksi. Vielä lasissa ollut Pol Roger sen sijaan toimi paremmin, joten hörpin sitä ruoan kanssa ja nautiskelin mainion Hugelin sellaisenaan.

2015-07-04 16-33 IMG_1382.JPG

Pääruoaksi otin ylikypsää karitsanniskaa ”mie de pain” peruna-fondantin, savuselleripyreen ja punaviinikastikkeen kera. Herkulliset, hyvän puruvasteen antavat perunat ja kastike olivat mainio lisä pitkään haudutetulle murealle ja mehevälle karitsalle, joka juhli suussa italialaisen punkun, Masciarelli Montepulciano d’Abruzzo, kanssa.

(Linnakrouvissa on elävää musiikkia: suomalaisia oopperalaulajia ainakin muutamana iltana kesällä, tänään sopraano Marion Melnik, joka pääruokamme aikana aloitti muutamalla viisulla: Summertime Gershwinin Porgy & Bessistä, hypetunnettu O mio babbino caro Puccinin Gianni Schicchi -oopperasta (joka lienee huonommin tunnettu kuin mt. aariansa) ja I could have danced all night Loewen My Fair Ladystä.)

2015-07-04 17-11 IMG_1390.JPG

Jälkkäri-brûléenä oli savuviski- crème brûlée kaverinaan reilu pallo mustikkasorbettia. Viskien makuun en ole sellaisenaan oikein vielä päässyt, mutta makeaan yhdistettynä ne ovat yleensä olleet erittäinkin hyvin paikallaan ja niin nytkin: 10-vuotiaalla Laphroaigilla maustettu brûlée oli savuisen viskinen ja erinomaisen herkullinen jälkkäri. Mustikkasorbetti oli myös maukasta, mutta söin sen ensin pois, jotta pääsin nautiskelemaan pelkän brûléen taivaallisesta mausta. Tammikypsytetty italialainen Collavini Verdac sopi yllättävänkin hyvin täydentämään makuelämystä.

(Pienen tauon jälkeen Melnik jatkoi hittibiisikimaraa esitellen vahvaa emotionaalista tulkintaansa: Sartorin Con te partirò ja I Dreamed a Dream Les Misérablesista.)

2015-07-04 17-49 IMG_1415.JPG

Espresson kanssa maistuu aina vielä viina – kauhean erikoista ei ollut tarjolla, mutta Pomme Prisonniere -calvados sopii tilanteeseen kyllä hyvin.

(Virolaisia sukujuuria omaava Melnik lauloi vielä lopuksi Saarenmaan valssin.)

Paitsi hyvää ruokaa, juomaa ja palvelua – ja tällä kertaa myös erinomaista musiikkia – Linnakrouvi tarjoaa erityisen mukavan ison terassin, joka on parissa tasossa. Istuimme ylimmällä katetulla tasolla, mikä olikin kätevää, koska aterioinnin aikana sade ja paiste ehtivät vuorotella moneenkin kertaan. Yläterassilta oli myös hienot näköalat Olavinlinnalle.

2015-07-04 18-31 IMG_1419.JPG

(Käyty: 4.7.2015)