Parin kuukauden kesätauon jälkeen taas päästiin Muruun! Lupaan taas, kuten ennenkin, etten kirjoita joka ikisestä käynnistä, mutta tällä kertaa oli pakko, kun oli tavallistakin herkumpia makuja, taas. Vähän ennakkoon jännitti, että päästäänkö testaamaan uutta sommelieria, mutta ei vielä päästy, Samuilin ja tiimin hyvässä hoidossa oltiin. Syssyn samppanjaksi oli vaihtunut Pascal Doquet Horizon, tuttu viime syksyltäkin, mutta perin juurin kelvollinen blanc de blancs.

Ruoka- tai juomavalintoihin emme tälläkään kertaa puuttuneet, niinpä alkuruoaksi saimme graavattua siikaa, savusiika-moussea, tillikreemiä, paahdettua mallasleipää ja pikkelöityä punasipulia. Erinomaiset kalakomponentit: napakkaa ja herkullisesti siian makuista graavisiikaa ja humalluttavan hyvää moussea, ja muut komponentit täydensivät kokonaiskokemusta mallikelpoisesti, kuten myös lasiin kaadettu suunmyötäinen Martín Códax Albariño.

Välirisottona oli tällä kertaa – risotto, nimittäin fenkolirisotto, paistettujen helix-etanoiden kera. Risotto oli moitteetonta kuten aina ja etanoiden mausteena tilkka anisviinaa sointui hienosti fenkolin aromien kanssa; fenkoli on yksi niistä kasvannaisista, joista olen oppinut pitämään vasta ihan viime vuosina. Juomana oli mainio riesling, jonka speksit meni kyllä ihan ohi (muutenkin lienen ollut tässä kohtaa kujalla ihan urakalla, jäi kuvakin nappaamatta, oheinen on Tommin, kiitos 🙂 )

Pääruoaksi meille tuotiin prässättyä vasikanrintaa, parmesan-puikula-pyreetä ja salviavaahtoa, mukana myös punajuurta, kaprista, kuivattua sipulia ja värin vuoksi vähän jotain vihreää, olikohan lehtikaalia. Nauta oli sikahyvää: ylikypsää mutta mukavasti purtavaa, pinnalta pannulla käytettyä ja hurmaavan makuista – ja varsinkin punajuuret, kaprikset ja salvia aateloivat kokonaismakua entuudestaan. Tämän kanssa Samuil toi meille karahvillisen rhônelaista Auguste Clapen Le Vin des Amis’ta (2013), sopivasti ystävien viintä, syrah’ta, joka oli nappipari vasikalle ja jota kelpasi lipitellä vielä sellaisenaankin.

Juustoissa mentiin onnistuneesti varmaan päälle: vanhaa goudaa ja Ossau-Iratya sekä niiden kera kirsikka-chutney’a ja näkkäriä, porttina Smith Woodhouse LBV (2002). Ei yllättävää mutta nautinnollista.

Lotalta kyseltiin ajatuksia toisiksi juustoiksi tai tuplajuustojen korvikkeeksi (on joskus väli-tartarkin tässä kohtaa nähty) ja pian saatiinkin: kotijuustoa ja tomaattia Murun omilta mailta (tai taivailta, kattopuutarhasta) basilikan ja muun viheriän kera. Yksinkertainen mutta erinomaisen maukas yhdistelmä! Niin mehukasta ettei viini olisi edes ollut pakollinen, mutta oli silti maittava, joku pinot noir Bougognesta, osui hyvin umamikkaaseen annokseen.

Jälkkärinä oli karviaispiiras, suolakaramellijäätelöä ja karviasliemi. Karviainen on mukava naposteltava sellaisenaan, mutta helposti ruoissa omaan makuuni aikas hapokas – tässäkin oli reippaat hapot mutta tasapainottava makeus varsinkin jäätelössä, mainio kombo siis tämäkin. Makeutta vahvisti vieä aina makoisa Nittnaus Beerenauslese.

Niin oli ruoat nautittu ja ilta jo aika pitkällä, mutta vielä pikkukupposellinen espressoa maistui, ja sen kanssa oudoksi viinaksi Samuil kiikutti jotain virolaista ponua. Tujua mutta mielenkiintoista eikä lainkaan hullumpi digestiivi, ainakaan näin outoon makuun. Makeaksi lopuksi illan täydensi vielä lasillinen upeanmakuista ja -makeaa keltaista chartreusea.

Ei oltu kesäterässä vaan koko paketti edelleen kohdallaan: erinomainen ruoka, erinomaiset juomat ja erinomainen palvelu – ihan perusilta Murussa, siis!

(Käyty: 27.8.2015)