Roux’ssa kävin viimeksi ihan liian kauan sitten, joskus alkutalvesta – ja tässä välissä se tuli ansaitusti valituksi vuoden ravintolaksikin. Sibelius-festivaalin myötä tarjoutui onneksi taas hyvä tilaisuus vierailla ravintolassa.

Aikaa olin varannut koko loppuillan, joten luonnollisesti valitsin seitsemän ruokalajin maistelumenun viineineen. Alkumaljaksi tuli maukas taide-etikettinen Ariston Aspasie Carte Blanche Art Wine Vol. 6 Champagne Brut.

Keittiö tervehti ystävällisesti pikkutuutilla: savustettua sellerimoussea seesaminsiementötterössä, päällä hitusia rapeaa kanannahkaa. Lempeän juurisellerinen maku herätteli mukavasti makuelimistöä. Tässä kohtaa pitää mainita myös leivät: etenkin spelttirouhe-rosmariinileipä oli erityisen hyvää.

Menun ensimmäinen numero oli paistettua kampasimpukkaa, grillattua avomaankurkkua ja marinoitua purjoa, mukana myös purjotuhkaa, tillimajoneesia, mallasleipämuruja sekä marinoitua retikkaa ja purjoa. Kurkku ei ole suosikkejani, avomaansellainen etenkään, mutta grillattuna sekin oli maukasta, kuten oli kampasimpukan lihakin. Hyvä makukokonaisuus kaikkiaankin, ja toimi erityisen hyvin herukkaisen viinin, Pouilly-Fumé Dezat (2015), kanssa.

Kylmänä liha-alkupalana oli ilmakuivattua porsaan niskaa, pikkelöityjä vihanneksia, maa-artisokkakreemiä ja savustettua perunaa, kvinoaa ja artisokkasipsejä. Possussa oli huikeat maut, kotoisin kuulemma Raaseporista, olisikohan ehkä hiukan savuakin saanut. Pikkelöidyt kasvikset (naurista, helmisipulia, retiisiä) kuuluivat olevan ravintolan omalta kasvimaalta. Peruna- ja maa-artisokkakomponentit sopivat possun kavereiksi mitä oivallisimmin. Chileläinen Rucahue Pinot Noir Reserva (2014) oli hyvä makupari.

Seuraavaksi kuohkeaa rapukeittoa ja aniskermaa. Keiton pohjana oli vahvanmakuinen kuningasrapuliemi, jossa oli runsaasti ravunlihaa: jokirapua, kuningasrapua ja katkarapua. Pehmeä ja runsasmakuinen keitto, johon Pernodilla maustettu kerma sopi hienosti. Myös viini oli upea: moselilainen Schmitges Steilhang Riesling Herrenberg (2013), hyvin hedelmäinen, lähes makeainen – olisi maistunut sellaisenaankin, ja keitolle se oli mahtava pari.

Kalapääruoaksi sain paistettua Inarin järven taimenta, tryffelivoissa paistettua herkkutattia ja sahramirisottoa marinoidun fenkolin, yrttiöljyn ja veriappelsiinigeelin kera. Erityisen kaunisvärinen annos oli myös erittäin herkullinen: maukasta taimenta, mehevää tattia ja muhevaa risottoa. Veriappelsiinigeeli oli yllättävä mutta hauska lisä: hiukan hedelmäistä makeutta ja hapokkuutta sopi annokseen hienosti. Juomana oli Jean Collet & Fils Chablis AOC (2015) – sama raikas ja mineraalinen chablis, jota eilettän sain Popotissa sienirisoton kyytipojaksi.

Sitten raikastettiinkin jo suuta: pikkupallura väinönputkisorbettia. Raikas ja aromaattisen ruohoinen maku, hauska keksintö!

Lihapääruokana oli riistalintua: roseepaistettua sorsanrintaa ja ylikypsää koipea, mustaherukkakastiketta ja rakuuna-omena-ohralisäkettä. Molemmat lintukomponentit olivat maukkaita, rinta erityisen mehevää ja herkullista. Rakuunaisen omenainen ohrapeti oli kekseliäs ja maittava lisuke, ja mustaherukat kastikkeessa ja mehustettuina kruunasivat makumaailman. Arvoisensa juoma annokselle tuli Piemontesta, Paolo Manzone Fiorenza Barbera d’Alba (2013) oli sorsalle nappivalinta ja mieluista lipiteltävää sellaisenaankin.

Juustona oli kotimainen Vilho saksanpähkinän, laakerilehti-viikunahillokkeen ja kuminanäkkileivän kera. Mouhijärven Herkkujuustolan appenzeller-tyylinen Vilho on perin pätevä juusto, jolle hilloke ja pähkinät olivat hyvä makulisä. Juomaksi olisin makean ystävänä odottanut portviintä, mutta riittävä makeus tuli hillokkeesta, joten Château de Montfaucon Baron Louis (2012), pääosin grenache-syrah-sekoite Liracin alueelta Rhônen rannoilta toimi kokonaisuuden kanssa erittäinkin hyvin (sama juoma toimi eilen myös naudanposken kanssa).

Vielä loppuhuipennus: ruusu-karpalojäädykettä, sabayonkastiketta ja muscatilla marinoituja mansikoita, pistaaspähkinää ja karpalogeeliä. Raikasta ja todella maukasta jäädykettä, joka sabayonin ja mansikoiden kanssa oli todella suussasulavaa. Erinomaiset maut! Viininä aina varma Moscato d’Asti, tällä kertaa S. Stefanon tuotantoa.

Huikean menun jälkeen maistui vielä kahvi, pieni espresso ja sen kanssa tuikku kirkastettua, joksi löytyi vanha tuttu Noninon moscato-grappa. Ilahduttavasti näiden kanssa tuotiin pöytään myös pikarillinen Fazerin Sininen -konvehteja – hienoa, koska ne toimivat todella hyvin grapan kanssa!

Taas erinomainen illallinen Roux’ssa: ei yhtään keskinkertaista annosta vaan kaikki vähintään hyviä ja useimmat perin erinomaisia: herkullisia ja mielenkiintoisia! Myös viinit olivat mielenkiintoisia ja hyviä parituksia kautta linjan. Palvelu oli ystävällistä, osaavaa ja persoonallista, kuten aina, ja henkilöstä riippumatta (henkilöstä sen sijaan hiukan riippui ruoista ja juomista kertomisen vuolaus – sitä ehkä jotkut voisivat vähän lisätäkin).

Hurmaavan illallisen jälkeen oli hyvä leijua alamäkeä hotellille sulattelemaan kokemusta. Jotain asiaa pitää keksiä Lahteen viimeistään talvella, jottei seuraavaan Roux-nautintoon menisi niin kauan kuin edellisestä ehti kulua.

(Koettu: 10.9.2016)