Jurkan Putkinotko jättää mukavan hämmennyksen

Kun Jurkka uutisoi Putkinotkon tulevan ohjelmistoon Tuomo Rämön ohjaamana, ihmettelin, miksi niin perin pölyinen teksti tuodaan vetreään teatteriin – ja vielä melko nuorin voimin. Teiniajoilta muistelin kaunokirjalliseen kaanoniin kuuluvan Joel Lehtosen romaanin (1919-1920) olevan vuolasta kuvausta puuduttavan pitkäpiimäisesti. Ryhmä Rämön kasaama ja dramatisoima materiaali oli kuitenkin verevä, vaikka henkilöhahmot ja osa tapahtumista olivatkin Lehtosen perua.

Huima oivallus oli dramatisoida yhden päivän romaani yhden näyttelijän näytelmäksi: Tommi Eronen teki kaikki roolit, ainakin kahdeksan, keskeisinä Juutas Käkriäinen, vaimonsa Rosina, lapsensa Saara ja Jopi sekä tilan omistaja Muttinen. Kuten Lehtosella, osa piirtyy syvemmin, osa luonnostellen, mutta kukin omalla tavallaan ääntä, gestiikkaa, vartaloa ja niukkaa tarpeistoa käyttäen. Sisällissodan aikoihin kirjoitetun romaanin valkoista valtaa ja omistavaa luokkaa edustavasta Muttisesta on tehty naurettavampi kuin kirjassa ja vieläpä melko kevyin keinoin, jopa ylinäyttelemällä, johon ei muutoin juuri sorruta. Erosen työskentelyä onkin nautinto seurata roolista toiseen. Jurkan niukalla näyttämöllä nähdään luovia ratkaisuja kuten köysissä äheltäminen kuvaamassa jauhosäkin kantamista.

Kuvassa Tommi Eronen (Juutas Käkriäisenä). Kuvaaja Marko Mäkinen.

Esityksen jälkeen jäi hämmennys: mitä tapahtui, mistä oli kyse? Ihmisten erilaisuudesta mutta silti samuudesta? Ei-lehtosmainen loppu tuntui sinkauttavan tarinan uudelle tasolle: Saimaalle sirotellun lapsen tuhka laskeutui tuulen mukana mitä merkillisimpiin paikkoihin. Lavasteisiin oli myös ripoteltu lasten jalkineita. Jos laskisi tulkintaratsunsa laukalle, voisikin pohtia jotakin uuden sukupolven noususta, nimenomaan työväenluokassa ja omistavan luokan kustannuksella – mutta saattaisi mennä ylitulkinnaksi. Jääköön siis avoimeksi ja iäti mieltä kaihertamaan.

Kuvassa Tommi Eronen (Aapeli Muttisena). Kuvaaja Marko Mäkinen.

Nähty: 16.3.2018, Teatteri Jurkka (ennakko). Esitys ja siitä arvion kirjoittaminen olivat osa Jurkan #kotikriitikoidenpaluu-kurssia; tehtävänä oli kirjoittaa vain 1800 merkin arvio (siis rankasti lyhyempi kuin turinani yleensä 😃 )


PS/Jälkikirjoitus pari päivää myöhemmin: Lopun tapahtumille ei tarjottu valmiiksi pureksittua tulkintaa – kiitos siitä, jokainen saa siis säveltää omansa! Sen pohdinta jäi edellä vajaaksi, joten tässä yksi jälkijunassa tullut ajatusaihio. Etene kuitenkin, mahdollinen lukijani, varoen: tulkintaratsuni on edelleen pahasti laukalla (ja tuollahan se kirmaakin, järjen horisontin reunamilla, kohti mustan auringon laskua).

Lopun tuhkajuttu oli siis lainaus Bret Easton Ellisiltä (vihje löytyi käsiohjelmasta), nähtävästi Lunar Parkin (2005) lopusta. Ellisillä poika sirottelee isän tuhkia ja katse on mennesseen: tuuli kuljettaa tuhkaa ohi muistojen, ensisuudelman, ensimmäisen yhteisen kodin ja lopulta ”yli peruttujen lupausten, täyttymättömien toiveiden ja toteutuneiden pettymysten”.

Rämön & co. versiossa isän käsissä ovat pojan tuhkat – kääntyykö näin myös Ellis-alluusion tarjoama aikaperspektiivi ympäri, prospektiiviseksi? Pojan tuhkat kohtaavat samoja asioita – mutta ehkä muistojen sijaan nyt enteinä, tapahtumina, joita uusi polvi jatkossa kohtaa. Mutta taas päädytään täyttymättömiin toiveisiin ja toteutuneisiin pettymyksiin. Eikö mitään opita? Uudet sukupolvet hylkäävät aiemman virheet mutta tekevät omansa, ehkä rankemmatkin. Tällainen syklinen tulkinta saanee tukea myös Ellisin tekstistä, jossa isän ja pojan roolit menevät ajoittain harkitusti ristiin.

Näytelmässä lainattuun Lunar Parkin viimeiseen tarinaan kuuluu muuten myös ymmärrystä ja anteeksiantoa. Ehkä näille olisi sijaa meidänkin ajassamme.

Yksi kommentti artikkeliin ”Jurkan Putkinotko jättää mukavan hämmennyksen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.