Hofesh Shechterin tyyli ei jätä kylmäksi, mutta en sittenkään osannut kirjoittaa mitään järkevää viisi vuotta sitten, kun Kuopiossa näin teoksen Political Mother. Nyt oli vuorossa pari vuotta vanha Grand Finale. En tiedä, tuleeko tästäkään erityisen järkevää, mutta yritän. Lavalla oli kymmenkunta tanssijaa ja viisi musikanttia: pari selloa, viulu, kitara ja semmoista. Lisäksi suurin lyömäsoitinmeteli taisi tulla … Jatka artikkeliin Hofesh Shechterin Grand Finale ei tarjoa eskapismia
Omalta osaltani Kuopio tanssii ja soin avasi tänä vuonna Australiasta asti kaukaiseen Kuopijoon saapunut Sydney Dance Company taiteellisen johtajansa Rafael Bonachelan teoksella ab [intra]. Seitsemäntoista tanssijan reilun tunnin mittainen teos piti hyvin otteessaan. Oli ryhmäkohtauksia, joissa usein tuntui toistuvan samankaltainen järjestyminen haahuilusta koordinoidun haahuilun kautta jopa unisonoon. Erityisen paljon oli trioja, yksittäin tai useiden triadien … Jatka artikkeliin Sydney Dance Companyn ab [intra] avasi tanssiviikon hienosti
En ole venäläisklassikoiden suuri fani enkä kovin pölyisen klassisen baletinkaan, mutta Alexei Ratmanskyn versio Anna Kareninasta onnistui kuitenkin jotenkin puhuttelemaan. Tarinan pääjuoni on kovin sentimentaalinen, siis balettimateriaalia. Tosin Tolstoin kunniaksi on todettava, että romaanissa on paljon sivujonteita ja laaja monisärmäinen henkilögalleria, jotka syventävät ja tasapainottavat vähän höpsäkkää pääjuonta. Nämä kuitenkin tanssiteoksissa aika lailla ohitetaan ja … Jatka artikkeliin Ratmanskyn Anna Karenina
Helsingin kaupunginteatteri tekee yhteistyötä teatterialan oppilaitosten kanssa, minkä tulos Syntipukki viime syksynä oli - monista hienoista näytteljäsuorituksista huolimatta - osin kivuliaankin kiusallinen katsojakokemus. Nyt Studio Pasilassa nähty Siegfried sen sijaan erottui edukseen tyystin eri tavalla: se on kaunis, herkkä, älyllinenkin teos, joka jätti mielen sekä suloisen seesteiseen että hedelmällisen hämmentyneeseen tilaan. Joutsenlammen prinssistä nimensä saanut … Jatka artikkeliin Moniesteetillinen Siegfried viehättää ja hämmentää
Lontoon-reissulle osui myös Royal Balletin kolmen klassispohjaisen teoksen iltapäivämatineaesitys: Frederick Ashtonin Les Patineurs (1937), Kenneth Macmillanin Winter Dreams (1991) ja Jerome Robbinsin The Concert (1956). Frederick Ashton oli Royal Balletin ensimmäinen pääkoreografi vuodesta 1935 alkaen, ja Les Patineurs (Luistelijat) Giacomo Meyerbeerin musiikkiin on juuri noilta ajoilta. Se on liikekieleltään varsin klassinen, mutta välttää tylsyyden paitsi … Jatka artikkeliin Luistelijat, kolme siskoa ja konsertti
Hypähdin joulun alla Lontooseen esityksiä katsomaan. Tai yhtä teosta: Matthew Bournen Swan Lake (toki muutakin tulee nähtyä). En muista, koska törmäsin teokseen ensimmäisen kerran, joskus yli kymmenen vuotta sitten, ehkä jokin lehtijuttu tai kuvia tai tallennepätkä jossain. Tajusin, että tämä on jotain ihan muuta kuin perinteiset Petipan-Ivanovin koreografiaan pohjautuvat Joutsenlammet. Pari eri tallennetta olen nähnyt, … Jatka artikkeliin Matthew Bournen Joutsenlampi
Jos muistiinpanoni pitävät kutinsa, olin nähnyt kolme erilaista tanssitulkintaa Tuhkimosta Sergei Prokofjevin musiikkiin - nyt oli vuorossa siis neljäs, kun Kansallisbaletti toi lavalle David Binleyn tuoreen Tuhkimon, joka oli kantaesitetty Birmingham Royal Balletissa kahdeksan vuotta sitten. Tuoreutta oli myös koreografiassa ja ylipäätään toteutuksessa - vaikka teoksessa oli varsin paljon klassista, se ei jättänyt jälkeensä umpiklassisille … Jatka artikkeliin Tuore Tuhkimo
[Metahuomio: muutaman kuukauden kirjoitussalpauman jälkeen puran muutaman tekstin verran rästiin jääneitä juttuja, alkaen tästä noin 3 kk takaisesta esityksestä...] Tero Saarisen uusin teos Zimmerman Trio (2018) kantaesitettiin viime tammikuussa Los Angelesissa, ja Suomen ensi-iltansa se sai Helsingin juhlaviikoilla Susanna Mälkin johtaman HKO:n konsertissa - itse koin toisen illan esityksen. Konsertin avasi Bachin teoksen Musikalisches Opfer … Jatka artikkeliin Saarisen Zimmermann Trio puhutteli temaattisestikin
Lappeenrannan balettigaala on jo tainnut löytää pysyvän paikkansa kesäohjelmastani - nyt nähty yhdeksäs gaala oli itselleni jo viides perättäinen. Nykyisin tämä on kätevä "resort-reissu": hotelli ja teatteri ovat osa kauppakeskusta, joten ulos ei tarvitse nenäänsä työntää, jos ei ihan välttämättä halua 🙂 Juhani Teräsvuoren kokoama gaala on aina kovasti kansainvälinen; hyvä jos edes yksi kotimainen … Jatka artikkeliin Lappeenrannan 9. balettigaala
Turun musiikkijuhlien ohjelmistossa oli tänä vuonna ekaa kertaa balettigaala, ja kun mukana oli kiinnostavia uusia nykytanssibiisejä (etenkin pari Emrecan Tanışin teosta), päätin investoida viimeisen kesälomapäivän Turun reissuun. Läntisen tanssin aluekeskuksen kanssa rakennettu gaala perustui pitkälti Kansallisbaletin tanssijoiden varaan, ml. taiteellinen koordinaattori Michal Krčmář ja tuotannollinen koordinaattori Ville Mäki. Illan juonsi Minna Tervamäki, Kansallisbaletista eläköitynyt tanssija-koreografi. … Jatka artikkeliin Balettigaala Turussa
Tampereen teatterikesässä on useinkin voinut nähdä paitsi esityksiä pitkin Suomea ja maailmaa myös sellaisia, joita olisi voinut Helsingin seudulla jo helposti nähdä. Tällä kertaa tähän tuli vielä lisäkerros: esitys, jonka kylläkin näin keväällä, mutta josta en silloin ehtinyt kirjoittaa. Nyt siis ilokseni näin Compañía Kaari & Roni Martinin Anna Kareninan toistamiseen. Tolstoin Anna Karenina (1877) … Jatka artikkeliin Anna Karenina flamencon ja nykytanssin pyörteissä
Maallisten ilojen puutarha on hollantilaisen renessanssiajan taidemaalarin Hieronymus Boschin (n. 1450 - 1516) tunnetuin työ, triptyykki, joka kuvaa paratiisia, maallisia iloja ja helvettiä. Boschin alkuperäistä tarkoitusta tai tulkintaohjetta triptyykille ei tiedettäne; tulkintaa pitänee kuitenkin tehdä kristinuskon viitekehyksestä ja sen käsittein. Maalauksen lukeminen vasemmalta oikealle kertoisi tyypillisen moraalitarinan: paratiisissa Jumala yhytti Aatamin ja Eevan (vasen paneeli), … Jatka artikkeliin Maalliset ilot, helvetit ja paratiisit
Etsiydymme paikoillemme Kuopion kaupunginteatterin Maria-katsomoon, ja Helena Franzén istuu jo näyttämöllä tunnustellen käsistään valuvaa valkeaa hiekkaa (joka näyttää karkealta merisuolalta). Nousee sitten ylös ja alkaa liikkua. Pieni, hennon - jopa hauraan - oloinen nainen liikkuu pienesti ja silti täyttää vaivatta koko näyttämön ja ottaa läsnäolollaan haltuunsa katsojan jakamattoman huomion. Välillä hän rientää etunäyttämölle katse kohti … Jatka artikkeliin Extended – tanssin muistijälkien keidas
Muutos ihmisen elämässä. Onko se mahdollinen vielä ihan elämän ehtoohämärässäkin, onko vielä aikaa, vaikka aika on jo jättämässä? Voiko siitä haaveilla sairaalassa, vaikka toivo tuntuu menneeltä? Miten rakkaussuhde muuttuu, vaikkei ehkä haluaisi ja vaikka rakastaa, ikuisestikin (eihän se aina riitä)? Kuopio tanssii ja soi -festivaalin tämän vuoden kantaesitysteos oli Carl Knifin At Once, in Helsinki. … Jatka artikkeliin At Once, in Helsinki – terävästi ja tunteella
Kuopio tanssii ja soin tämän vuoden Kanadan-vieraista toinen, Les Ballets Jazz de Montréal (BJM), avasi festivaalin teoksella Dance Me, jonka upeus koetteli käsityskykyä. Tämän viime joulukuussa kantaesitetyn teoksen koreografeiksi on kirjattu Andonis Foniadakis, Annabelle Lopez Ochoa ja Ihsan Rustem sekä drmaturgiksi ja lavaohjaaksi Eric Jean. Musiikki on Leonard Cohenin - eikä vain musiikki, vaan tekstimateriaali … Jatka artikkeliin Dance Me hurmasi monitaiteisella estetiikallaan
Erinomaisuutta 