Hamppari: B-smokery – Pulled pork burger

Blogin hampparit-sarjan epäortodoksinen aloittaja on B-Smokeryn Pulled pork burger, normaalia burgeria ei ollut tarjolla. Mutta normaaliushan onkin perin ahdistavaa, kukapa nyt sitä haluaisikaan.

B-Smokery sijaitsee Teurastamolla ja on julistuksensa mukaan ”pieni bbq-ravintola, joka savustaa lähes kaiken”. On pieni sisätila ja puoliavoin ulkotila, jossa kauniilla ilmalla oli mukava istuskella ja odotella: ruoka tilattiin sisältä tiskiltä, ja se tuotiin pöytään (aseet piti kuitenkin oivaltaa hakea itse sisältä).

2015-06-30 17-17 IMG_1273.JPG

Ensin nillityksetä: otin hampparin kaveriksi Sweet potato wedges, jotka eivät olleet wedgejä vaan chunkeja; oikein mukavan rapsakka paistopinta, mutta sisältä ylikypsää muusia, joka oli toki hyvänmakuista, bataatti kun on. Sen kera oli jotain majoneesihenkistä kastiketta, jota en maistanut uudelleen. Toinen huono uutinen oli coleslaw, joka tuli pyytämättä hampparin mukana – oma vika, olisi pitänyt pyytää ilman, se kun ei kaalikasviksena kuulu kavereihini. Sen saattoi toki jättää siististi sivuun.

Itse nyhtöpossuhamppari sen sijaan oli perin onnistunut: kuohkea mutta sopivan napakkakuorinen sämpylä, jonka sisällä runsaasti pääasiaa eli possua, joka oli erinomaisen herkullisen makuista: sopivasti maustettu, ei sellaista äklöä bbq-kastiketta, johon nyhtöpossuparka usein tavataan hukuttaa, vaan possun maku oli säilytetty hyvin. Mukana oli sopivasti paremmin paahtuneita paloja ja pehmeämpiä lihassyykimppuja. Paljon parempaa nyhtöpossua kuin omatekemäni! Se oli saanut myös yllättäviä ystäviä: marinoituja/pikkelöityjä kasviksia, ainakin varsiselleriä ja olisikohan ollut juuriselleriäkin tai jotain muuta vaaleaa juuresta. Selleri toimi erittäinkin hyvin revityn possun kaverina!

B-Smokery: Pulled pork burger + sweet potato wedges

B-Smokeryn listalla oli vielä ainakin Brisket sandwich, joka pitänee käydä vielä joskus kokemassa.

(Käyty: 30.6.2015)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.